Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suvisaaristossa omakotitaloon tunkeutujan motiivi on ehkä taloudellinen

Kaupunki
 

Poliisi ei ole vielä saanut selvitettyä pari viikkoa sitten Espoon Suvisaaristossa omakotitaloon tunkeutuneen asemiehen teon motiivia. Tunkeutuja menehtyi tuolloin talossa, johon meni luvatta ja jonka sytytti palamaan.

Tapauksen tutkinnassa on selvinnyt, että rikoksesta epäilty, 1996 syntynyt vantaalaismies oli tullut paikalle taksilla. Hän oli tilannut taksin vantaalaiseen osoitteeseen, josta oli tullut yksin Suvisaariston alueelle. Taksi jätti miehen kyydistä Suvisaaristontielle, useiden satojen metrien päähän tapahtumapaikasta. Tämän jälkeen hänestä tehtiin havaintoja kävelemästä tapahtumapaikan suuntaan Tallholmantielle. Hänellä oli tuolloin ollut mukanaan musta kassi.

On kuitenkin mahdollista, että teon motiivi on ollut taloudellinen, tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.

”Yksi mahdollisuus on, että hänellä oli tämä kassi mukanaan tavaran poisvientiä varten”, toteaa rikoskomisario Lauri Hakkala.

”Mikään ei viittaa siihen, että omakotitalon asukkaalla ja tunkeutujalla olisi entuudestaan jokin yhteys. Saattaa olla, että tunkeutuja etsi Suvisaariston kaltaista vaurasta aluetta.”

Tunkeutujan hallussa ollut haulikko on tutkinnassa selvinnyt 2015 alkuvuodesta Keski-Suomen alueelta asuntomurron yhteydessä varastetuksi. Poliisi selvittää yhä, miten haulikko oli tullut epäillyn haltuun.

Epäillyn sytyttämä tulipalo aiheutti talolle merkittävät vahingot ja se on asuinkelvoton.

Epäillyllä ei ole aikaisempaa rikoshistoriaa, eikä häntä voi luonnehtia minkään päihteen väärinkäyttäjäksi. Viitteitä siihen, että tekoon liittyisi joku toinen henkilö, ei ole.

Tutkintaa jatketaan rikosnimikkeillä törkeä vahingonteko, laiton uhkaus ja ampuma-aserikos.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat