Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomenlinnan tunnelin remontti jättää saaren eristyksiin – ambulanssia voi joutua odottamaan yli puoli tuntia

Tunnelia pitkin pelastuslaitos on päässyt saarelle noin 13 minuutissa.

Kaupunki
 
Pete Aarre-Ahtio
Finnhemsin lääkärihelikopteri ehtii Suomenlinnaan arviolta 10–15 minuutissa.
Finnhemsin lääkärihelikopteri ehtii Suomenlinnaan arviolta 10–15 minuutissa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio
Fakta

Suomenlinnan tunneli

 Suomenlinnan noin 1,3 kilometriä pitkä tunneli otettiin käyttöön vuonna 1981, jolloin Suomenlinna liitettiin tunnelin kautta kaupungin kaukolämpö- ja viemäriverkkoon.

 Pelastuslaitoksen hälytysajoneuvoille rakennettiin tunneliin ajoramppi vuonna 1992.

 Tunnelin remontti kestää näillä näkymin ainakin vuoden 2017 loppuun. Vesi on aiheuttanut tunnelissa korroosiota, ja myös ilmastointi ja valaistus kaipaavat korjaamista.

Suomenlinnan ja mantereen välisen tunnelin remontointi vaikeuttaa Suomenlinnan pelastustoimintaa ja ensihoitoa.

Remontti alkaa ensi talvena, mutta Helsingin pelastuslaitos ei käytä enää huonokuntoista tunnelia. Tämän takia ambulanssia saattaa joutua tulevana talvena odottamaan kaksinkertaisen ajan entiseen verrattuna.

Käytännössä ongelmat selittää alla oleva kuva: Suomenlinna on saari.

Antti Hämäläinen
Suomenlinna on saari ilman maayhteyttä, mikä vaikeuttaa lääkintähuoltoa.
Suomenlinna on saari ilman maayhteyttä, mikä vaikeuttaa lääkintähuoltoa.

Jos saarella syttyy tulipalo tai joku saa sairauskohtauksen, tilanteesta ilmoitetaan hätäkeskukseen. Kesäaikaan hätäkeskus ohjaa useimmissa tapauksissa paikalle saarella päivystävät ensihoitotaitoiset palomiehet.

Pelastuslaitoksen päivystys Suomenlinnassa kestää kuitenkin vain toukokuun alusta lokakuun loppuun. Tämä johtuu pelastuslaitoksen viestintäpäällikkö Taisto Hakalan mukaan siitä, että saarella oleskelevien ihmisten määrä moninkertaistuu turistikaudella.

”Palvelutaso on määritelty kansallisten kriteerien mukaan”, Hakala sanoo.

Talvella, kun turisteja on vähemmän, pelastuslaitos turvaa saarta mantereelta käsin. Tähän talveen mennessä nopein tapa on ollut käyttää Suomenlinnan tunnelia.

Tunnelia pitkin pelastuslaitos on päässyt saarelle noin 13 minuutissa, Helsingin pelastuslaitoksen aluepäällikkö Yrjö Niiranen kertoo. Nyt tunneli on kuitenkin poissa käytöstä näillä näkymin ainakin vuoden 2017 loppuun asti.

Tämä jättää pelastuslaitokselle muutamia vaihtoehtoja. Jos tapaus on äärimmäisen kiireellinen, Suomenlinnaan voidaan tilata Helsinki-Vantaan lentokentältä tällainen Finnhems-nimisen yhtiön lääkintähelikopteri.

Pete Aarre-Ahtio
Finnhemsin lääkärihelikopteri
Finnhemsin lääkärihelikopteri

Kopteri on yhtiön toimitusjohtajan Jyri Örrin mukaan paikalla Suomenlinnassa arviolta 10–15 minuuttia hälytyksen jälkeen.

Kiireettömämmissä tapauksissa saaren asukkaat voivat joutua odottamaan huomattavasti pidempään. Jäättömänä aikana pelastuslaitos siirtyy paikalle veneillä. Mutta jäiden aikaan siirtymiseen käytetään Suomenlinnan lauttaa. Niitä pidetään yöaikaan Suomenlinnassa, joten avun saaminen voi kestää selvästi yli puoli tuntia.

Ensin lautta ajaa noin viidentoista minuutin matkan mantereelle. Sitten se ottaa hoitajat tai lääkärin tai palomiehet kyytiin. Sitten se ajaa takaisin Suomenlinnaan. Matka kestää toiset viisitoista minuuttia.

Vasta tämän jälkeen pelastusviranomaiset pääsevät siirtymään kohteeseensa.

Suomenlinnassa asuvaa valokuvaaja Dorit Salutskij’a tilanne huolettaa. Salutskij joutui hiljattain turvautumaan pelastuslaitoksen apuun, kun hänen pojallaan ilmeni yöllä hengenahdistusta. Koska kyse oli kesäajasta, tämä ambulanssi saapui paikalle hetkessä.

Lopulta Salutskij’n pojalla todettiin vain kurkunpääntulehdus. Suomenlinnan tunnelin remontti jäi kuitenkin mietityttämään Salutskij’a. Hän kokee, että tunneliyhteyden puuttuminen tekee saaresta turvattomamman.

”Avun saaminen kestää nyt huomattavan paljon kauemmin”, Salutskij sanoo.

Salutskij huomauttaa, että yöaikaan suomenlinnalaisilla ei ole mahdollisuutta lähteä sairaalaan ominkaan päin.

”Jos lapselle tapahtuu jotain, niin olemme ihan täysin sen varassa, että joku muu tulee tänne.”

Helsingin pelastuslaitoksen ensihoitopäällikkö Kari Porthan vakuuttaa, että pelastuslaitos suunnittelee tarkasti sen, miten pelastustyöt hoidetaan tehokkaasti myös tunneliremontin aikana.

Porthan huomauttaa, että ambulanssin saapumista saattaa joutua mantereellakin odottamaan yli puoli tuntia.

”Se riippuu siitä, kuinka kiireellisestä tapauksesta on kyse”, Porthan sanoo.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat