Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Iäkkäät, lapset ja sairaatovat altteimpia kylmälle

Kaupunki
 
Fakta

Tarkista lämpötilaennen pukeutumista

 Tarkista ensin sää ja valitse sitten siihen sopivat vaatteet.

 Alimmaksi puetaan pitkähihainen ja -punttinen kerros, joka siirtää iholta kosteutta ylempiin kerroksiin.

 Ylimmäksi tuulta pitävä kerros ja sen alle välikerroksia lämpötilan ja liikunnan mukaan.

 Kädet jäähtyvät yleensä ensimmäiseksi. Rukkaset pitävät ne lämpimämpinä kuin sormikkaat.

 Kenkien pitäisi olla niin tilavat, että sisälle mahtuu paksun pohjallisen lisäksi useampi kerros sukkia.

 Päähineen pitäisi peittää pään lisäksi niska ja korvat. Kasvot paleltuvat viimassa herkästi, ja voiteen sijaan ne kannattaa suojata kasvomaskilla, kypärähupulla tai kaulaliinalla.

 Kasvojen jäähtymistä voi estää myös pureskelemalla purukumia.

Kylmä sää iskee etenkin ikäihmisiin, pitkäaikaista sairautta sairastaviin sekä lapsiin, jotka ovat altteimpia sen haitoille. Lapset ja iäkkäät tarvitsevat lämpimämmät varusteet kuin työikäiset, ja pakkanen pahentaa muun muassa astmaa ja verenpainetta.

Myös tupakointi vaikuttaa: tupakoija kokee kylmän oireet kaksi kertaa pahempina kuin tupakoimattomat, Hengitysliitto Heli muistuttaa.

Kyky sietää kylmää heikkenee iän karttuessa, ja myös kuumuus rasittaa enemmän.

Iäkäs ei aisti kylmää yhtä nopeasti kuin nuorempana, mutta toisaalta oma keho tuottaa lämpöä aiempaa huonommin. Monelle ikä tuo myös sairauksia, ja nekin heikentävät kykyä sietää kylmää. Niin vaikuttavat myös lääkkeet ja huono ravitsemus.

Siksi iäkkäiden pitäisi pukeutua lämpimästi ulos mennessään ja välttää pitkää oleskelua pakkasessa, suosittelee usean sairaanhoitopiirin yhteinen Kylmäinfo. Eli pipo päähän, käsineet käteen ja jalkaan hyvät talvisukat.

Niitä suositellaan myös lapsille, jotka tarvitsevat lämpimämmät vaatteet kuin aikuiset.

Kylmä ilma supistaa hengitysteiden putkistoa ja heikentää hapenottokykyä. Sen takia hengityselinsairauksia sairastavat voivat kokea, että hengittäminen on hankalaa.

Pakkanen pahentaa astmaa sairastavien oireita. Keuhkoahtaumatautipotilaille kylmä ilma voi laukaista taudin pahenemisvaiheen. Oireet ilmenevät 15–25 asteen pakkasessa, ja kova tuuli voi lisätä niitä.

Useat pitkäaikaiset sairaudet (diabetes, tuki- ja liikuntaelinten sekä ääreishermoston sairaudet, sydän- ja verisuonitaudit) altistavat kehon jäähtymiselle nopeasti. Lämpimät varusteet ovat tärkeitä.

Ulkoilua ei tarvitse lopettaa talvella, vaikka pakkasta olisi paljonkin. Sen sijaan rehkiminen ei kannata. Monen hiihtokilpailun pakkasraja on -20 astetta.

Sisälle tultua kannattaa juoda lasillinen tai kaksi vettä. Kuiva pakkasilma haihduttaa nestettä, mutta janon tunne katoaa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!