Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Helsinki City Marathon sulkee Baanan lauantaina – myös runsaasti muita liikennepoikkeuksia

Järjestäjät odottavat Helsinki City Marathoniin ja sen oheisjuoksuihin eli Street Runiin ja Minimarathoniin yhteensä 6 500:tta juoksijaa

Kaupunki
 
Sami Kero / HS
Helsinki City Marathonin juoksijoita Baanalla elokuussa 2015.
Helsinki City Marathonin juoksijoita Baanalla elokuussa 2015. Kuva: Sami Kero / HS

Tuhannet juoksijat osallistuvat lauantaina Helsinki City Marathoniin. Juoksutapahtuma aiheuttaa runsaasti poikkeuksia liikenteeseen.

Maratonin lähtö tapahtuu kello 15 Paavo Nurmen patsaalta Mäntymäentieltä, eli aivan remontissa olevan Olympiastadionin kupeesta.

Juoksureitti kulkee Munkkiniemen ja Lehtisaaren kautta Lauttasaareen ja Ruoholahteen. Hietalahdesta juoksijat jatkavat kevyen liikenteen väylä Baanaa pitkin Kansalaistorille ja Töölönlahden rantaa pitkin lähtöpisteeseen.

Maratonjuoksijat kiertävät reitin kahdesti, joten matkan pituudeksi tulee vaadittavat hieman päälle 42 kilometriä.

Helsingin kaupungin rakennusviraston mukaan Baana on suljettu maratonin vuoksi noin kello 16.20–21. Myös kaikki muut juoksijoille varatut kevyen liikenteen väylät on suljettu polkupyöräilijöiltä.

Juoksukilpailu ajaa myös ajoneuvoliikenteen poikkeusreiteille monessa paikassa. Esimerkiksi Helsinginkatu suljetaan Mannerheimintien ja Sturenkadun väliseltä osuudelta. Liikenne katkaistaan osittain myös Eteläesplanadilla.

Rakennusvirasto varoittaa, että ajo Hernesaareen tulee vaikeutumaan lauantaina merkittävästi. Paras vaihtoehtoinen väylä kulkee Eirankatu–Merikatu–Laivurinkatu-reittiä pitkin tai Neitsytpolun ja Merisatamanrannan kautta.

Autoilu keskustan ja Länsisataman välillä järjestetään puolestaan Mechelininkadun ja Rautatiekatujen kautta.

Kaikki maratonin aiheuttamat liikennepoikkeukset on listattu Helsingin kaupungin nettisivuille.

Järjestäjät odottavat Helsinki City Marathoniin ja sen oheisjuoksuihin eli Street Runiin ja Minimarathoniin yhteensä 6 500:tta juoksijaa. Osallistujia on tulossa 65 eri maasta, mikä on järjestäjien mukaan tapahtuman ennätys.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat