Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Maailman suurimman himmelin purkaminen alkaa Kansallismuseossa Helsingissä

Kaupunki
 
Suomen kansallismuseo
Kansallismuseon jättihimmeli on vielä ehjä, mutta keskiviikkona se puretaan.
Kansallismuseon jättihimmeli on vielä ehjä, mutta keskiviikkona se puretaan. Kuva: Suomen kansallismuseo

Kansallismuseossa Helsingin Etu-Töölössä on käynnistymässä varsin poikkeuksellinen talkooponnistus: valtavan himmeli purkutalkoot. Himmeli on Kansallismuseon mukaan maailman suurin lajissaan.

Noin kahdeksan metriä korkean himmelin rakentaminen alkoi viime vuoden marraskuussa. Jättimäinen koriste-esine koostuu pienistä, meriruo´osta tehdyistä himmeleistä. Siinä on himmelille tyypillinen timantin muoto.

Himmelin tekemiseen osallistui yli tuhat vapaaehtoista kuukauden aikana.

Himmeli puretaan Nuutinpäivänä eli keskiviikkona 13. tammikuuta kello 11–18. Pienet himmelit, joita on kolmea eri kokoa, myydään 5–50 euron hintaan. Maksu onnistuu vain käteisellä, eikä Kansallismuseo ota vastaan ennakkovarauksia.

Myyntituotto lahjoitetaan museon mukaan lyhentämättömänä koulujen kulttuuriperintökasvatuksen tukemiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi koululuokkien matkakulujen maksamista, mikäli retki suuntautuu museo- ja kulttuurilaitoksiin.

Perinteiset himmelit ovat oljista tehtyjä, katosta roikkuvia koriste-esineitä. Nykyisin tehdään myös niin sanottuja design-himmeleitä, joissa oljet on korvattu esimerkiksi pilleillä.

Kansallismuseo esittelee suomalaisten vaiheita keskiajalta 1800-luvulle.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat