Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Tulvavesi katkaisi teitä Helsingissä ja Espoossa – syyskuun keskimääräinen sademäärä ryöppysi kerralla

Länsi-Helsingissä pelastuslaitoksen yksikkö kävi pumppaamassa liikoja vesiä. Helsingin keskustassa juostiin Midnight Run lainehtivilla kaduilla.

Kaupunki
 
Tulva Kehä I:llä Vihdintien alikulkutunnelissa.
Tulva Kehä I:llä Vihdintien alikulkutunnelissa.

Runsaat sateet ovat aiheuttaneet kiusaa pääkaupunkiseudulla. Sunnuntaina aamuyöllä kahden aikaan kaksi Vihdintieltä Kehä I:lle nousevaa ramppia suljettiin veden vuoksi. Liikenteeltä suljettiin Vihdintieltä Helsingistä päin tulevien ramppi, joka vie Kehä I:lle länteen ja Vihdistä päin tulevien ramppi, joka vie Kehä I:lle itään. Liikennevirasto ilmoitti kuitenkin iltapäivällä yhden jälkeen, että liikenne sujuu jälleen normaalisti.

Pääkaupunkiseudulla Espoon Tapiolassa mitattiin suurin sademäärä, 60,1 millimetriä. Vesi tuli puolen vuorokauden aikana. Yhdellä kertaa tulivat siis koko syyskuun tavanomaiset sateet. Näin rankasti sataa ehkä kerran kymmenessä vuodessa.

Espoossa ilmoituksia veden tuottamista ongelmista alkoi tulla pelastuslaitokselle kello 23:sta lähtien. Vesi tulvi teille, kellareihin ja pysäköintihalleihin. Kirkkonummella 13 metriä maata sortui ajokaistalle.

Espoossa tulviva vesi katkaisi Puolarintien pitkäksi aikaa. Iltapäivällä tie oli yhä osittain veden alla. Puolarmetsän ja Olarin tuntumassa kulkevasta Puolarintiestä tuli ilmoitus aamulla puoli kahdeksan aikaan, kerrottiin Länsi-Uudenmaan poliisista. Kohdassa on rinne, jota myöten vesi valui tielle notkelmaan. Siellä oli ihan kunnon järvi, kuvailtiin Liikennevirastosta.

Liikennevirastosta kerrottiin myös, että Mankkaanlaaksontie suljettiin Olarinluoman ja Orionintien välillä tulvivan veden vuoksi. Mankkaanlaaksontie on yhä poikki Lukupuronportin kohdalla, ja kulkijoille on merkitty kiertotie, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos tiedotti kahden aikaan iltapäivällä. Olarinluomassa kymmenet autoliikkeen autot kastuivat tulvan nousun vuoksi.

Mankkaanlaaksontien ali kulkeva Gräsanoja jatkoi tulvimistaan iltapäivällä, mikä aiheuttaa ongelmia. Gräsanojan tulva nostaa vettä tieosuuksille ja kellareihin. Gräsanojan pinta ei ole kuitenkaan enää nousussa.

Elina Valkonen
Midnight run juostiin Helsingissä kosteissa oloissa.
Midnight run juostiin Helsingissä kosteissa oloissa.

Esimerkiksi Länsi-Helsingissä pelastuslaitoksen yksikkö kävi muutamassa tapauksessa pumppaamassa pois tulvivia vesiä.

Helsingin keskustassa juostiin Midnight Run -tapahtuma lainehtivilla kaduilla.

Länsi-Uudenmaan poliisi varoitti yöllä tiellä liikkuvia vedestä Twitterissä ja Instagramissa. ”Teillä ja väylillä on suunnattomia lammikoita. Ajelkaahan varoen.”

Ahti Kannisto
Midnight Run -kisan juoksijoita ei rankkasade häirinnyt.
Midnight Run -kisan juoksijoita ei rankkasade häirinnyt.
Lauri Nissinen
Espoon Niittykummussa tulvii.
Espoon Niittykummussa tulvii.
Rankkasade muokkasi Talin golfkentälle ainakin yhden uuden vesiesteen.
Rankkasade muokkasi Talin golfkentälle ainakin yhden uuden vesiesteen.
Pirjo Craig
Tulvavesi valtasi pihan Seilimäessä Espoossa.
Tulvavesi valtasi pihan Seilimäessä Espoossa.
Matias Parikka
Vesi tulvi yöllä Runeberginkadulla.
Vesi tulvi yöllä Runeberginkadulla.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat