Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vantaa haukkuu hallituksen alueuudistuksen lyttyyn

Kaupunki
 

Vantaan valtuusto ei säästellyt sanojaan suomiessaan maan hallituksen esittämää ideaa maakuntapohjaisesta aluejaosta maanantaina.

Valtuuston enemmistön mielestä 18 itsehallintoalueen järjestelmä on epätasapainoinen, sekava ja demokratian kannalta ongelmallinen. Hallituksen ehdottamista itsehallintoalueista jopa 11 on väestöltään pienempiä kuin Vantaa, mikä herättää epäilyksiä niiden taloudellisesta itsenäisyydestä.

Vastaavasti Uudellemaalle ollaan perustamassa muuhun maahan verrattuna suhteettoman isoa 1,6 miljoonan asukkaan mastodonttia. Tämä ei Vantaan mielestä ole vastaus metropolialueen ongelmiin.

Hallituksen linjauksia puolustanut valtuutettu Johannes Hirvaskoski (kesk) tähdensi, ettei mitään säästöä Vantaalle koidu siitä, että muualla Suomessa sammutetaan valot.

”Pienet itsehallintoalueet eivät missään tapauksessa uhkaa Vantaata”, Hirvaskoski arvioi.

Antero Eerolaa (vas) Hirvaskoski ei vakuuttanut. Hän piti uudistusta puhtaasti keskustan valtapolitiikkana.

”Pelkään, että kuntalaisten palvelut jäävät tässä uudistuksessa tärkeysjärjestyksessä viimeiselle sijalle”, Eerola epäili.

Vantaa arvioi, että jos suurten kaupunkien erityisroolia ei oteta huomioon rahoitusuudistuksissa, on kaupungeilla entistä heikommat mahdollisuudet osallistua suurten, kansantaloutta turvaavien investointien rahoittamiseen. Vantaa on rahoittanut kehärataa ja Kehä III:n kunnostusta yli 300 miljoonalla eurolla.

Hallituksen sosiaali- ja terveystoimen uudistuskuviota Vantaa pitää erityisen sekavana, koska 15 sote-alueen sisälle jää vain 12 laajan palvelun sairaalapäivystysyksikköä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat