Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vantaalaisopettaja sai lasten hyväksikäytöistä lähes neljä vuotta vankeutta

Nainen syyllistyi muun muassa törkeisiin lapsen seksuaalisiin hyväksikäyttöihin.

Kaupunki
 

Vantaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina naisopettajan kahteen oppilaaseen kohdistuneista seksuaalirikoksista kolmeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.

40-vuotias Pia Riitta Canth on työskennellyt opettajana Vantaalla.

Hän sai tuomion kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen mukaan nainen oli sukupuoliyhteydessä asianomistajien kanssa sekä kosketteli ja teki muulla tavoin heille seksuaalisia tekoja. Lapset olivat tuolloin 12–15-vuotiaita.

Oikeus vapautti naisen syytteistä kolmannen lapsen osalta. Tässä tapauksessa kyse oli viestien lähettämisestä.

Rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2012 ja tämän vuoden toukokuun välisenä aikana. Nainen oli tutkintavankeudessa toukokuusta elokuun alkuun, jolloin hän pääsi vapaaksi oikeudenkäynnin päätteeksi.

Käräjäoikeus määräsi torstaina hänet vangittavaksi sekä menettämään virkansa. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään tietokoneensa rikoksentekovälineenä valtiolle.

Hän joutuu maksamaan toiselle uhrille aiheuttamastaan kärsimyksestä korvauksia 10 000 euroa sekä toiselle uhrille henkisestä kärsimyksestä 13 000 euroa ja tilapäisestä psyykkisestä haitasta 5 000 euroa.

Vantaan perusopetuksen johtajan Ilkka Kalon mukaan asianomistajat olivat poikia. Syylliseksi todettu naisopettaja oli työskennellyt vantaalaisella yläasteella yli kymmenen vuotta.

”Tapaus kävi ilmi yhden asianomaisista puhuttua asiasta viranomaiselle”, Kalo sanoo.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat