Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Satavuotias ravintola Lehtovaara elää legendaarisella klassikkoannoksellaan – ”Eilenkään ei mennyt muuta kuin sitä”

Helsingin vanhimpiin kuuluva ravintola juhlii syntymäpäiviään ensi viikolla. Porvariston hillitystä charmista tunnetussa Lehtovaarassa kanta-asiakkaat tilaavat tuiki tavallisia lettuja listan ohi.

Kaupunki
 
Emilia Kangasluoma / HS
Ravintola Lehtovaaran henkilökunta on tehnyt pitkän uran. Tarjoilija Kaisa Peura (vas.) on työskennellyt Lehtovaarassa 16 vuotta, keittiömestari Tomas Rosenberg 10 vuotta ja tarjoilija Leena Manni 33 vuotta.
Ravintola Lehtovaaran henkilökunta on tehnyt pitkän uran. Tarjoilija Kaisa Peura (vas.) on työskennellyt Lehtovaarassa 16 vuotta, keittiömestari Tomas Rosenberg 10 vuotta ja tarjoilija Leena Manni 33 vuotta. Kuva: Emilia Kangasluoma / HS
Fakta

Lehtovaaran juuret ovat Viipurissa

 Lehtovaara on yksi Helsingin vanhimmista ravintoloista esimerkiksi 1800-luvulla perustettujen ravintola Kaisaniemen, Kappelin ja Brasserie Kämpin ohella.

 Ravintolan perusti kauppias Emil Lehtovaara vuonna 1916 Viipurissa, ja se toimi aluksi kahvilana.

 Ravintola muutti Helsinkiin Mechelininkatu 39:ään vuonna 1940 Neuvostoliiton alettua pommittaa Viipuria talvisodassa. Se on toiminut samalla paikalla siitä asti.

 Nykyään Lehtovaaran omistaa talousalalla työskentelevä Mika Molander isänsä Anteron kanssa. Kummallakaan ei ole ravintola-alan taustaa.

Taka-Töölö

”Olkaa niin hyvä!”

”Kiitos!”

Nousen ja suuntaan kohti ravintola Lehtovaaran kolmen ruokalajin lounasmenun alkuruokapöytää. Töölöläisklassikossa on elokuisena tiistaina tarjolla perinteinen seisova pöytä, kuten aina. Siinä ei ole trendikkäitä sesongin makuja vaan niin tuttua ja turvallista, ettei ole väliä onko joulu vai juhannus: graavilohta, sillejä, pateeta, sienisalaattia ja skagenröraa.

Ravintolassa on hiljaista. Ulkona tuhertaa sade. Lasiverannan pöydissä on valkeat liinat, ja lasimaljakoissa ojennuksessa olevat kukat.

Perjantaina 26. elokuuta 100 vuotta täyttävän Lehtovaaran oman historian alkuruokapöydässä on myös ollut tarjolla sen seitsemää sorttia: kansainvälisen Viipurin hulinaa, ovien takana pauhaava vallankumous, punaisten lippujen liehuntaa, prostituutiotunnelmaa, valkoisen Suomen kahvikuppien kilinää, kieltolaki ja monta sotaa.

Olen täällä ensimmäistä kertaa.

Kajaanista saapunut kauppias Emil Lehtovaara perusti kahvilan Viipurin Paraatitorin varrelle vuonna 1916. Kahvilan nimi ei ollut Café Lehtovaara. Se oli ihan vain Café, jonka omistaja oli Lehtovaara.

Viipuri houkutteli Lehtovaaraa, sillä se oli tuolloin Suomen toiseksi suurin kaupunki ja täynnä venäläisiä sotilaita, saksalaisia ja juutalaisia kauppiaita sekä hurvittelunhimoisia pietarilaisia.

”Monet tulevat Lehtovaaraan edelleen Viipurinostalgian takia”, kertoo ravintolassa 33 vuotta työskennellyt tarjoilija Leena Manni.

Kahvin siemailuun ja Ostrow ja Kri-Kri -leivosten nakerteluun alkoi kuitenkin pian tulla säröjä. Keisari Nikolai II syöstiin vallasta, tuli Suomen itsenäisyyden julistus, alkoi sisällissota ja punaliput värjäsivät Viipurin kadut.

Lehtovaaran Café sai jatkaa toimintaansa edes joten kuten, vaikka siellä mahdollisesti harjoitettiin prostituutiota kuten monissa muissakin kahviloissa. Punakaartille prostituutio oli punainen vaate.

Valkoisten voitettua sisällissodan kahvilapalveluille oli taas kysyntää, mutta muuten tilanne oli sama kuin Helsingin keskustan ravintoloissa nyt: venäläisten lomailijoiden katoaminen näkyi kahvilan kuihtuvissa tuotoissa.

Uuden omistajan alaisuudessa paikka muuttui tanssi- ja ruokaravintolaksi, ja sitä alettiin kutsua Lehtovaara -nimellä. Vuonna 1919 hyväksytty kieltolaki tarkoitti, että spriitä, punssia ja dry martineja kaupiteltiin salaa teekupeissa.

Lehtovaaran lounasmenun pääruokana on mustatorvisienirisottoa ja paistettua nieriää. Vahvan makuinen mustatorvisieni on risotossa melko vienon makuinen. Sekaan lorautettu valkoviini maistuu selvästi.

Lehtovaaran historian pääruoka eli tärkeimmät vuodet alkavat vuodesta 1932, jolloin kieltolaki päättyi. Lehtovaarasta kehkeytyi arvostettu ruokaravintola, joka muutti nykyiselle paikalleen Töölön Mechelininkadulle vuonna 1940 Neuvostoliiton alettua pommittaa Viipuria rajusti.

Olympiavuonna 1952 keittiömestariksi tuli ranskalainen Pierre Mercier. Hänen kehittämänsä annos Coeur de filet provençale eli naudanfile paistetuilla valkosipuliperunoilla ja herkkusienillä on edelleen ravintolan ehdottomasti suosituin annos, suorastaan käsite.

”Eilenkään ei mennyt mitään muuta kuin sitä”, kertoo Lehtovaaran nykyinen keittiömestari Tomas Rosenberg, 49. Hän on työskennellyt ravintolassa 10 vuotta.

Annos tarjoillaan vadilta, aivan kuten on tehty aina. Ruoat ovat vadilla tarkassa järjestyksessä: alimpana kerros upporasvassa paistettuja perunoita, niiden päällä ruskistettuja herkkusieniviipaleita ja tuoretta valkosipulia, sitten itse file ja sen päällä sulaa valkosipulivoita.

”Sydäntäni lähellä on klassinen ruoka. Sellainen, jossa saa käyttää kermaa ja voita, eikä ole huolta e-koodeista”, Rosenberg sanoo.

Tästä huolimatta hän kertoo olevansa kaikkiruokainen.

”Ainoastaan omien lampaiden silmämunat wokattuna ovat jääneet syömättä. Pallit ja aivot menivät kyllä alas.”

Klassikkojen mies hymähtää nykyajan tavalle tulla kamera edellä pöytään.

”Onhan se hassua, kun otetaan ensin kuva ruoasta ja lähetetään se muille, ja sitten vasta syödään.”

Lehtovaara saattaa olla Helsingin ravintoloista konservatiivisin historian ja vanhan tunnelman vaalija.

Listan ohi tehdään edelleen useita vanhojen kanta-asiakkaiden pyytämiä annoksia, kuten pippuripihviä, wieninleikettä ja katkarapusalaattia. Vielä 1990-luvulla ruoat tarjoiltiin lämpimiltä vadeilta – myös kurkut ja salaatit. Lounaan ja illallisen välissä tarjoiltiin monista muista paikoista jo aikoja sitten kadonnutta päivällistä aina 1990-luvun taitteeseen asti. Monella työntekijälläkin on takanaan yli kymmenen vuoden ura ravintolassa.

Lehtovaaran nykyisen omistajan Mika Molanderin mukaan perinteiden vaaliminen on myös erinomainen bisnes. Talouslukujen valossa tämä on ehkä hiukan liioittelua, mutta plussan puolella mennään.

Lounasmenun jälkiruoaksi Lehtovaarassa saapuu vaalea suklaamousse, paahdettua valkosuklaata ja marjoja. Herkullista. Kahvi tarjoillaan pienestä kupista, ja tassin ja kupin välissä on paperi.

Aikaa on vierähtänyt hyvä tovi. Tarjoilija Leena Manni nauraa.

”Nykyään, kun joku varaa pöydän pitkälle lounaalle, se tarkoittaa ehkä kolmea tuntia. 1980-luvulla pitkä lounas tarkoitti sitä, että istuttiin ravintolan sulkemisaikaan saakka. Niin vain on työelämä muuttunut.”

Jos Lehtovaara olisi jälkiruoka, se ei olisi hienostunut suklaamousse, vaan lettu.

”Perinteiset letut ovat asia, jota asiakkaat eniten pyytävät listan ohi”, kertoo keittiömestari Rosenberg.

”Letut ovat olleet listalla vuosikymmeniä sitten, ja kanta-asiakkaat uskaltavat pyytää niitä. Ei kukaan mene Tomi Björckin ravintolaan ja pyydä lettuja.”

 

Tausta

Olohuoneista klassikkoravintoloiksi

Ravintola Lehtovaaran kanta-asiakas, Yleisradiolla pitkän uran tehnyt Jussi Tunturi, 71, kertoo käyneensä Lehtovaarassa jo 30 vuotta.

”Vaikka olen käynyt siellä todella paljon en ajattele, että Lehtovaara on kuin olohuone. Minulle siellä käyminen on aina tapaus.”

Tunturi kertoo Lehtovaaran olleen klassikkopaikka jo silloin, kun hän kävi siellä ensimmäisiä kertoja.

”80-luvulla kaikki ravintolat olivat jonkinlaisia klassikkopaikkoja, ei silloin ollut trendiravintiloita niin kuin nykyään.”

Helsingin historialliset klassikkoruokaravintolat voi jakaa karkeasti kahteen leiriin: ovat ne, jotka ovat olleet aloittaessaan taiteilijoiden ja muun kulttuuriväen olohuoneita. Ja sitten ovat ne, jotka ovat kautta historiansa olleet selkeästi porvariston suosiossa.

Esimerkiksi Lehtovaaran ohella toinen töölöläinen klassikko, vuonna 1932 perustettu Elite oli aikoinaan useiden taiteilijoiden ja kirjailijoiden kuten Tauno Palon ja Mika Waltarin kantapaikka. Taiteilijaleimaa on kantanut myös ydinkeskustaan vuonna 1924 perustettu Kosmos, jossa ovat viettäneet iltaa niin Pentti Saarikoski kuin M.A. Numminenkin. 1867 Esplanadin puistoon avattu ravintola Kappelikin tunnettiin alkuaikoina boheemina paikkana.

Kaikki edellä mainituista ravintoloista ovat tosin vuosien varrella menettäneet huomattavasti boheemiuttaan ja muuttuneet klassikkopaikoiksi.

Sen sijaan keskustan Brasserie Kämp, Savoy, Seurahuone ja jo lopettanut König ovat olleet alusta asti selkeästi porvariston suosimia.

Myös Lehtovaara on alun lyhyttä kahvilavaihetta lukuun ottamatta halunnut kautta historiansa olla tasokas ruokaravintola eikä ”olohuone”, ja se ylpeilee töölöläisellä porvarisluonteellaan. Ehkä tunnetuimman määritelmän Lehtovaarasta on lausunut elokuvahistorioitsija ja kanta-asiakas Peter von Bagh. Hänen mukaansa ”töölöläisravintolassa elää ikiaikainen porvariston hillitty charmi”.

Lähteenä on käytetty Henrik Talan 25. elokuuta julkaistavaa historiikkia Ravintola Lehtovaara 1916–2016

Emilia Kangasluoma / HS
Ravintola Lehtovaaran sisustus on klassinen ja historiaa kunnioittava. Kuvassa myös tarjoilija Leena Manni.
Ravintola Lehtovaaran sisustus on klassinen ja historiaa kunnioittava. Kuvassa myös tarjoilija Leena Manni.
Kristiina Norlamon kokoelma
Lehtovaaran vanha tanssi-illan menu vuodelta 1930.
Lehtovaaran vanha tanssi-illan menu vuodelta 1930.
RIKU VIRTA
Coeur de filet provençale.
Coeur de filet provençale.
Lehtovaaran kuva-arkisto
Lehtovaaran juuret ovat Viipurissa. Kuvassa näkyy Katariinankatu Viipurin linnan suuntaan. Lehtovaaran rakennuksen nurkka näkyy kuvan oikeassa reunassa.
Lehtovaaran juuret ovat Viipurissa. Kuvassa näkyy Katariinankatu Viipurin linnan suuntaan. Lehtovaaran rakennuksen nurkka näkyy kuvan oikeassa reunassa.
Coeur de filet provençalen kehittäjä, ranskalainen keittiömestari Pierre Mercier (takana).
Coeur de filet provençalen kehittäjä, ranskalainen keittiömestari Pierre Mercier (takana).
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat