Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Espoolaistalo hävittää pysäköintiluolan pulut ampumalla – ”Jätöksiä joka paikassa”

Jätökset polttavat maalin autoista ja sotkevat

Kaupunki
 

Leppävaara

Espoon Leppävaarassa asuva Ralf Holm hämmästyi nähdessään erikoisen ilmoituksen asuintalonsa pysäköintiluolassa tällä viikolla.

Ilmoituksen mukaan pysäköintiluolan pulut eli kesykyyhkyt tapetaan ilmakiväärillä ampumalla torstai-iltana.

Holm oli kyllä huomannut, että luolassa majailee parvi puluja. ”Siellä ne aina kujertelevat, minä niille juttelen, että mistä te saatte ruokaa ja eikö olisi kuitenkin mukavampaa olla ulkona”, Holm kertoo.

”Ja juuri äskettäin oli aivan keskellä etupeltiä upea, iso pulunkakka”, Holm nauraa. ”Miten se niin suuressa hallissa tulikin juuri siihen.”

Uloste onkin suurin syy siihen, että pulut halutaan hävittää. Ne ovat vallanneet luolan pesillään ja ulosteellaan.

”Jokainen tietää mitä ne tekevät autojen maalipinnalle, se uloste polttaa maalin kokonaan. Jätöksiä on joka paikassa. Se kulkeutuu jo kenkien pohjissa koteihin, se alkaa olla hygieniakysymys”, sanoo luolan isännöinnistä vastaava Ari Aaltonen Matinkylän Huolto Oy:stä.

Aaltosen mukaan luolaan on pesiytynyt noin 20–30 lintua. Myös luolassa syntynyt jälkipolvi oppii pitämään paikkaan kotinaan, sillä pulut ovat kotipaikkarakkaita eläimiä.

Lintujen on helppoa päästä pysäköintiluolaan sisälle, sillä ne ovat oppineet odottamaan ulko-ovien ulkopuolella autoa, joka avaa ovet. Ruusutorpan pysäköintiluolassa on Aaltosen mukaan 650 autopaikkaa ja melko hitaat automaattiovet.

Pulut eivät haittaa ketään niin kauan kuin ne eivät ulosta, Aaltonen huokaa. ”Jospa ne osaisivatkin käydä ulkona tekemässä jätökset. Voisimme antaa niiden ihan rauhassa asua luolassa.”

Eino Hankimo
Helsingin Esplanadilla parveili puluja vuonna 1951.
Helsingin Esplanadilla parveili puluja vuonna 1951.

Pulut tapetaan ilmakiväärillä ampumalla, sillä niiden saaminen häkkiin tai verkkoon on hankalaa, kertoo tuholaistorjunnasta Ruusutorpassa vastaava Jukka Laitinen Rentokil Tuholaistorjunnasta.

Keino tuntuu äärimmäiseltä, mutta on Laitisen mukaan ainoa vaihtoehto.

”Niillä on äärimmäisen hyvä suuntavaisto. Vaikka saisimme ne verkotettu ja kuljettaisimme ne vaikka Ouluun, olisivat ne pian takaisin täällä, sillä ne pyrkivät aina palaamaan takaisin.”

Pentti Koskinen / HS
Helsingissä pyydystettiin puluja vuonna 1987.
Helsingissä pyydystettiin puluja vuonna 1987.

Laitisen mukaan pysäköintiluolien puluongelma on melko yleinen ja se ratkaistaan usein ilmakiväärin luodeilla.

Ruusutorpassa on tarkoitus ensin hävittää nykyinen pulukanta ja sen jälkeen tutkia keinoja niiden sisäänpääsyn ehkäisemiseksi.

Holm ei ole puluista häiriintynyt, pikemminkin päinvastoin. ”Vaikka ymmärrän minä, että muuta keinoa ei taida olla. Ovat ne kai sitten hygieniariski”, Holm sanoo.

”Vaikka minä olen kyllä aina ollut sitä mieltä, että sitä vähän liioitellaan.”

Helmikuussa HS kertoi Helsingin pulutilanteesta ja siitä, kuinka pulukantaa aiemmin harvennettiin. Nyt pulut ovat huvenneet kymmenistätuhansista tuhansiin, ehkä jopa satoihin.

Torimaisema muuttui: Pulut ovat miltei kadonneet
Torimaisema muuttui: Pulut ovat miltei kadonneet
Hakaniemen torin kalanmyyjä ei ole nähnyt pulua kuukausiin. Onko puluja näkynyt, HS kysyi torin ihmisiltä Helsingissä. Toimittaja ja kuvaaja: Kaisa Hakkarainen, leikkaus: Esa Syväkuru.
Ralf Holm
Espoolaisessa parkkihallissa aletaan torstai-iltana hävittää puluja ampumalla. Kuva on lukijan ottama.
Espoolaisessa parkkihallissa aletaan torstai-iltana hävittää puluja ampumalla. Kuva on lukijan ottama.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat