Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

120-vuotias ravintola joutuu muuttamaan, koska taloyhtiö halusi paremman vuokran – ”Poikkeuksellinen tapaus”

Ravintola Salve siirtyy uuden vuokralaisen tieltä toisiin tiloihin syyskuussa.

Kaupunki
 
Nyt väännetään Salven kohtalosta - Asiakkaat haluavat pitää Helsingin parhaat paistetut silakat
Nyt väännetään Salven kohtalosta - Asiakkaat haluavat pitää Helsingin parhaat paistetut silakat
Helsingin kuuluisimmasta merimiesravintolasta on edessä vääntö HOK-Elannon ja Royal Ravintoloiden välillä. Kunhan kaupungin parhaita silakoita saisi edelleen, sanovat asiakkaat

Hietalahdenranta

119 ja 89 vuotta. Luvuista ensimmäinen on ravintola Salven ikä, toinen on se aika, jonka ravintola on sijainnut osoitteessa Hietalahdenranta 11. Ikä jatkaa kasvuaan, mutta toinen luku pysähtyy, kun Salve muuttaa syyskuussa pois talosta, jossa ravintola on sijainnut sen rakentamisesta eli vuodesta 1927 lähtien.

”Tämä on enemmän kuin ravintola”, sanoo valokuvaaja Jaakko Kahilaniemi, joka on sattumien kautta saanut Salven omistajalta HOK-Elannolta toimeksiannon dokumentoida ravintola ja sen tunnelma ennen syyskuista muuttoa Helsingin Hietalahden toiselle puolelle.

Kahilaniemi ei ole juuri kiinnostunut ravintolassa kerran käyvistä turisteista tai tavallisista asiakkaista, vaan kanta-asiakkaista ja henkilökunnasta. Kaikista, joille paikka on kliseisesti kuin olohuone.

Ilman heitä vanha merimieskapakka olisi vain yksi baari tai ravintola – ravintola, joka on täynnä asiakkaiden tuomia tauluja, laivakelloja, purjelaivojen pienoismalleja ja muuta rekvisiittaa, mutta sinällään pelkkä kulissi.

Seinien tavaroilla ja merkinnöillä on niilläkin merkityksensä etenkin eri aikakausien patinana, mutta merkitys ulottuu vain tiettyyn pisteeseen asti.

Jaakko Kahilaniemi
Salve tunnetaan merimiesaiheisesta rekvisiitastaan.
Salve tunnetaan merimiesaiheisesta rekvisiitastaan.

”Jos tilat pitäisi vain valokuvata, homma olisi tehty kahdessa tunnissa”, Kahilaniemi sanoo. Hän on istunut Salvessa kesällä pitkään, kaksi tuntia, toisinaan jopa viisi tuntia päivässä ja odottanut.

”On pakko päivystää, jotta pääsisi osaksi ravintolaa ja voittaisi vakiokasvojen ja henkilökunnan luottamuksen.”

Kahilaniemi pohtii ravintolan pöydän ääressä, kuinka Salven kaltaisten kokemusten, tunnelmien ja ajan kerrostumien tihentymän voi näyttää kuvin.

”Tämä itse asiassa muotoutuu vasta myöhemmin. En tiedä, mitä tästä tulee. Kirja? Näyttely? Mitä? En hae suoraa dokumenttia”, hän kertoo.

Päämääränä kuulostaa olevan tavoittaa pappi Angelus Silesiuksen (1624–1677) ajatus, jonka mukaan emme ole paikassa, vaan paikka on meissä.

Kimmo Räisänen
Jaakko Kahilaniemi kuvasi, kun kokki Jarmo Rusi paistoi silakoita Salvessa.
Jaakko Kahilaniemi kuvasi, kun kokki Jarmo Rusi paistoi silakoita Salvessa.

Ajatus ilmenee tarjoilija Tuula ”Tupu” Kanervossa, jota niin Kahilaniemi kuin kollega Marja-Terttu Jokila neuvovat haastattelemaan, vaikka hän ollut Salvessa vain vähän yli vuoden ajan. Kanervo työskenteli 14 vuotta Wanhassa tanssikellarissa Kaivopihalla, kunnes tanssit loppuivat viime vuoden keväällä.

”Oli melkoinen déjà-vu, kun nyt keväällä tuli tieto, että meidät häädetään tästä”, Kanervo sanoo Salvessa ja ehtii hädin tuskin pysyä paikallaan minuuttia pidempään. Kädet heiluvat ja juttua piisaa erityisesti ruoasta, joka ei ole koskaan kuullut sanaa terveellinen.

”Meillä on tämä tuhti annos, Salven pannu, johon tulee ison porsaanleikkeen ja paistetun munan lisäksi choron-kastiketta ja kaiken päälle vielä nakki, koska merimiehillä oli aina nälkä.”

Pannun ja silakoiden perässä ravintolaan on kesän aikana tultu kauempaakin. Paikka on esitelty jälkikasvulle, ”kun vielä voi”, Kanervo sanoo.

”Pappoja on tullut aikamiesten kanssa surullisina paikalle. Me olemme sanoneet, että toiminta jatkuu samanlaisena poukaman toisella puolella. Elämä on muutosta. Salve on jo kerran muuttanut, joten miksi se ei onnistuisi nyt?”

Kimmo Räisänen
Marja-Terttu Jokila ja Tuula Kanervo uskovat, että Salven tunnelma säilyy myös Hietalahden toisella puolella.
Marja-Terttu Jokila ja Tuula Kanervo uskovat, että Salven tunnelma säilyy myös Hietalahden toisella puolella.

 

Miksi Salve vaihtaa toimipaikkaa?

Ravintola Salve ei haluaisi muuttaa. Henkilökunta jäisi mielellään paikoilleen, ja taloyhtiön osakkaissakin on katumusta: talohan tunnetaan nimenomaan Salven talona. Vuodesta 1990 Salvea pyörittänyt HOK-Elanto siirtää koko ravintolan henkilökuntineen ja kaikkine tilpehööreineen entisiin Chico’sin tiloihin Helsingin Hietalahden toiselle puolelle.

Nykyiseen tilaan ei jää Salvesta mitään. Tilat on vuokrannut Royal Ravintolat, joka tekee paikalle perinteisen merimiestyylisen ravintolan.

Miten tässä näin kävi? Taloyhtiön hallituksen entinen puheenjohtaja Markku Häyrinen sanoo, että hän soitti Royal Ravintoloille tammikuussa 2015 ja kysyi, onko heillä mitään kiinnostusta Salven ravintolatilaa kohtaan.

”He ilmoittivat, että on. Keskusteluja jatkettiin ja sekä Royalille että HOK-Elannolle sanottiin, että teette sitten kesän loppuun mennessä tarjoukset, jotka ovat parhaat mahdolliset. Tarjousten päälle ei ryhdytä erikseen enää neuvottelemaan, vaan homma on laakista poikki”, Häyrinen kertoo.

Häyrisen mukaan kahden tarjouksen taloudellisissa ehdoissa oli niin suuri ero, että vastuullisella hallituksella ei käytännössä ollut muuta mahdollisuutta kuin jatkaa sopimuksen viilaamista enää Royalin kanssa. Myös taloyhtiön edellisen ja nykyisen hallituksen jäsen Pekka Mäkelä sanoo, että toinen tarjous oli huomattavasti parempi.

HOK-Elanto rekisteröi Salven nimen viime kesänä. Neuvotteluista HOK-Elannon puolesta vastannut Jaakko Niemi sanoo, että nimen rekisteröiminen ei suoranaisesti liittynyt neuvotteluihin vuokrasopimuksesta.

”Arvokkaita toiminimiä oli rekisteröity jo aiemmin, ja elimme käsityksessä, että myös Salve oli mukana. Viime kesänä asia kuitenkin tarkistettiin, ja rekisteröinti olikin jäänyt Salven osalta vaiheeseen. Tämä oli aiemman unohduksen paikkaus, ei neuvotteluihin liittyvä erityinen aggressiivinen teko.”

Niemen mukaan taloyhtiölle kävi nopeasti selväksi, että he eivät voi vuokrata Salvea, vaan ainoastaan liiketilan.

HOK-Elannon ravintoloiden toimialajohtaja Jouko Heinonen on kuitenkin harmissaan taloyhtiön toiminnasta:

”30 vuotta olen ollut ravintola-alalla ja ensimmäistä kertaa syntyy tilanne, että taloyhtiö yrittää vuokrata jotain toiselle kuuluvaa omaisuutta. Ravintola-alan kannalta tämä on ollut poikkeuksellinen tapaus.”

Taloyhtiön hallituksen entinen puheenjohtaja Häyrinen oletti, että Royal Ravintolat ja HOK-Elanto pääsevät Salvesta sopimukseen. Neuvotteluja käytiinkin pitkin kevättä, mutta tulokseen ei päästy.

”Vasta äsken varmistui, että Royal perustaa tilalle oman ravintolansa. Taloa kiinnostaa vain, että vuokrasopimus on mahdollisimman hyvä. En ole itse edes ymmärtänyt, mitä hienoa Salvessa on. Se ei ole auennut nimenä eikä muuna”, Häyrinen sanoo.

Royal Ravintolat ja HOK-Elanto sen sijaan ovat olleet liikkeellä nimenomaan Salven perinteiden säilyttämisen takia.

”Olemme sitoutuneet vaalimaan helsinkiläisten kulttuuriravintolaklassikoiden perintöä. Taloyhtiö halusi muutoksella parantaa Salven laatua, ja me olimme siitä kiinnostuneita”, sanoo Royal Ravintoloiden toimitusjohtaja Aku Vikström.

HOK-Elannon Heinonen sanoo puolestaan, että osuuskunta olisi halunnut pitää paikasta kiinni.

”Salve on meidän salkussamme helmi. Ravintolalla on vahva kanta-asiakaskunta ja ennen kaikkea perinteet.”

Riitely Salvesta on ravintolaketjujen johtajien mukaan hyvin erikoista.

”Kysymyksessä on varsin pieni tila, jonka soveltuvuus ravintolakäyttöön ei vastaa enää nykyajan vaatimuksia. Vähän ihmettelen, että kaksi näinkin isoa ravintolayritystä ottaa yhteen tällaisesta asiasta. Liikepaikkakysymys tämä ei ole”, Heinonen sanoo.

Myös Vikström sanoo, että ravintola-alan toimijat keskittyvät lähinnä omiin tekemisiinsä. Veristä kilpailua ei ole, koska Helsingin markkinat kasvavat.

”Toisten alueelle ei mennä ronkkimaan. HOK-Elannon aikeet viedä Salve mukanaan selvisivät meille vasta, kun he tulivat julkisuuteen sopimusneuvottelujen jälkeen.”

Salve avaa ovensa Hietalahden toisella puolella 19. syyskuuta alkavalla viikolla. Salven tiloissa avaa ovensa Royal Ravintoloiden merimiesravintola, kenties nimellä Uusi Salve.

Kaksi Salvea.

Jaakko Kahilaniemi
Ravintola Salven tunnelmia dokumentoinut valokuvaaja Jaakko Kahilaniemi kuvasi kokki Marja Ropposta työn touhussa. Kuva on osa edelleen työn alla olevaa valokuvasarjaa.
Ravintola Salven tunnelmia dokumentoinut valokuvaaja Jaakko Kahilaniemi kuvasi kokki Marja Ropposta työn touhussa. Kuva on osa edelleen työn alla olevaa valokuvasarjaa.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat