Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vuokratalon vehreä sisäpiha jyrättiin parkkipaikkojen tieltä – ”Itkin, kun mänty kaatui”

Vantaan Martinlaaksossa adressin keränneet asukkaat kokevat, että Sato ujutti sisäpihalle vaivihkaa 42 auton parkkipaikan.

Kaupunki
 
Ville-Veikko Kaakinen / HS
Raikukuja 4:n sisä piha Vantaan Martinlaaksossa muuttui rakennustyömaaksi.
Raikukuja 4:n sisä piha Vantaan Martinlaaksossa muuttui rakennustyömaaksi. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen / HS
Tausta

Tiivistäminen voi viedä pihoja

Raikukujan pihan muuttuminen parkkipaikaksi ei välttämättä ole viimeinen tapaus laatuaan.

Vantaan kaupunkisuunnittelujohtajan Tarja Laineen haaveissa ei ole, että väljiä alueita ryhdyttäisiin tilkitsemään järjestelmällisesti Martinlaakson mallin mukaisesti. Hän kuitenkin näkee, että käynnissä on ”kaupungistumisen buumi”, eikä kaupunkirakenteen tiivistymistä vastusteta enää entiseen malliin.

Samalla myös pihat voivat muuttua. Parkkipaikat on puolestaan edullisinta tehdä maanpinnalle.

”Jos autokanta lähtee tulevaisuudessa oikeasti vähenemään, niin parkkiluoliin ei kannata hirveästi satsatakaan”, Laine sanoo.

Saton uusi talo Raikukujalla on pilottikohde, ja vuokran pitäisi jäädä pienessä ”Studio-kodissa” 500 euroon. Saton kehityspäällikön Miikka Karjaluodon mukaan etsinnässä on jo uusia paikkoja miniasunnoille. Yhtenä mahdollisena täydennysrakentamisalueena ylipäänsä hän nostaa esille Helsingin Meri-Rastilan.

Martinlaakso

Aiemmin vehreän ja suojaisan sisäpihan muuttaminen osittain parkkipaikaksi on saanut asukkaat takajaloilleen Raikukujalla Vantaan Martinlaaksossa. Ilmassa leijuu myös epäilyjä, että projektista vastaava asuntosijoitusyhtiö Sato olisi pimittänyt vuosia vireillä olleen hankkeen yksityiskohtia vuokralaisiltaan.

Koko vyyhti juontaa juurensa Saton pian rakenteille pantavaan vuokrataloon, johon on tulossa vain 15,5-neliömetrisiä yksiöitä eli ”Studio-koteja”. Tämä 68 asunnon talo lohkaisee ison palan kolmen jo olemassa olevan kerrostalon parkkipaikasta.

Korvaaville 42:lle parkkiruudulle Sato löysi kustannustehokkaan paikan sisäpihalta, jossa ei ole ollut aiemmin lainkaan autoliikennettä – pelkästään isoja puita, oleskelualueita ja lasten leikkipaikka.

Ville-Veikko Kaakinen / HS
Parvekkeiden alle tulevat autot ja niiden pakokaasut huolestuttavat yhdeksän vuotta Raikukujalla asunutta Anja Lindbergiä.
Parvekkeiden alle tulevat autot ja niiden pakokaasut huolestuttavat yhdeksän vuotta Raikukujalla asunutta Anja Lindbergiä.

Pihan myllerrys alkoi useiden puiden kaatamisella ja maansiirtotöillä elokuun alussa. Nykytilassaan Raikukuja 4:n sisäpiha on karun näköinen: pelkkää metalliaidoilla ympäröityä soraa ja hiekkakasoja.

”Oli järkyttävää, kun kaunis ja suojaava lehmus kaadettiin parvekkeeni edestä. Ja vielä valtava mänty pihan keskeltä”, kertoo yhdeksän vuotta Raikukujalla asunut Anja Lindberg.

Lindberg on allekirjoittanut puunkaadon jälkeen kiertoon laitetun asukkaiden adressin, joka vastustaa parkkipaikan rakentamista sisäpihalle. Myös suurin osa muista vuokralaisista on osallistunut adressiin.

Lindberg kertoo tienneensä, että sisäpiha tulee muuttumaan, mutta mullistuksen laajuus ja nopeus yllättivät hänet. Hän myös muistelee saaneensa ainakin jonkinlaista virallista informaatiota projektiin liittyen, mutta ei korkean ikänsä vuoksi jaksanut osallistua toukokuussa järjestettyyn asukastilaisuuteen.

HS tapasi viime viikolla Raikukujalla myös muita asukkaita, joiden mielestä Sato ei tiedottanut suunnitelmistaan likimainkaan riittävästi ennakkoon.

”Itkin silloin, kun pitkään seurailemani mänty kaatui”, sanoo jo 18,5 vuotta Raikukujalla viihtynyt Marja-Leena Salmi.

Salmi kertoo olevansa yllättynyt pelkästään siitä, että Sato ylipäätään sai luvan täydennysrakentamiseen vanhalle parkkipaikalle. Näin kuitenkin kävi, ja urakka on kaavan mukainen.

Ihan kaikki Raikukujan vuokralaiset eivät tunnu suhtautuvan myllerrykseen surunsekaisin tuntein. Viime torstaina työmaa-aitaan nojailleet ja kuorma-autokuskin kanssa keskustelleet ikämiehet, joista kumpikaan ei halua nimeään liitettävän parkkijupakkaan, näkevät kampoihin panemisen olevan hyödytöntä tässä vaiheessa. ”Turhaa ruikuttamista”, kiteytti toinen miehistä.

Sisäpihan parkkipaikkojen rakentamisesta luopumista vaativa adressi luovutettiin Satolle 10. elokuuta. Sen ydinsisältö on se, että hankkeesta tiedottaminen on ollut kautta linjan ”hyvin harhaanjohtavaa ja riittämätöntä”. Kaikille vasta muuttaneille ei allekirjoittajien mukaan ole kerrottu asiasta lainkaan.

”Minä en saanut mitään tietoa asiasta”, kommentoi nimettömästi maahanmuuttajanainen, joka on asunut noin kuukauden Raikukujalla. Hän ehti nähdä kauniin pihan, mutta iloa ei kestänyt montaa päivää.

Suivaantuneiden asukkaiden ja Saton näkemykset asiainkulusta eroavat kuin yö ja päivä.

Saton aluepäällikkö Maria Aspala ei ota yksityiskohtaisesti kantaa kuukauden vuokralaisena olleen naisen kertomaan, mutta pitää asiaa virheenä, jos näin on tapahtunut.

”Olen korostanut vuokraukselle, että ehdottomasti tästä pitää kertoa”, Aspala toteaa.

Aspalan mukaan epäilyt, joiden mukaan parkkipaikkaa olisi ikään kuin ujutettu vaivihkaa sisäpihalle, eivät pidä paikkaansa. Hän kertoo, että asukkaille on lähetetty asiaan liittyen infolappuja ja järjestetty asukastilaisuuksia jo vuodesta 2014 lähtien. Tietoa on hänen mukaansa jaettu myös ilmoitustauluilla ja paikallislehdissä.

HS sai Satolta kaikki pihaurakkaan liittyvät asukastiedotteet. Ensimmäisessä, päivämäärällä 3.11.2014 varustetussa paperissa kerrotaan, että ”osa pysäköintipaikoista sijoitetaan pihalle, jota samalla kohennetaan”. Mukana on myös alustava havainnekuva.

Tarkempia havainnekuvia julkaistiin vuonna 2015, ja tänä keväänä lähetettiin kutsu 31. toukokuuta järjestettyyn asukastilaisuuteen. Paikalle myös saapui osallistujia, ja Aspalan mukaan keskustelua käytiin muun muassa parkkipaikoista, joten tieto tilaisuuden järjestämisestä ei ole mennyt täysin ohi asukkailta.

”Tässä on ollut ihan normaali kaavaprosessi, joka pitää sisällään esimerkiksi osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asukkaiden kuulemistilaisuuksia”, Aspala sanoo.

Koska kyse on vuokrataloista, jäävät asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet lähtökohtaisestikin varsin rajallisiksi.

Uutinen jatkuu kuvan jälkeen.

Asukkaiden mielestä sisäpihalla oli aiemmin vehreää ja eloisaa.
Asukkaiden mielestä sisäpihalla oli aiemmin vehreää ja eloisaa.

Ihmetystä asukkaiden keskuudessa on herättänyt myös se, että tämän vuoden heinäkuussa julkistetussa työaikataulussa urakan alkamispäiväksi kerrottiin 1. elokuuta, mutta suurimman osan pihasta piti päivämäärien mukaan muuttua työalueeksi vasta syyskuun puolivälissä. Puut kuitenkin kaadettiin ja maansiirtotyöt alkoivat koko alueella heti elokuun alussa.

Työnjohtaja Simo Karjalainen Pohjarakennus Jussinmäki Oy:stä kertoo, että tiedotteen harhaanjohtavaksi koetulla työjärjestyksellä tarkoitetaan maansiirtotöiden jälkeistä varsinaista pihanrakentamista – siis esimerkiksi laatoitusta ja kalusteiden asentamista.

”Ei sitä voi sillä lailla tehdä, että maanrakentajat tekisivät ensin yhden osan pihasta ja pihamiehet tulisivat sitten tekemään työnsä, minkä aikaa maanrakentajat odottaisivat pari viikkoa. Ei niin, että tänään kaadetaan kolme puuta ja viikon päästä kolme puuta”, Karjalainen sanoo.

Karjalainen kiistää, että Sato olisi hoputtanut rakentajia millään tavalla. Myös Aspalan mukaan työt etenevät aivan suunnitellusti.

Uusi pysäköintialue on määrä saada käyttöön viimeistään marraskuussa. Sisäpihalle rakennetaan Saton mukaan samalla myös uusi leikkipaikka, grillikatos ja istuskelualue. Tällä haavaa kadoksissa olevaa vehreyttä tulevat korvaamaan istutukset, pensaat ja noin 30 uutta puuta.

Uuden vuokratalon pitäisi valmistua loppuvuodesta 2017. Alla olevalta videolta näkee, millaisia 15 neliön miniyksiöistä on tarkoitus tulla.

Miten koko koti mahtuu reiluun 15 neliöön? HS testasi uuden asuntomallin.
Miten koko koti mahtuu reiluun 15 neliöön? HS testasi uuden asuntomallin.
Millaista olisi asua reilun15 neliön yksiössä, johon on mahdutettu keittokomero, kylpyhuone, olohuone ja parvi? Asuntosijoitusyhtiö Sato on nimennyt kehittelemänsä uuden vuokra-asuntorakentamisen konseptin studiokodiksi. Asunnon pohjapinta-ala on 15,5 neliötä ja parvella on reilut kuusi neliötä. Olohuoneessa huonekorkeus on lähes neljä metriä, parvella puolitoista. Toimittaja: Annastiina Airaksinen, kuvaus ja leikkaus: Laura Mendelin

Sisäpiha-asiat ovat puhuttaneet pääkaupunkiseudulla hiljattain muutenkin. Helsingissä alkoi viime keväänä viritä kansanliike, jonka tavoitteena on laajojen korttelipihojen luominen ja parkkipaikkojen vaihtaminen yhteisiksi oleskelualueiksi.

Kaikki sisäpihan puut kaadettiin elokuun alussa.
Kaikki sisäpihan puut kaadettiin elokuun alussa.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat