Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Helsinki sulkee Tuorinniemen koulun kesken lukuvuoden

Helsinki lopettaa vanhempien vastustuksesta huolimatta sivukoulun Herttoniemessä

Kaupunki
 

Tuorinniemen sivukoulun pienet koululaiset muuttavat ensi vuoden tammikuussa pääkoululle Herttoniemenrannan ala-asteelle.

Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti Tuorinniemen lopettamisesta tiistain kokouksessaan. Koska lakkautettavana on sivukoulu, päätöstä ei tarvitse käsitellä enää lautakunnassa tai valtuustossa.

Tuorinniemessä on kaksi ensimmäistä ja kaksi toista luokkaa. Samassa rakennuksessa on päiväkoti ja leikkipuisto koululaisten iltapäiväkerhoineen. Monet vanhemmat ovat valinneet päivähoito- tai esikoulupaikan lapselleen nimenomaan sillä perusteella, että lapsi voi jatkaa samassa rakennuksessa tuttujen ammattilaisten kanssa toiseen luokkaan asti.

Opetusvirasto perustelee koulun lakkauttamista esimerkiksi sillä, että pääkoululla on riittävästi tilaa ja jopa täysin tyhjiä luokkia Tuorinniemen lasten kotiluokiksi. Kolmannella luokalla lapset joka tapauksessa siirtyisivät pääkouluun, ja päätöksen jälkeenkin pisin mahdollinen koulumatka oppilaaksiottoalueella on 1,1 kilometriä.

Koulu oli alunperin tarkoitus lopettaa jo syksyllä 2016. Vanhemmat tyrmistyivät, koska he katsovat saaneensa päätöksestä tietoa liian myöhään, vasta viime vuoden lopulla. Myös virasto totesi aikataulun liian nopeaksi.

Perusopetuksen linjanjohtaja Outi Salo sanoo, että koulurakennusta pystytään vaihtamaan joululoman aikana. Pääkoululla odottavat tammikuussa valmiina sopivat luokkatilat, ja opettajat ja luokkakaverit säilyvät joka tapauksessa samoina.

Lisäksi iltapäivähoidon suhteen tehdään erityisjärjestelyjä. Tuorinniemessä syksyllä aloittavat koululaiset voivat halutessaan jo syksyllä siirtyä iltapäivähoitoon pääkoululle, minne heidät saatetaan sivukoululta. Pääkoulun iltapäivähoitoon järjestetään loppuvuodesta täydentävä haku.

Opetusvirasto laskee, että sivukoulun tiloista luopuminen säästää vuodessa noin 182 000 euroa. Vanhemmat esittivät, että sivukoulun sijasta luovuttaisiin yhdestä pääkoulun osasta. Tällä saataisiin noin 80 000 euron säästöt.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat