Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vanhassa Helsingissä oli useita teloituspaikkoja – eläimiinsekaantuja mestattiin samalla lavalla eläinten kanssa

Kun Helsinki vuonna 1640 siirrettiin Pietari Brahen käskystä Vironniemelle, vakiintui kaupungin hirttopaikaksi todennäköisesti nykyisen Kruununhaan kalliot.

Kaupunki
 
Jukka Gröndahl / HS
Töölössä sijaitsi 1700-luvulla Krasnašokin suo, jonka vieressä oli kaupungin tavallinen mestauspaikka. Mannerheimintie oli syrjäinen maantie.
Töölössä sijaitsi 1700-luvulla Krasnašokin suo, jonka vieressä oli kaupungin tavallinen mestauspaikka. Mannerheimintie oli syrjäinen maantie. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Eipä tiennyt Tuomarinkylän kasvatti Reetta Antintytär minkälaisen kohtalon kokisi helsinkiläisen porvarin Aron Perónin palveluksessa.

Antintytär mestattiin vuonna 1752, todennäköisesti venäläisen kasakkapäällikön mukaan nimetyllä Krasnašokin suolla, nykyisen Töölön alueella. Paikka oli sopiva mestauslavalle – syrjäinen suo ja maantie.

Antintyttären traagiseen tarinaan palaamme myöhemmin, se on paljonpuhuva esimerkki ajan hengestä.

Sopivia teloituspaikkoja tarvittiin kaikkein irvokkaimpia, häikäilemättömimpiä ja vaarallisimpia rikollisia varten.

Varhaisimmat tiedot hirttopuusta ovat Koskelan kylän alueelta, nykyisestä Arabianrannasta.

Sami Kero / HS
Arabianrannassa sijaitsi todennäköisesti Helsingin ensimmäinen hirttopaikka kaupungin historian ensimmäisen vuosisadan aikana 1550-1640.
Arabianrannassa sijaitsi todennäköisesti Helsingin ensimmäinen hirttopaikka kaupungin historian ensimmäisen vuosisadan aikana 1550-1640.

Kun Helsinki vuonna 1640 siirrettiin Pietari Brahen käskystä Vironniemelle, vakiintui kaupungin hirttopaikaksi todennäköisesti nykyisen Kruununhaan kalliot.

1700-luvun alussa hirttotuomiot siirrettiin torille, minne rakennettiin hirttolava tarpeen vaatiessa. Myös mestauslava rakennettiin aina uudelleen kutakin mestausta varten, sillä se poltettiin samalla roviolla mestatun ruumiin kanssa.

Mestaus laitettiin toimeen juhlavin menoin. Se oli suuri tapahtuma, kertoo historioitsija Teemu Keskisarja.

”Sellaista huippuviihdettä oli Helsingin kaltaisessa pikkukaupungissa tuskin edes kerran vuodessa.”

Tuomittu kuljetettiin ensin raatihuoneelle kuulemaan tuomionsa, minkä jälkeen siirryttiin teloituspaikalle. Yleensä paikalla oli suuri yleisö, joka rukoili tuomitun uskon ja autuaan sielun puolesta.

Jukka Gröndahl / HS
Nykyisellä Senaatintorilla toimitettiin kaikki kaupungin hirtot 1700-luvun alkupuolelta alkaen.
Nykyisellä Senaatintorilla toimitettiin kaikki kaupungin hirtot 1700-luvun alkupuolelta alkaen.

Yleisön laulaessa psalmia, heilautti pyöveli rikollisen kaulan poikki, Keskisarja kuvailee väitöskirjassaan. Jos käytettiin kovennettua rangaistusta, kuten isänmurhaajan kohdalla, katkaistiin tuomitulta ensi käsi ja vasta sitten kaula. Kuolemanrangaistuksen toteutustapa ei ollut yhdentekevä, Keskisarja kertoo. Kuoleman piti olla yhteydessä tehtyyn rikokseen.

”Mestaaminen oli vähemmän häpeällistä kuin hirttäminen. Varkaudesta yleensä hirtettiin, murhista, tapoista ja seksuaalirikoksista mestattiin.”

Joskus kuolemantuomio lievennettiin kujanjuoksuksi, raipparangaistukseksi, vitsaksi tai pakkotyöksi.

Todennäköisesti myös Antintyttären elämä päättyi satapäisen yleisön kauhistellessa naisen epätoivoisia tekoja, vaikka hänen tarinansa ei varmasti ollut aikalaisille ainutkertainen.

Antintyttären elämä rikollisena alkoi hänen ajauduttua onnettomaan suhteeseen Senaatintorin kupeessa taloa pitäneen kauppiaan ja työnantajansa Aron Perónin kanssa aivan tämän aviovaimon silmien alla. Antintytär tuli raskaaksi eikä Perónista ollut apua. Nainen kuristi aviottoman lapsensa kuoliaaksi ja hänet tuomittiin lapsenmurhasta, kertoo Helsingin kaupungin historia. Perón sen sijaan pääsi pälkähästä, sillä hän ei tunnustanut osallisuuttaan tapahtumiin. Tunnustus oli tärkein todistus, eikä ketään teloitettu ilman sitä.

Kuolemantuomion todistustaakka oli 1700-luvulla raskas. Moni selvästi syyllinen selvisi hengissä kieltämällä tekonsa. Ilman tunnustusta ja jäävittömiä todistajia ei kuolemantuomio pätenyt hovioikeudessa.

Näin kävi Petter Falck in kohdalla. Hän toimi Uudenmaan ja Hämeen läänin pyövelinä ja hoiti mestauksia myös Helsingissä, sillä pikkukaupungilla ei ollut omaa pyöveliä.

Falck oli tunnettu väkivaltarikoksistaan. Miehen kohtaloksi oli kuitenkin koitua ikävänpuoleinen selkkaus Espoossa – ilmeisesti virkamatkan aikana.

Falckia nimittäin syytettiin tammaan yhtymisestä. Teolla ei ollut silminnäkijöitä, mutta Falckin nähtiin tulevan ulos tallista alastomana, iho täynnä eläimen karvoja. Mieheltä ei herunut tunnustusta, eikä häntä siis voitu teloittaa.

Pitkän vankeuden jälkeen Falck sai palata toimeensa pyövelinä – leikkaamaan myös eläimiinsekaantujien kauloja.

Sami Kero / HS
Kruununhaassa Maurinkadulla sijaitsi joidenkin tietojen mukaan hirttokallio. Se on Helsingin kaupugin historian mukaan ollut todennäköisesti käytössä 1700-luvun alkupuolelle.
Kruununhaassa Maurinkadulla sijaitsi joidenkin tietojen mukaan hirttokallio. Se on Helsingin kaupugin historian mukaan ollut todennäköisesti käytössä 1700-luvun alkupuolelle.

Eläimiinsekaantuminen oli lapsenmurhan ja murhan lisäksi yksi yleisimmistä syistä kuolemanrangaistukseen 1700-luvulla.

Kovapintainen pyöveli Falck ei ilmeisesti välittänyt autuaasta sielustaan. Monet eläimiinsekaantujista tunnustivat papin painostuksesta ja autuaan sielunsa tähden.

Toisinaan epäillyllä oli tarve tunnustaan muitakin kontolleen kertyneitä tekoja. Tekoja saattoi olla vuosien ajalta, sillä Keskisarjan mukaan monet eläimiinsekaantujat olivat rikoksenuusijoita. Eläimiä ajateltiin rikoskumppaneina, teosta saastuneina, ja ne teloitettiin tekijän rinnalla. Ei ollut tavatonta, että pyöveli joutui teloittamaan useiden kotieläinten lauman satojen helsinkiläisten edessä. Viimeisenä teloitettiin sekaantuja.

Julkiset teloitukset päättyivät Helsingissä ja muualla Suomessa vuonna 1825 ja teloituspaikkojen tarve katosi.

Osa hirttopaikoista jäi elämään kaupunkilaisten puheisiin. Maurinkadun sisäpihalta tasoitettu mäennyppylä tunnettiin vielä 1950-luvulla hirttokalliona. Samalla nimellä kutsutaan yhä Arabianrannan kalliota, missä on sijainnut mahdollisesti Helsingin ensimmäinen hirttopaikka.

 

Tausta: Eläimiin kajottiin sukupuolivietin ajamana

Eläimiin sekaantuminen oli 1700-luvun Suomessa paitsi syntiä ja rikollista, myös hyvin tavallista, kertoo historioitsija Teemu Keskisarja. Kun hanslankari sammui helsinkiläisen porvarin talliin, epäiltiin häntä eläimiinsekaantumisesta, vaikka asiasta ei ollut mitään viitteitä.

”Sekaantuminen oli synti ja rikos, mutta siitä huolimatta rahvas harjoitti sitä” Keskisarja kuvailee.

Yleensä eläimiinsekaantujat olivat ihan tavallisia renkejä ja isäntiä - eivät paatuneita rikollisia tai hylkiöitä, Keskisarja sanoo. Sekaantujien sosiaalinen tausta oli hyvin vaihteleva.

Elettiin vielä maalaiselämää - myös kaupungeissa - joten kotieläimet olivat kaikkialla läsnä. Köyhimmissä taloissa kotieläin otettiin talvisin sisälle tupaa lämmittämään sekä eläimen että ihmisten vuoksi. Keskisarja arvelee eläimiinsekaantumisen olleen osittain seurausta tukahdutetusta seksuaalisuudesta, sillä alempien luokkien nuorukaisilla ei välttämättä ollut mahdollisuuksia sukupuolisuhteisiin. Tätä tukee se, että valtaosa tuomituista tekijöistä oli nuoria miehiä.

Tuomio eläimiinsekaantamisesti oli alun perin elävältä hautaaminen, kertoo Keskisarja. Tätä ei todennäköisesti koskaan tehty.

”Ei meillä ole myöskään kivitetty eikä poltettu elävältä, noidiksi epäiltyjenkin ruumiit poltettiin vasta sen jälkeen kun heidät oli tapettu.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat