Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Helsingissä joululomalla kadonnutta Päivi Heikinheimoa kuvaillaan tunnolliseksi opettajaksi – ”Tämä ei ole hänen tapaistaan”

Helsingin Tapanilassa asuva 49-vuotias opettaja Päivi Heikinheimo katosi jälkiä jättämättä uudenvuoden jälkeen. Maanantaina hänen oppilailleen kerrottiin katoamisesta.

Kaupunki
 
Poliisi
Päivi Marjaana Heikinheimo
Päivi Marjaana Heikinheimo Kuva: Poliisi

Vuodenvaihteen jälkeen selittämättömästi kadonneen helsinkiläisen Päivi Heikinheimon, 49, liikkeistä ei ole edelleenkään saatu tarkkaa tietoa.

Hänet ilmoitettiin kadonneeksi maanantaina 18. tammikuuta. Viimeksi häneen on oltu poliisin mukaan yhteydessä uudenvuodenaattona.

Heikinheimo on työskennellyt kieltenopettajana Vantaan ammattioppilaitos Variassa vajaat kymmenen vuotta. Työtoverit huolestuivat joululomalla olleen Heikinheimon tilanteesta 7. tammikuuta.

”Silloin oli koulun tilaisuus, johon hän ei saapunut. Tämä ei kuulemani mukaan ole hänen tapaistaan”, kertoo Vantaan sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth.

Heikinheimon työtoverit kuvailevat hänen olevan tunnollinen ja pätevä opettaja, josta myös opiskelijat ovat pitäneet.

Lehto-Häggrothin mukaan Varian rehtori otti yhteyttä poliisiin, kun Heikinheimo ei palannut lomaltaan 11. tammikuuta. Myöhemmin Heikinheimon omaisiin saatiin yhteys ja poliisi teki virallisen katoamisilmoituksen.

Varian Talvikkitien toimipisteen oppilaille pidettiin maanantaina puolenpäivän aikaan lyhyt tilaisuus, jossa heille kerrottiin Heikinheimon kadonneen. Tähän asti koulu on virallisesti kertonut hänen vain olleen poissa töistä. Tilaisuudessa oppilaille kerrottiin myös mahdollisuudesta keskustella tapahtumista ammattilaisen kanssa.

”Totta kai toivon, että hän palaisi terveenä ja hyvinvoivana töihin”, Lehto-Häggroth kertoo. Hänen mukaansa on periaatteessa edelleen mahdollista, että kyse on vain väärinkäsityksestä.

Tutkinnanjohtajan, komisario Kirsi Kanthin mukaan poliisi on saanut paljon vinkkejä tapaukseen liittyen.

Tieto Heikinheimon liikkeistä ei ole kuitenkaan maanantaihin mennessä merkittävästi tarkentunut.

Poliisin viimeinen tieto on edelleen se, että Heikinheimon asunnossa Helsingin Tapanilassa nähtiin viimeksi asumisen merkkejä 2. tammikuuta. Hän asui yksin.

Poliisi pyytää yhä Heikinheimon uudenvuodenaaton jälkeisistä liikkeistä jotakin tietäviä ilmoittamaan havainnoistaan.

Heikinheimo on noin 165 cm pitkä ja normaalivartaloinen. Hänellä on polkkamalliset hiukset.

Poliisi arvioi, että Heikinheimolla oli katoamishetkellä todennäköisesti yllään luonnonvalkoinen reiteen asti ulottuva ulkoilutakki, valkoinen villapipo ja lapaset, viininpunaiset vakosamettihousut, vihertävät vaelluskengät, sininen isohko olkalaukku sekä mahdollisesti silmälasit.

Havainnoista voi ilmoittaa poliisille sähköpostitse osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi tai numeroon 0295 417 915.

Oikaisu 25.1. kello 13.33: Komisario Kirsi Kanthin etunimi korjattu. Hänen nimekseen kerrottiin virheellisesti Virpi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat