Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Käpylän lippakioskin pitäjät haluavat ostaa kioskinsa joukkorahoituksella – koossa on jo lähes 8 000 euroa

Helsingin kaupunki tarjoaa kaikkiaan seitsemälle kioskiyrittäjälle mahdollisuutta ostaa lippakioski 8 000 eurolla

Kaupunki
 
Rio Gandara / HS
Helsingin kaupunki omistaa noin 30 elintarvikekioskia. Yksi niistä sijaitsee Käpylässä.
Helsingin kaupunki omistaa noin 30 elintarvikekioskia. Yksi niistä sijaitsee Käpylässä. Kuva: Rio Gandara / HS

Käpylän lippakioskin taustavoimat pyrkivät varmistamaan kioskitoimintansa jatkumisen keräämällä joukkorahoitusta kioskin ostamista varten.

Kioskin omistaa Helsingin kaupunki, joka on nostamassa kioskin vuokraa mutta valmis myymään sen 8 000 eurolla nykyiselle vuokralaiselle. Vuokrankorotuksen jälkeen kioskin pitäminen kävisi mahdottomaksi, joten sen ostaminen on ainoa vaihtoehto, kertoo kioskia kuusi vuotta pyörittäneeseen kolmikkoon kuuluva Jaakko Ruotsalainen.

”Saimme tarjouksen viime perjantaina, ja meidän pitää päättää kioskin ostamisesta maaliskuun 18. päivään mennessä. Ajattelimme kioskin nykyisellä pyörittäjäporukalla, että etsimme joukkorahoitusta”, Ruotsalainen sanoo.

Päätös näyttää kannattavan, sillä kioskihanke oli kerännyt tämän viikon perjantaihin mennessä yhteisörahoituspalvelu Mesenaatin kautta jo yli 7800 euroa yli 200 rahoittajalta.

Ruotsalainen ihmettelee kaupungin pyytämää hintaa. Hän kertoo pyytäneensä saada nähdä, mihin kaupungin ulkopuoliselta toimijalta ostama hinta-arvio, mutta tieto ei kuulemma ole julkista.

Helsingin kaupungin tilakeskuksen mukaan hinta-arviossa on otettu huomioon muun muassa kioskien kunto, sijainti sekä liiketoiminnan luonne.

Huomattavasti hintavammat kioskikaupat Helsinki teki vuonna 2014, kun pitkään tyhjillään ollut Pystygrilli myytiin 262000 eurolla. Kooltaan 12-neliöinen rakennus sijaitsee erittäin keskeisellä paikalla Rautatientorin laidalla, mutta se oli myyntihetkellä huonokuntoinen.

Käpylän lippakioskin pyörittäjien tavoitteena on kerätä vähintään 9 500 euroa. Kioskin hinnan ylittävä rahoitus käytettäisiin esimerkiksi joukkorahoituksen kuluihin ja kioskin eteisen lattian uusimiseen.

Rahoitusta kerätään kioskia operoivan avoimen yhtiön nimissä, joka olisi aikanaan myös kioskikaupan osapuoli.

”Meidän tavoitteena on mahdollistaa pitkäkestoinen kioskitoiminta Käpylässä. Tavoitteena ei ole kasvattaa yhtiön pääomaa – tarkoituksenamme olisi aikanaan lahjoittaa kioski eteen päin, jotta tuon tyylinen kaupunkitoiminta jatkuisi”, Ruotsalainen kertoo.

”Emme kuitenkaan ole vielä missään nimessä lopettamassa.”

Joukkorahoituksen kerääminen toimii verkkokaupan periaatteella: hakijat tarjoavat niin sanottuja vastikkeita saamaansa rahoitusta vastaan.

Jos kioskihankkeeseen sijoittaa 30 euroa, vastikkeeksi saa ”henkilökohtaisen runonlausuntatilaisuuden”. Satasta vastaan rahoituksen hakijat lupaavat järjestää dj-keikan.

”Ehkä vähän hävettää tuo pikkunokkeluus”, Ruotsalainen sanoo. ”Olemme kuitenkin vakavasti liikkeellä. Joukkorahoituksen ideana on kioskin mahdollistaminen.”

Nyt Ruotsalainen kumppaneineen odottaa, saako kioskiprojekti tarvitsemansa rahoituksen. Mahdollisen kioskikaupan hyväksyy aikanaan kiinteistölautakunta.

Käpylän kioski on perinteisesti ollut auki toukokuusta syyskuuhun.

Joukkorahoitus on tuorein luku Käpylän ja muiden suojeltujen lippakioskien polveilevassa lähihistoriassa.

Vuonna 2014 kaupunki päätti ensin kilpailuttaa lippakioskiensa vuokrasopimuksia. Lopulta se jatkoikin sopimuksia vuodella halukkaiden yrittäjien kanssa. Kilpailuttamisia vastaan virisi myös adresseja.

Viime kesänä kaupunki ilmoitti, että se laittaa Käpylän kioskin sekä yhdeksän muuta lippakioskia syksyllä myyntiin vuokrasopimusten päätyttyä. Kaupunkilaiset älähtivät, ja Käpylän kioskille viriteltiin joukkorahoitusta ensimmäisen kerran kesäkuussa 2015. Lokakuussa kiinteistöviraston tilakeskus pyörsi Käpylän ja Karhupuiston lippakioskien myyntiaikeensa.

”Tuntuu, että kyseiset kioskit ovat poikkeuksellisen tärkeitä alueiden asukkaille”, kommentoi tuolloin kiinteistölautakunnan varapuheenjohtaja Jasmin Hamid (vihr). Kiinteistölautakunta vastaa tilakeskusta koskevista päätöksistä.

Helsingin kaupungin omistuksessa on 30 elintarvikekioskia, joista suurin osa on vuokrattu määräaikaisilla vuokrasopimuksilla kioskiyrittäjille. Kaupunki tarjoaa kioskin ostomahdollisuutta kaikkiaan seitsemälle kioskiyrittäjälle.

Kunkin kioskin myyntihinta on 8 000 euroa, ja vaihtoehtona säilyy edelleen myös kioskin vuokraaminen. Lippakioskien arvonlisäveroton minimivuokra on uusissa vuokrasopimuksissa 200 euroa kuukaudessa.

Lisäksi Helsingin kaupunki myy osan kioskeista avoimella tarjouskaupalla. Nämä kioskit tulevat myyntiin keväällä, ja jo nyt on tilakeskuksen mukaan tiedossa, että tarjouskilpailuun ovat tulossa ainakin Kansallismuseon ja Johanneksenpuiston kioskit.

Kioskien myynnin taustalla on kaupungin tavoite pienentää korjausvelkaa luopumalla tiloista, joita se ei tarvitse omaan käyttöönsä. Useat lippakioskit vaativat tilakeskuksen mukaan mittavaa kunnostusta lähiaikoina.

Helsinki pyrkii kuitenkin säilyttämään itsellään ainakin yhden kioskin jokaisesta historiallisesti arvokkaasta kioskimallista.

Rio Gandara / HS
Helsingin kaupunki omistaa noin 30 elintarvikekioskia. Yksi niistä sijaitsee Käpylässä.
Helsingin kaupunki omistaa noin 30 elintarvikekioskia. Yksi niistä sijaitsee Käpylässä.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat