Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Puolet lähijunien vuoroista jää tänään ajamatta – ajokeli pysyy keskiviikkona erittäin huonona

Kaupunki
 
Antti Tiainen / HS
Ihmiset etsivät mahdollisesti liikennöivää junaa Helsingin rautatieasemalla tiistai-iltapäivällä.
Ihmiset etsivät mahdollisesti liikennöivää junaa Helsingin rautatieasemalla tiistai-iltapäivällä. Kuva: Antti Tiainen / HS

Sankka lumisade ja navakka tuuli haittaavat junaliikennettä myös keskiviikkona.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä ajetaan tiistain tapaan noin puolet vuoroista. Kaikki A-, E-, K- ja Y-junien vuorot perutaan. Myöskään niin sanotut tunnuksettomat lähijunat eivät liikennöi.

Lisäksi osa junista kulkee tavallista harvemmin. P-junien vuoroväli on 20 minuuttia ja N-junien 30 minuuttia.

VR kertoo, että kaukoliikenteessä osa Helsingin ja Tampereen sekä Helsingin ja Turun välisistä ic-junien vuoroista jää ajamatta.

”Junien liikennöintiä on harvennettu, joten liikenteen pitäisi sujua keskiviikkona sujuvasti ja tasaisesti”, sanoo Liikenneviraston päivystävä liikennepäällikkö Reima Roisko.

Roisko sanoo, että junien myöhästelyt pakkasella johtuvat usein jäätyneistä junavaihteista.

”Vaihteet saattavat jumiutua, kun sinne kinostuu lunta, joka sulaa ja jäätyy sitten.”

Liikennevirasto varoittaa, että maanteillä ajokeli on keskiviikkona erittäin vaikea. Teiden auraamista varten on varattu lisäkalustoa, mutta pääkaupunkiseudulla ruuhkat voivat vaikeuttaa auraamista.

Helsingin Sanomien meteorologin Anniina Törmän mukaan ajokeli muuttuu erittäin huonoksi Itä-Suomessa. Keskiviikon aikana sadealue kulkee lounaasta Suomen ylitse itään.

”Lumi kinostuu ja pöllyttää. Näkyvyys on huono”, Törmä luonnehti keskiviikon ajosäätä tiistaina illansuussa.

Lunta on Törmän mukaan odotettavissa parikymmentä senttimetriä lisää.

Tiistaina junat ovat myöhästelleet niin lähi- kuin kaukoliikenteessäkin, mutta ainakin iltapäivään mennessä pelättyä vähemmän. VR:n päätös perua jo ennakkoon lähes puolet pääkaupunkiseudun lähijunavuoroista näyttää purevan.

Aamuyöllä alkaneesta sakeasta lumipyrystä huolimatta se junaliikenne, jonka on suunniteltu kulkevan, kulki verrattain hyvin tiistaiaamuna.

Aiemmin aamulla raitiolinja 9:n kulku Länsisatamaan estyi täysin, koska liukkauden vuoksi jumittuneet rekat tukkivat reitin. Myös muun muassa linjojen 4 ja 10 raitiovaunut ovat pahimmillaan seisoneet kokonaan.

Antti Tiainen / HS
P-juna Helsinki–Vantaan-lentoaseman ja rautatientorin välillä liikennöi tiistaina 20 minuutin vuorovälillä.
P-juna Helsinki–Vantaan-lentoaseman ja rautatientorin välillä liikennöi tiistaina 20 minuutin vuorovälillä.

Huono näkyvyys ja vaikea ajokeli myöhästyttää myös bussien liikennöintiä. Kaikki joukkoliikenteen poikkeukset voi tarkistaa HSL:n ja VR:n verkkosivuilta.

VR ajaa harvennetut junavuorot enimmäispituuksisina, eli junissa on ylimääräisiä vaunuja. Näin ollen esimerkiksi uusiin Flirt-juniin mahtuu noin tuhat matkustajaa.

Kaikki Y-, E-, A- ja K-junat on peruttu kokonaan. VR päätti asiasta jo maanantaina iltapäivällä.

N-junat kulkevat pääradalla 30 minuutin vuoroväleillä. Pääradan R- ja H-junat ajetaan, minkä lisäksi tunnuksettomat junat pysähtyvät Keravalla ja Tikkurilassa.

Kehäradan junat I ja P liikennöivät 20 minuutin vuoroväleillä. Rantaradalla ajetaan puolestaan S- ja U-junat.

Leppävaaran kaupunkiradan matkustajille järjestetään korvaavia busseja.

Ajokeli on ollut tiistaina Etelä-Suomessa lumipyryn vuoksi erittäin huono pöllyävän lumen ja liukkauden vuoksi.

Kouvolassa yksi ihminen kuoli rekan ja henkilöauton törmäyksessä yhdentoista aikaan aamupäivällä. Onnettomuus tapahtui valtatie 6:lla, kun Lappeenrannasta päin tulleen rekan perävaunu joutui luisuun ja osui vastaan tulleeseen henkilöautoon. Henkilöauton kuljettaja kuoli kolarissa. Onnettomuushetkellä satoi lunta ja tien pinta oli liukas, poliisi tiedotti.

Myös Uudellamaalla liikenneonnettomuuksia on sattunut runsaasti, mutta tiettävästi vain yhdessä niistä loukkaantui yksi henkilö.

Kehä III:lla, Kuninkaalan kohdalla Vantaalla aamupäivällä sattuneessa peräänajossa osallisina olivat rekka ja jakeluauto. Onnettomuudessa loukkaantui poliisin mukaan lievästi matkustaja, joka oli jakeluauton perään törmänneen rekan kyydissä.

Onnettomuuspaikan raivaus puuroutti liikennettä Kehän III:lla idän suuntaan noin kahden tunnin ajan.

Itä-Uudenmaan poliisin alueella sattui kello päivän aikana kaikkiaan 23 kolaria tai muuta poliisipartion paikalla käymistä vaatinutta liikenneonnettomuutta. Kolareista yhdeksän tapahtui Vantaalla.

Helsingissä hätäkeskukseen tuli 86 ilmoitusta onnettomuuksista tai muista tiellä sattuneista häiriöistä. Kello puoli kuuteen mennessä illalla poliisilla oli ollut noin 60 liikennetehtävää.

Helsingin poliisi kehotti varhain aamulla muun muassa Twitter-tilillään autoilijoita ajamaan maltillisesti ja varovaisesti.

”Moni on onneksi osannut varautua huonoon ajokeliin. Toivottavasti samaa maltillisuutta näkyy liikenteessä myös iltapäivällä”, sanoo Helsingin poliisilaitoksen yleisjohtaja Sanna Springare.

Espoossa ja muualla Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella oli kello 6–18 kaikkiaan 25 kolaria ja muuta liikennetehtävää. Länsi-Uudenmaan tilannekeskuksesta kerrotaan, että valtaosa onnettomuuksista sattui vasta ruuhka-ajan jälkeen. Tämä voi poliisin arvion mukaan johtua siitä, että ajonopeudet kasvoivat liikennemäärän vähentyessä.

Ulosajojen ja kolareiden lisäksi Uudenmaan pelastusviranomaisia ovat työllistäneet myös liityntäramppeihin ja ylämäkiin juuttuneet rekat ja muut raskaat ajoneuvot.

Katso täältä vinkin turvalliseen autoiluun lumipyryssä.

http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/e14fae87a83398a26c1d66b94aed785560e5b214-2381146-Saa_Jesse_lumi_tuuli_110116_04.jpg
Pipot päähän – pureva viima iskee
Vaikka pakkanen on etenkin Etelä-Suomessa lauhtunut, jopa myrskypuuskiin yltävä tuuli pitää kylmän iholla. Yhdessä lumisateen kanssa syntymässä on melkoinen myräkkä. HS:n meteorologi Jesse Heikkilä hytisee Sanomatalon tuulisella 9. kerroksen terassilla ja kertoo lähipäivistä.
http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/f51decf0c20e9c8681b55e6593079e5399105212-970359-0502_LUMITYOT_12.jpg
Lumitöissä oikea tekniikka suojaa revähdyksiltä
Fysioterapeutti Maria Viskari Espoon OMT Fysioterapiasta neuvoo, kuinka lumityöt tehdään turvallisesti. Lapioiminen rasittaa muun muassa selkää, polvia ja olkapäitä, minkä takia oikea asento ja sopivat välineet ovat tärkeitä. Toimittaja:Johanna Sjöholm. Kuvaus ja leikkaus: Terhi Liimu
Mikko Rantanen
Rekka kolaroi huonossa ajokelissä Kehä III:lla Kuninkaalan kohdalla tiistaina aamupäivällä, ja liikenne Kehällä itään päin oli onnettomuuspaikan kohdalla lähes täysin seisahduksissa parisen tuntia.
Rekka kolaroi huonossa ajokelissä Kehä III:lla Kuninkaalan kohdalla tiistaina aamupäivällä, ja liikenne Kehällä itään päin oli onnettomuuspaikan kohdalla lähes täysin seisahduksissa parisen tuntia.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat