Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kadonneen helsinkiläisopettajan etsintä pattitilanteessa – Päivi Heikinheimon tuntevilta kaivataan tietoja

Kieltenopettajana työskentelevä Päivi Heikinheimo katosi tammikuun alussa

Kaupunki
 
Helsingin poliisilaitos.
Päivi Heikinheimo on ollut kadoksissa vuoden alusta lähtien.
Päivi Heikinheimo on ollut kadoksissa vuoden alusta lähtien. Kuva: Helsingin poliisilaitos.

Poliisille ei ole tullut tämän viikon aikana enää uusia vinkkejä Helsingistä joululomansa aikana kadonneen Päivi Heikinheimon liikkeistä, kertoo komisario Kirsi Kanth.

Kanthin mukaan kaikki vihjeet ja havainnot ovat luonnollisesti tervetulleita, mutta varsinkin Heikinheimon tuntevien ihmisten tiedot kiinnostavat tällä hetkellä poliisia. Näistä taustatiedoista voi olla hyötyä Heikinheimon reitin selvittämisessä.

Heikinheimoa, 49, on etsitty erityisesti Sipoon Nikkilän kylän alueelta, ja sinne etsinnät painottuvat Kanthin mukaan jatkossakin. Syy tähän on se, että Heikinheimon puhelin oli tukiasematietojen mukaan Nikkilässä lauantaina 2. tammikuuta ja tiistaina 5. tammikuuta.

Poliisi järjesti Nikkilän seudulla ison etsinnän pari viikkoa sitten, ja mukana oli myös vapaaehtoinen pelastuspartio Vapepa. Myös tällä viikolla poliisi on tehnyt omin voimin pienempiä etsintöjä, joissa on hyödynnetty poliisikoiria.

Kanth kertoo, että poliisi aikoo järjestää tarvittaessa seuraavan suuretsinnän Vapepan kanssa keväämmällä.

Kieltenopettajana työskentelevän Heikinheimon katoaminen havaittiin 11. tammikuuta, kun hän ei palannut töihin joululomalta.

Heikinheimoon on saatu yhteys viimeksi uudenvuodenaattona. Vuoden ensimmäisenä päivänä hänet on poliisin mukaan nähty varmuudella Helsingin Malmilla.

Heikinheimo on noin 165 cm pitkä, normaalivartaloinen ja ristiverinen. Hänellä on keskipitkät, polkkamalliset hiukset ja hän käyttää silmälaseja.

Poliisi pitää mahdollisena, että Heikinheimo on saapunut Helsingistä Nikkilään kävellen esimerkiksi Sipoonkorven ulkoilureittejä pitkin.

Mahdolliset vihjeet ja havainnot Heikinheimosta pyydetään ilmoittamaan Helsingin poliisille sähköpostitse osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 029 541 7915.

Helsingin poliisilaitos
Poliisin välittämä kuva Päivi Heikinheimosta.
Poliisin välittämä kuva Päivi Heikinheimosta.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat