Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Taas aseellinen ryöstö Espoossa – huppumies vei huoltoaseman pohjakassan

Huoltoaseman kassa ryöstettiin aseella uhaten Espoon Lahnuksessa tiistain vastaisena yönä.

Kaupunki
 
Lahnuksen Shell Espoossa ryöstettiin tiistain vastaisena yönä aseella uhaten. Kuva on lukijan ottama.
Lahnuksen Shell Espoossa ryöstettiin tiistain vastaisena yönä aseella uhaten. Kuva on lukijan ottama.

Huoltoaseman kassa ryöstettiin aseella uhaten Espoon Lahnuksessa tiistain vastaisena yönä. Poliisi tiedotti asiasta vasta torstaina.

Espoossa tehtiin aseellinen ryöstö myös viime viikolla. Tuolloin kaksi naamioitunutta miestä iski Nöykkiön Valintataloon. Toinen tekijöistä myös laukaisi aseen kaupan ulkopuolella.

Poliisi ei epäile ryöstöjen liittyvän millään tavalla toisiinsa. Poliisi oli jo saanut Nöykkiön ryöstöstä epäillyt miehet kiinni, kun ryöstäjä iski Lahnuksessa.

Komisario Teemu Värtinen kertoo, että ryöstäjä saapui Shell-huoltoasemalle puolenyön aikaan. Poliisilla on valvontakamerakuvaa huoltamon sisältä, mutta sitä ei ole annettu julkisuuteen.

Sen sijaan poliisi toivoo yhteydenottoa naiselta, joka käveli huoltoaseman mittarikentän eli tankkausalueen läpi hieman ennen puoltayötä. Nainen ei poliisin mukaan käynyt huoltoaseman sisätiloissa, mutta hänellä voi olla tärkeitä havaintoja ryöstöstä.

”Huoltoasemalla ei ollut asiakkaita tapahtumahetkellä”, Värtinen sanoo.

Aseella uhatuksi joutunut myyjä ei saanut tilanteessa fyysisiä vammoja.

Ryöstäjä sai saaliikseen pohjakassan, jossa oli Värtisen mukaan pienehkö summa rahaa. Tämän jälkeen tekijä pakeni jalan kohti Lahnuksentietä Klaukkalan suuntaan.

Ryöstäjä oli peittänyt kasvonsa huivilla, mutta poliisi epäilee hänen olevan nuorehko mies. Tekijä oli poliisin saamien tietojen mukaan vaaleaihoinen, 170–180-senttinen ja suomen kieltä puhuva.

Mies oli pukeutunut hupulliseen, mustaharmaaseen tuulitakkiin ja mustiin housuihin.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä ryöstönä.

Länsi-Uudenmaan poliisi pyytää, että mahdolliset silminnäkijät ja muut tapauksesta jotain tietävät ilmoittaisivat tietonsa joko vihjepuhelinvastaajaan numeroon 029 541 3031 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.espoo@poliisi.fi.

Komisario Petri Launiainen kertoi HS:lle viimeviikkoisen Nöykkiön ryöstön jälkeen, että karkeasti arvioiden 30–40 prosenttia Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella vuosien 2010 ja 2016 välillä tehdyistä ryöstöistä on ollut aseellisia. Muut ryöstöt on tehty ilman apuvälineitä eri tavoin uhkailemalla tai väkivaltaa käyttämällä.

Aseellisista ryöstöistä 15–20 prosentissa tekijällä on ollut ampuma-ase, lopuissa teräase.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat