Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Lastensuojelu on kriisissä: "On ajan kysymys, milloin taas joku lapsi kuolee"

Lastensuojelu on kriisissä koko maassa. Siitä ovat HS:ssa puhuneet vanhemmat ja päättäjät. Nyt äänessä ovat työntekijät. Viisi Vantaan lastensuojelun virkamiestä kertoo näin:

Kaupunki
 
Rio Gandara HS
Kuva: Rio Gandara HS

"On ajan kysymys, koska Suomessa kuolee seuraava lapsi turhaan. Lastensuojelu on pahemmassa kriisissä kuin kerrotaan.

Meitä puhuu tässä viisi Vantaan lastensuojelun työntekijää. Emme sano nimiämme tai työpaikkaamme tarkemmin, koska tilanne on sama koko Suomessa. On järjetöntä tuijottaa kuntarajoihin perustuvia tilastoja ja uskotella, että tämä riittää, kun toisessa kaupungissa asiat ovat vielä huonommin. Se on vähän kuin sanoisi, että tuo tappoi perheensä, mutta ei se mitään, tuo tappoi koko suvun.

Pelkäämme, että kun seuraava vakava, jopa lapsen hengen vaativa tapaus tulee ilmi, se tapahtuu meidän vahtivuorollamme. Ennemmin tai myöhemmin jotakin hirveää sattuu, jossain päin Suomea.

Teemme kaksitoistatuntisia työpäiviä ja tulemme sunnuntainakin töihin, että niin ei kävisi. Pelastamme ihmisiä, mutta meitä ei ole tarpeeksi.

On hyvä, että Vantaalla tehdään lastensuojeluilmoituksia matalalla kynnyksellä. Vika ei ole siinä. Vika on siinä, että yhdellä työntekijällä on vastuullaan noin 90 lasta vuodessa. Tässä luvussa ovat mukana vain varsinaiset avohuollon asiakkuudet. Ei sijoitettuja lapsia, ei jälkihuoltoa, ei lastensuojelutarpeen selvityksiä.

Sammutamme tulipaloja joka päivä. Työntekijät vaihtuvat usein. Emme ole huolimattomia. Emme vie lapselta vanhempia, jos vaihtoehtoja vielä on. Jos huostaanottoa pitää vielä valmistella, teemme lisää ylitöitä, olemme tarkkoja.

Mutta jokainen huostaanottoon käytetty minuutti on poissa jostain muusta. Haluamme kuunnella lasta enemmän, kohdata perheen ihmisinä. Kysyä mitä kuuluu, kuunnella, rakentaa luottamusta.

Tästä on kyse

Vantaan lastensuojelussa kiire

 HS kertoi lokakuussa vantaalaislapsista, jotka vasta 37. lastensuojeluilmoitus auttoi turvaan.

 Uutisen luettuaan viisi Vantaan lastensuojelun työntekijää otti yhteyttä Helsingin Sanomiin ja halusi kertoa oman näkökulmansa. Tätä artikkelia varten toimittaja on haastatellut heitä.

 Vantaalla työntekijän vastuulla on keskimäärin yli 90 lasta vuodessa, kun pitkään kriisissä olleen Helsingin lastensuojelun kohdalla vastaava luku on alle 60. Vantaankaan luku ei ole Suomen ennätys.

 Tulevan vuoden budjettia käsitellään Vantaalla parhaillaan. Kaupunginhallitus pui asiaa omalta osaltaan maanantai-iltana. Kaupunginjohtajan pohjaesitys ei lupaa lastensuojeluun juuri mitään lisää.

Meillä ei ole sitä aikaa. Jos tapaisimme jokaisen lapsen edes kerran kuukaudessa, siihen olisi kulunut jo puolet kuukauden työajasta. Siis avaamatta tietokonetta tai puhelinta, istumatta yhdessäkään palaverissa, ilman matkoja. Niiden 89 muunkin lapsen asiat voivat olla sellaisia, jotka eivät voi odottaa.

Paperityötkin on hoidettava tarkasti, perheiden ja meidän oikeusturvamme takia.

Kyllä me turhaakin työtä teemme. Se liittyy palvelurakenteen jäykkyyteen, jonkinlaiseen rakenteelliseen välinpitämättömyyteen. Haemme perheelle kuukausia jotain palvelua ja sitä ei myönnetä. Sitten aloitamme alusta, etsimme uudelleen juuri tälle perheelle sopivaa ratkaisua.

Pelkäämme jäädä lomalle tai edes mennä hammaslääkäriin. Sijaisia ei palkata, ja lomaltapaluun jälkeen sähköposti on täynnä. Viesteistä ensimmäisen voi olla kirjoittanut epätoivoinen ihminen, jota ei ole autettu, kun olemme olleet poissa. Joku, jolla ei ole enää senttiäkään jäljellä ruokaan ja vaippoihin. Joku juuri hakattu.

Tarvitsemme lisää käsipareja. Totta kai pitää palkata lisää sosiaalityöntekijöitä, jos työmäärä on tällainen. Emme usko, ettei päteviäkin työtekijöitä olisi tarjolla. Muodollisesti epäpätevä loppuvaiheen opiskelijakin on parempi kuin ei kukaan.

Pitäisi myös huolehtia, että peruspalvelut toimivat. Lisää perhetyötä, avustajia, koulupsykologeja, koulukuraattoreja, mielenterveys- ja päihdepalveluita yleensä, asuntoja perheille. Kun huomaamme, että perhe hyötyisi eniten vaikka perheneuvolasta tai sovittelusta, näihin pitäisi oikeasti päästä. Aika puolentoista vuoden päässä ei auta ketään.

Tämä ei heti pura ruuhkaa lastensuojelusta.

Pitkän ajan kuluessa peruspalvelut maksavat vähemmän kuin huostaanotot, sekä euroina että kärsimyksenä.

Olemme korkeasti koulutettuja ammattilaisia. Totta kai meillä on ideoita, miten tätä työtä voisi kehittää, jos meillä olisi energiaa muuhun kuin selviytymiseen. Tutkimustiedostakaan ei ole pulaa. Työn pitää muuttua, koska perheiden ongelmatkin muuttuvat. Turhauttaa kun tiedämme, että voisimme tehdä enemmän näiden ihmisten eteen.

Mietimme joka päivä, kauanko jaksamme. Arki-iltana ei tee mieli nukkumaan, kun haluaisi lykätä uuden työpäivän tuloa.

Teemme tätä silti. Olemme ylpeitä tästä työstä. Kuka muukaan auttaa heikoimpia, jos me emme?

Emme halua Suomeen uutta sukupolvea kadotettuja kansalaisia. Poliitikoille tämä on näköjään mahdoton asia ymmärtää. Omat esimiehemme eivät kuuntele, kun sanomme, kuinka paha tilanne on.

Yllytämme asiakkaita tekemään valituksia meistä itsestämme, jos edes se auttaisi.

Ihmisinä ja vanhempina itsekin kysymme: jos edes lasten hätä ei ole tärkeää, niin mikä on?"

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat