Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pieni Neuvostoliitto pääkaupungin kupeessa – kun neuvostosotilaat jättivät Porkkalan, soppakin jäi hellalle

Vuokra-alueen palautuksesta on kulunut 60 vuotta. ”Kyllä siitä aluksi riemuittiin, mutta kun todellisuus paljastui, niin kyllä ilo vähän hälveni”, kertoo siuntiolainen Berndt Gottberg.

Kaupunki
 
Porkkalaan jäi neuvostoarmeijan jäljiltä lukematon määrä vankien lusikoita
Porkkalaan jäi neuvostoarmeijan jäljiltä lukematon määrä vankien lusikoita
Porkkalassa epäillään asuneen myös tuhansia vankeja. Tästä kertoo muutamiin paikkoihin kerääntyneet kasat lusikoita. Se oli sotavangin elinehto hengissä pysymiseen.

Se oli nuorelle pojalle suuri seikkailu vailla katkeruutta. 12-vuotias Carl-Johan Lindén odotti rajapuomien edessä, kun suomalaissotilaat tarkastivat kaikkien Porkkalan vuokra-alueelle pyrkivien suomalaisten henkilöyden.

Oli tammikuun 26. päivä vuonna 1956 ja ensimmäinen kerta yhteentoista vuoteen, kun Porkkalan vuokra-alueen asukkaat pääsivät kotiseudulleen. Asukkaat olivat jättäneet kotinsa kiireessä lähes yksitoista vuotta aiemmin, kun alue vuokrattiin Neuvostoliitolle. Alueesta tuli sotilastukikohta keskelle Suomen eteläistä rannikkoa.

Lindén hiihti äitinsä ja enonsa kanssa synnyinkotiinsa Sjundbyn linnaan kirpeässä pakkasessa.

”Se oli aivan kuin ulkomaille olisi mennyt. Kaikki näytti ja tuntui aivan erilaiselta”, Lindén muistelee.

”Lunta oli niin paljon, että hiihdimme tuonne katolle ja laskettelimme siitä alas”, Lindén viittoo vanhan panimorakennuksen suuntaan.

Neuvostoarmeijalla rakennus toimi höyryleipomona. Vuokra-ajasta muistuttavat edelleen seinien venäläiskirjoitukset.

”Ei tänne tuleminen ollut minusta surullista. Olin nuori poika ja elänyt lapsuuteni Kilossa. Se tuntui suurelta seikkailulta, täällä oli niin paljon uusia asioita.”

Vaikeampaa omien kotiseutujen näkemisen on täytynyt olla Lindénin vanhemmille.

Aluetta ei ollut päässyt vuosikausiin kurkistamaan edes junan ikkunasta, sillä matkustamoiden ikkunat peitettiin luukuilla Kauklahden asemalla ja junaan vaihdettiin neuvostoveturi. Samoin tehtiin paluumatkalla Tähtelän asemalla.

Osvald Hedenström
Ikkunat peitettiin, jotta suomalaiset junat saivat kulkea Porkkalan läpi.
Ikkunat peitettiin, jotta suomalaiset junat saivat kulkea Porkkalan läpi.

”Tänne pääseminen oli iloinen asia varsinkin enolleni. Ja oli tämä minullekin merkityksellinen paikka, tästä oli puhuttu niin paljon, koko minun lapsuuteni. Luulen, että tätä paikkaa oli pidetty jo menetettyinä maina”, Lindén sanoo.

Porkkalan saaminen takaisin helpotti koko kansakunnan toipumista sodasta.

”Se poisti sotilaallisen uhan pääkaupunkiseudulta, ja näin voitiin vihdoin kuroa umpeen sodan aiheuttamia haavoja”, sanoo taloushistorian professori Ilkka Nummela Jyväskylän yliopistosta.

”Ja oli se tärkeää pääkaupunkiseudulle myös ihan kulkemisen ja toimimisen kannaltakin. Bussit ja veneet joutuivat sitä ennen kiertämään Porkkalan alueen.”

Porkkalassa oli enimmillään 10 000 siviiliä ja 20 000 neuvostosotilasta. Sodan uhka on todennäköisesti tuntunut todelliselta. Porkkalaa asuttanut sotilasmäärä oli lähes puolet Suomen armeijan koosta, Nummela huomauttaa. Ennen vuokra-aikaa alueella oli asunut noin 7 000 asukasta.

”Meillä oli harvinaisen pitkä sodan jälkinäytös muutenkin, ja tämä oli osa sitä.”

Pääkaupunkiseudulla huokaistiin siis helpotuksesta, kun neuvostosotilaat lähtivät. Vihdoin oli mahdollisuus rakentaa itsenäinen maa sotien jälkeen.

KL-Kuva
Suomalaissotilaat ohittivat piikkilankaesteitä matkallaan kohti Suomelle palautettua Porkkalan aluetta.
Suomalaissotilaat ohittivat piikkilankaesteitä matkallaan kohti Suomelle palautettua Porkkalan aluetta.

Paikka ei kuitenkaan ollut entisellään.

”Kyllä siitä aluksi riemuittiin, mutta kun todellisuus paljastui, niin kyllä ilo vähän hälveni”, kertoo siuntiolainen Berndt Gottberg. Hän toimii Porkkalan vuokra-aikaa esittelevän Degerby Igor -museon oppaana.

Vaikutti siltä, että osa varusmiehistä oli saattanut laiminlyödä suomalaisten tilusten hoitoa.

Lähtökin taisi olla kiireinen. Gottbergin lapsuudenkodin hellalta löytyi puoliksi syöty lanttu- tai nauriskeitto.

”Meidän eteisessä oli todennäköisesti tapettu kanoja juuri ennen lähtöä. Siinä kynnyksellä oli paljon verta ja kanansulkia.”

Paljon muutakin jäi jälkeen: sotavankien lusikoita, sähköjohtoja, kehittämättömiä valokuvia, lukematon määriä ammuksia ja miinoja sekä hyllytolkulla käyttämättömiä kondomeja rakennuksesta, jonka arvellaan toimineen varuskunnan ilotalona.

Gottbergin talo näytti siltä, että siellä oli asustanut ihmisten lisäksi myös kanoja, hevosia ja vuohia. Yhtä talon huoneista oli pidetty käymälänä. Sen lattiaan oli porattu reikiä alas kellariin.

”Onneksi silloin oli talvi, ja todelliset tuhot peittyivät lumen alle”, Lindén huokaa.

Keväällä paljastui maa. Se oli ajettu tankeilla tasaiseksi tantereeksi, ja pellot kasvoivat pensasta.

Sami Kero / HS
Carl-Johan Lindénin ensimmäinen muisto Siuntion syntymäkodistaan on vasta vuodelta 1956, kun alue palautettiin Suomelle. Taustalla oleva panimorakennus toimi vuokra-aikana höyryleipomona. Venäjänkielinen kirjoitus seinässä muistuttaa Neuvostoliiton ajasta.
Carl-Johan Lindénin ensimmäinen muisto Siuntion syntymäkodistaan on vasta vuodelta 1956, kun alue palautettiin Suomelle. Taustalla oleva panimorakennus toimi vuokra-aikana höyryleipomona. Venäjänkielinen kirjoitus seinässä muistuttaa Neuvostoliiton ajasta.

Myös Lindénin perheen kotipaikka Siuntiossa näytti vieraalta.

Linna muistutti kiviröykkiötä. Se oli ollut panssarirykmentin käytössä, yläkerran tilat esikunnan toimistona ja juhlatilana.

Alkoi kova jälleenrakentaminen: maa piti puhdistaa miinoista ja ammuksista sekä raivata pelloksi, ja taimia piti istuttaa.

Lindénin eno keskittyi kuitenkin linnan korjaamiseen. Linnassa oli poltettu kakluunit piloille, lattiat mätänivät, ja joka paikassa vilisi rottia, sillä linnan kellariin oli unohtunut punajuuria.

”Olisi silloin ollut tärkeämpääkin tekemistä kuin linnan korjaaminen. Piti saada äkkiä ruokaa pöytään kun talous oli huonolla tolalla”, Lindén sanoo ja viittaa 1500-luvulla rakennettuun keskiaikaiseen linnaan päin.

”Nyt olen ymmärtänyt, kuinka arvokkaan työn hän teki.”

Caj Bremer
Rajavartijat laskivat puomia vuokra-alueen rajalla.
Rajavartijat laskivat puomia vuokra-alueen rajalla.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat