Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Myyrmäen sensuroitu graffititeos otetaan taidemuseon kokoelmaan – luovutustilaisuudessa graffitityöläiset keskustelevat kaupungin työntekijöiden kanssa

Vantaan urheiluvaikuttajia häpeämään vaatinut teos luovutetaan taidemuseolle tiistaina 9. helmikuuta.

Kaupunki
 
Myyrmäki-liike
Kuva: Myyrmäki-liike

Keskiviikkona kohistiin graffititeoksesta, jonka Vantaan kaupunki poisti kahdesti. HS:n jutussa toinen taiteilijoista, Pete ”Hende” Nieminen, mainitsi että keskustelua herättänyt teos sopisi Vantaan taidemuseoon. Museo uudisti juuri kutsumanimensä Artsiksi ja keskittyy jatkossa esimerkiksi katutaiteeseen.

Torstaina Vantaan kaupungin taidemuseon intendentti Kati Huovinmaa kertoi ottavansa teoksen osaksi museon kokoelmaa.

”Pohdin asiaa yhdessä kummankin taiteilijan kanssa. Teoksen kiinnostavuus on noussut sellaiseksi, että se kiinnostaa myös Artsia”, Huovinmaa sanoo.

Luovutustilaisuus järjestetään tiistaina 9. helmikuuta kello 15.30 Myyrmäen asemahallissa. Tilaisuuden juontaa Radio Helsingin Aleksi Pahkala. Mukana on myös Vantaan kaupunginjohtaja Kari Nenonen ja muita kaupungin työntekijöitä.

”On hirveän tärkeää, että taidemuseo osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Teos sopii meille luontevasti”, Huovinmaa toteaa.

Yleisön nähtäväksi teosta ei heti saada, sillä museon suunnitelmat on Huovinmaan mukaan lyöty lukkoon jo pitkälle.

”Tärkeintä on, että teos säilyy ja saamme sen kokoelmiimme.”

Maalaus siirretään lähiaikoina turvaan säiden armoilta, ja siihen liitetään myös kaupungin aiemmin poistamat, kritisoitujen henkilöiden kasvoja esittäneet vanerilevyt.

Myyrmäki-liike / Olli Berg
Vantaan taidemuseo ottaa teoksen kokoelmiinsa kokonaisena.
Vantaan taidemuseo ottaa teoksen kokoelmiinsa kokonaisena.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat