Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

15 tuntia ajantappokeskuksessa: HS vietti päivän turvapaikanhakijoiden kanssa Koskelassa

Helsingin Koskelaan perustetussa vastaanottokeskuksessa on odotettu oleskelulupapäätöksiä jo viisi kuukautta. HS vietti päivän turvapaikanhakijoiden kanssa.

Kaupunki
 
HS:n minidokumentti: Tällaista on elämä Koskelan vastaanottokeskuksessa
HS:n minidokumentti: Tällaista on elämä Koskelan vastaanottokeskuksessa
Mohammed Al-Jorani on viettänyt jo neljä kuukautta Koskelan vastaanottokeskuksessa. Hän elää fyysisesti keskellä Helsinkiä, mutta käytännössä täysin irrallaan vastaanottokeskuksen ympärillä levittäytyvästä yhteiskunnasta. Miltä se tuntuu? Toimittaja:Lari Malmberg, kuvaus ja leikkaus: Esa Syväkuru.

Koskela

Kello 7:00

Koskelan sairaala-alueen G-rakennuksessa on pimeää ja hiljaista.

Lähes 200 matkamiestä tuhisee unta. Mutta ei Mohammed Al-Jorani.

Kaisa Rautaheimo / HS
Mohammed Al-Jorani tupakalla.
Mohammed Al-Jorani tupakalla.

Al-Jorani on tullut Koskelan vastaanottokeskukseen, ”leiri yhteentoista”, neljä kuukautta sitten.

Se tavallinen tarina: uhkaavaa merta uhaten Turkista Kreikkaan ja loputtomia kilometrejä pitkin Eurooppaa kävellen.

Piiskaavaa sadetta, kylmää, nälkää, likaa, väsymystä, pelkoa, inhoa, kipua, ikävää ja ahtaita, epämääräisiä kuljetusvälineitä.

”Leiri 11”on turvapaikanhakijaslangia. Koskelaan elokuussa perustettu vastaanottokeskus sijaitsee osoitteessa Käpyläntie 11. Metsälän säilöönottokeskus Niittylänpolku kymmenessä on ”leiri kymppi”, Kaarlenkadun vastaanottokeskuksesta puhutaan vain seiskana.

Al-Jorani ottaa kaapistaan hiuslakkapullon, joka seisoo vitamiinipillereiden, raejuustopurkin, Nicorette-paketin ja vastaanottokeskuksen henkilökunnan lahjoittaman kissakortin vieressä.

Tänään pitää olla edustava. On koulupäivä.

Kello 11:12

Kaisa Rautaheimo / HS
Enimmäkseen Koskelan vastaanottokeskuksessa on hiljaista.
Enimmäkseen Koskelan vastaanottokeskuksessa on hiljaista.

Koskelan tilapäinen vastaanottokeskus perustettiin elokuussa. Nyt osa turvapaikanhakijoista on viettänyt keskuksessa jo viisi kuukautta. Odottaen.

Heihin kuuluu myös somalialainen Osman Ahmad, ikuinen kiertolainen. Hänen perheensä pakeni Jemeniin jo 1990-luvun alussa, silloin, kun Ahmad oli vielä pikkupoika. Vuoteen 2015 asti hän eli Jemenin pakolaisleireillä, mutta viime aikoina maan tilanne muuttui niin surkeaksi, että oli lähdettävä.

Ahmadin mielipidettä tästä kaikesta ei kuitenkaan päästä vielä kysymään. Hän nukkuu. Vastaanottokeskuksen asukkaiden mukaan monien päivärytmi kääntyy täällä yörytmiksi.

Ulkona pakkanen on vihdoin helpottanut. Nuoska roikkuu raskaana vanhojen puiden oksilla.

Kello 14.32

”Aa–bee–cee–dee–ee–äf–gee–hoo–ii–jii–koo–äl–äm–än–oo–pee–quu–är–äs–tee–uu–vee–äx–yy–zet–åå–ää–öö! Tässä ovat aakkoset – joita aina tarvitset.”

Kaisa Rautaheimo / HS
Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -kappaletta pidetään Koskelassa kauniina.
Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -kappaletta pidetään Koskelassa kauniina.

Laulunopettaja Heidi Kiviharju laulattaa turvapaikanhakijoita tuiki-tuiki-tähtösen melodiaan. Irakin Bagdadista Koskelaan tupsahtanut Nawar Abas esittelee paperilapulta viime viikolla lauletun Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -kappaleen sanoitusta.

”Se on kaunis laulu. Kuuntele: ’Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan, jotta lähempänä mua ois hän’”, Abas kertaa.

Kello 15:47

Mohammed Al-Jorani on palannut koulusta Helsingin keskustasta.

”Bussilla numero 55.”

Nyt alkaa Al-Joranin päivän pisin osuus. Koulu on ohi, seuraavaksi odotetaan.

Kävellään sairaalarakennuksen keinovalonkalpeita käytäviä muutamalla sohvalla sisustettuun oleskeluhuoneeseen. Turvapaikanhakijat ovat maalanneet seinille taidettaan. Pelle, purjevene, kotka siivet levällään – kuin lentoon lähdössä.

Niin, miten Al-Joranin päivät vastaanottokeskuksessa kuluvat?

”Kertailen suomenkielen läksyjä. Poltan tupakkaa. Makaan sängyllä. Joskus käyn Alepassa ostamassa tupakkaa tai sokeria, jos minulla on rahaa. Välillä käyn tapaamassa ystäviä toisissa kerroksissa.”

Kaisa Rautaheimo / HS
Mohammed Al-Joranin tekee suomenkielen läksyjä.
Mohammed Al-Joranin tekee suomenkielen läksyjä.

Aikaisemmin Al-Joraninkin aamupäivät kuluivat nukkuen. Muutakaan tekemistä ei ollut. Sitten hän hankki itselleen paikan suomenkielen kurssilta.

Silti odottamista on paljon. Aikaa jona ei tapahdu yhtään mitään. Silloin tulevat myös ne ajatukset: perhe Irakissa, Isis, pakomatka, tulevaisuus. Samaa sanovat monet muutkin: Jos vain voisi tehdä jotain. Mitä vain. Palkalla tai ilman.

Verisen päivän Irakissa tunnistaa siitä, että G-rakennuksen parvekkeilla hermostuneet miehet pumppaavat tupakkaa tavallista pitemmässä ketjussa.

Kauanko odottaminen vielä kestää? Sitä Al-Jorani ei tiedä. Mutta vaihtoehtoa ei ole.

”Jos menen takaisin, minut tapetaan.”

Kello 16:17

Pesuhuoneen pyykinpesukoneessa pyörivät lenkkarit. Kone piippaa. Kun ohjelma loppuu, siilitukkainen mies hiipii häpeissään hakemaan tossuja. Nimeään hän ei kerro. Ei kuulemma ole varma, saisiko kenkiä pestä koneessa.

Kello 16.25

Al-Jorani esittelee kotiaan. Pieni huone, neljä sänkyä, neljä miestä.

”Yöllä herään siihen, että ilma on tukahduttava.”

Sitä, onko Al-Jorani todella Irakissa kuolemanvaarassa, suomalaiset viranomaiset yrittävät nyt selvittää. Diyalan maakunnassa oikeuden tuomarin turvamiehenä toiminutta 27-vuotiasta miestä yritettiin hänen mukaansa lahjoa sotkemaan oikeudenkäynnin dokumentteja.

Kun Al-Jorani ei suostunut ehdotukseen, häntä alettiin vainota. Kotoa lähteminen pelotti joka kerta.

”Minulla oli kaikki hyvin. Olin rakastunut ja menossa naimisiin. He tuhosivat elämäni.”

Siellä kaukana, itäisessä Irakissa, pelkää tällä hetkellä myös eräs erityinen tyttö. Al-Jorani kiinnitti tytön huomion nelisen vuotta sitten ujuttamalla tälle kioskin myyjän avustuksella setelin, jossa oli puhelinnumero. Kuukauden päästä tyttö soitti. Alkoi kielletty rakkaus, tulivat kaipauksen täyteiset tekstiviestit ja salassa kuiskaillut puhelut. Ja lopulta kihlaus, rakkaus ja unelma perheestä.

Nyt sitä ei enää ole.

Al-Jorani esittelee suomenkielen harjoitusmonisteitaan.

Alas, ylös, ovi, ikkuna. Eilen–tänään–huomenna.

Kello 16:50

Toisen kerroksen keittiössä tuoksuu ruoka. Haidar Al-Samarrati, vastaanottokeskuksen epävirallinen parturi, valmistaa riisiä ja spagettia yhdistelevää ruokalajia. Astioita turvapaikanhakijat eivät ole saaneet, joten vuoan virkaa toimittaa keittiöstä saatu muovilaatikko.

Al-Samarrati kertoo, että jokaisessa kerroksessa on kaksi mikroa. Niille on aina kova jono. Ne ovat nimittäin turvapaikanhakijoiden ainoa mahdollisuus tehdä omaa ruokaa.

Aterioita tarjotaan kolme päivässä, mutta valtaosa asukkaista jättää ainakin osan niistä väliin. Ruoka ei oikein ole irakilaisten makuun. Vaikka sen tunnustaminen näyttää vähän hävettävän.

”Emme halua, että suomalaiset ajattelevat, että olemme tulleet tänne vaatimaan jotain”, Mohammed Al-Jorani sanoo.

”Ja haluan kiittää siitä inhimillisyydestä, jolla suomalaiset ovat vastaanottaneet meidät”, Al-Samarrati kiirehtii lisäämään.

Entä se suomalaisiin naisiin kohdistunut seksuaalinen ahdistelu? Mitä miehet ajattelevat siitä?

”Pitää olla psyykkisesti jotain ongelmia, että tekee sellaista. He ovat häpeäksi meille kaikille”, Al-Jorani sanoo.

Uusivuosi oli tämänkin keskuksen väelle iso juhla. Lähes kaikki lähtivät juhlimaan paitsi Al-Jorani, joka ei sanojensa mukaan pidä ”sekoilusta”.

Hän haki keskuksen siivouskaapista siivousaineita ja alkoi hommiin.

Kello 17:54

Kaisa Rautaheimo / HS
Siilitukkainen Mustafa Wissam vastaanottokeskuksen ruokalassa.
Siilitukkainen Mustafa Wissam vastaanottokeskuksen ruokalassa.

Rakennuksen seinässä on kyltti, jossa lukee ”Ravintokeskus”. Ryhmä irakilaisia hengailee G-rakennuksen viereisessä ruokalassa ja pohtii elämää vastaanottokeskuksessa.

”Tylsää”, sanoo Mustafa Wissam.

Koskelan vastaanottokeskuksen asukkaat kertovat elävänsä oudossa välitilassa. Maan rajojen sisällä, mutta ulkopuolella kaikesta.

Helsingin keskustassa miehet ovat käyneet muutaman kerran. Se on kuulemma kaunis. Ja ihmisten lainkuuliaisuus tarttuu. Punaisia päin ei tee mieli kävellä. Mutta biljardiakaan ei päässyt pelaamaan, koska baarissa olisi pitänyt jättää palloista takavarikoksi henkilöpaperit.

”Meidän ja suomalaisten välillä on kaikkialla selvä raja”, Al-Jorani sanoo.

Kello 20:46

Neljännen kerroksen oleskeluhuoneesta kuuluu konemusiikin jumputus. Muusikot Sabina Dana ja Dafi Derti esittävät Ahmed Akramin älypuhelimen ruudulla tulkinnan kappaleesta E Kam Pas.

Kello 21:04

Oven suusta näkyy, että Jemenin pakolaisleireillä varttunut Osman Ahmad on kumartunut huoneessaan iltarukoukseen.

Kello 22:00

Hiljaisuus alkaa. Seuraavat yhdeksän tuntia Mohammed Al-Jorani nukkuu. Irakin Diyalassa, kotona, kello on tunnin enemmän. Siellä Al-Joranin entinen kihlattukin on. Kihloissa toisen miehen kanssa. Niin Al-Jorani on kuullut.

Kaisa Rautaheimo / HS
Osman Ahmad ripustaa sateenvarjoa roikkumaan huoneessaan.
Osman Ahmad ripustaa sateenvarjoa roikkumaan huoneessaan.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat