Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Liikenteen superhankkeet voivat Helsingissä osua samoille vuosille – rahoituspäätökset vielä auki

Sekä Kruunusiltojen että Raide-Jokerin rakentaminen saattaa alkaa vuonna 2018.

Kaupunki
 
WSP Finland
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja rakennusvirasto ehdottavat, että Kruunusillat yhdistettäisiin Merihakaan.
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja rakennusvirasto ehdottavat, että Kruunusillat yhdistettäisiin Merihakaan. Kuva: WSP Finland

Sekä Kruunusiltojen että Raide-Jokerin rakentaminen käynnistyy Helsingissä mitä todennäköisimmin yhtä aikaa. Molempien liikenteen superhankkeiden toteutus voi alkaa vuonna 2018.

Kruunusiltojen työmaa pyörii peräti seitsemän vuotta. Kruunuvuorenrannasta todennäköisesti Hakaniemeen johtavan sillan tekeminen kestää yhtä kauan kuin länsimetron ensimmäisen osuuden rakentaminen.

Raide-Jokeri valmistuu luultavasti Kruunusiltoja nopeammassa aikataulussa, koska Raide-Jokerin rakentaminen on huomattavasti helpompi urakka.

Historialliset superhankkeet tuovat työtä sadoille, jopa tuhansille. Urakoissa liikkuu yhteensä useita satoja miljoonia euroja.

Kruunusiltojen työmaa alkaa eteläisen Sompasaaren Nihtistä, josta tehdään ensimmäinen yhteys Korkeasaareen. Vasta sen jälkeen päästään meren yli yltävän, pisimmän siltaosuuden kimppuun.

Raitioliikennettä, pyöräilijöitä ja kävelijöitä palveleva silta liitetään lopuksi katuverkkoon.

Helsingin virkamiehet selvittävät kuumeisesti eri vaihtoehtoja siitä, missä kohdassa on edullisinta yhdistää Kruunusilta valmiiseen kaupunkiympäristöön. Tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: Kruununhaan Liisankatu tai Hakaniemi.

”Minusta näyttää siltä, että Hakaniemi on parempi. Sieltä pääsee moneen suuntaan meneviin busseihin ja ratikoihin. Lisäksi siellä on enemmän käyttäjiä”, vihreiden valtuustoryhmän vetäjä Otso Kivekäs arvioi.

Rahoitus on kokoomuksen ryhmänjohtajan Lasse Männistön mukaan turvattu. ”Määrärahat on sisällytetty investointiohjelmaan.”

Kaupunkisuunnittelulautakunta saa ehdotukset eteensä tänä keväänä. HKL:n johtokunta käsittelee hankesuunnitelmaa toukokuussa.

Lopullisen 259 miljoonan euron investointipäätöksen Helsingin valtuusto tekee syksyllä.

Helsinki ja Espoo odottavat Juha Sipilän (kesk) hallituksen lupaamia 83 miljoonaa euroa toiselle huippuhankkeelle, Raide-Jokerille. Loppukeväästä voi olla mahdollista, että jo 1990-luvulla ensi kertaa ideoitu raitiotiereitti saa vihdoin päätöksen toteuttamisesta.

”Päätöstä tarvitaan, jotta päästään käynnistämään asuntotuotantoa. Sitä vaatii valtion ja kaupunkien neuvottelema mal-sopimus [maankäytön, liikenteen ja asumisen aiesopimus]”, Männistö muistuttaa.

Sekä Männistö että Kivekäs pitävät Raide-Jokeria Helsingin taloudenkin kannalta erittäin kannattavana. Kaupungilla on mahdollisuus myydä raideyhteyden varrelta tontteja kaikkiaan sadoilla miljoonilla euroilla.

Raideurakka ei ole vaakalaudalla ainakaan Helsingin investointikaton takia, koska hanke toteutetaan yhdessä Espoon kanssa.

Molempien kaupunkien johto vertailee parhaillaan tapoja, joilla Raide-Jokeri voitaisiin toteuttaa.

”Rakennuttamiseen on tarjolla monta vaihtoehtoa. Voidaan rakennuttaa perinteisesti kaupunkien omana työnä, perustaa yhteinen osakeyhtiö tai käyttää Länsimetro-yhtiötä työn hoitamiseen”, HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski kertoo.

Yhtenä vaihtoehtona toteuttamistavaksi on allianssimalli, jota Tampereen kaupunki aikoo käyttää omassa raitiotiehankkeessaan. Siinä tilaajan ja toteuttajan yhteenliittymä tekee tiiviisti yhteistyötä. Ne myös jakavat riskit ja toisaalta mahdolliset säästöt.

Vaunujen hankkiminenkin on ajankohtaista melko pian.

”Helsingillä on käynnissä olevaan raitiovaunuhankintaan liittyvä edullinen optio hankkia uusia vaunuja Skodan-tehtaalta Otanmäestä”, kertoo Lehmuskoski. Tätä pitää Lehmuskosken mukaan harkita yhdessä Helsingin seudun liikenteen (HSL) kanssa.

Niin Kruunusiltoja kuin Raide-Jokerin reittiäkin pitkin voivat tulevaisuudessa viilettää samanlaiset raitiovaunut, joissa on ohjaamo sekä edessä että takana.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat