Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Terttu Suoranta, 72, on Helsingin viimeisiä talkkareita – ”Talonnainen” on hoitanut samaa kerrostaloa 46 vuotta

Ennen vanhaan Suoranta keitti myös vappukahvit.

Kaupunki
 
Heidi Piiroinen
Terttu Suoranta levähtää ruohonleikkuria vasten Niemenmäessä kotipihallaan ja työpaikallaan.
Terttu Suoranta levähtää ruohonleikkuria vasten Niemenmäessä kotipihallaan ja työpaikallaan. Kuva: Heidi Piiroinen

Munkkiniemi

Vanhan autotallin kätköissä Helsingin Niemenmäessä on pieni työkaluvarasto putkineen, köysineen ja koneineen. Tätä luolaa hallinnoi 72-vuotias Terttu Suoranta.

Hän on harvinaisuus: helsinkiläinen talonmies. Vai pitäisikö sanoa talonnainen, kuten Suoranta itse sanoo.

Hän hoitaa kaikki työt tässä yhden asuintalon kiinteistössä: siivoaa rappukäytävät, leikkaa nurmikot, hoitaa kukat ja herää yöllä avaamaan oven niille, jotka ovat unohtaneet avaimensa kotiin.

Talvella Suoranta herää joka yö neljältä katsomaan, onko yöllä satanut lunta. Jos on, hän tarttuu lumikolaan siistiäkseen pihan ennen kuin työssä käyvät asukkaat heräävät.

”Eivät ne edes aamulla ulos katsoessaan huomaa, että on satanut lunta”, Suoranta tuumii nauraen.

Hän vetää ruohonleikkurin käyntiin ja ryhtyy työntelemään sitä pitkin kumpuilevaa etupihaa. Ruoho on kahden viikon aikana ehtinyt kasvaa Suorannan mielestä liian pitkäksi.

”Ei tarvitse missään kuntosaleilla käydä – tässä tulee voimaa lihaksiin.”

Suoranta on hoitanut tätä taloa 46 vuotta, vuodesta 1970 alkaen. Kun lapset olivat pieniä, perheen äiti kävi lisäksi päivätöissä kiinteistönhuoltoyhtiössä. Silloin puolipäiväisen talonmiehen tehtävät oli hoidettava pääasiassa viikonloppuisin.

”Talkkarin työstä sai vuokrarahat. Melkein kaikki meni vuokraan. Lisäksi piti vielä tehdä leipärahaa.”

Työtä oli paljon, mutta Suorantaa se ei vaivannut. Enemmän hän ihmetteli, miten ehtii oppia kaiken tarpeellisen.

”Aluksi jännitti paljon, kun en ollut mitään koulujakaan käynyt.”

Ensimmäisen vuoden jälkeen alkoi tuntua, että homma kulkee.

Talonmiesten vastuulla oli tuohon aikaan paljon tärkeitä asioita. Piti esimerkiksi huolehtia, ettei lämmitykseen käytettävä öljy lopu kesken kovina pakkasöinä. Tai vahtia naapuritalon lapsia, joilla oli tapana kiivetä saderänniä pitkin korkean talon katolle.

Silloin oli myös tapana juoda koko talon yhteiset vappukahvit, Suoranta muistelee. Hän aloitti perinteen ja leipoi yhteiseen hetkeen täytekakunkin.

”Se oli kivaa ja antoi vähän potkua tähän yhteiseen elämään.”

Juhannuksena vedettiin talon asukkaiden voimin juhannuslippu salkoon aattoiltana kello kuusi ja juotiin tietysti juhannuskahvit samalla.

Viime juhannuksena Suorannan seurana oli enää yksi toinen asukas, sekin naapuritalosta.

”Vappukahveja en ole nyt enää kahteen vuoteen tehnyt”, Suoranta sanoo ja hymyilee. ”Vanhemmat ihmiset eivät enää paljon jaksa liikkua, ja nuoremmilla on omat menonsa.”

Nykyään lähes kaikkien pääkaupunkiseudun taloyhtiöiden siivouksen ja huollon hoitaa siitä vastaava yritys. Talonmiehiä on vielä, mutta harvinaisiksi he ovat käyneet.

”Talkkari on niin poissa muodista. Eivätkä ihmiset enää ymmärrä, mikä on talonmies: kyselevät aina isännöitsijää.”

Isännöitsijät saattavat hoitaa samaan aikaan ehkä viiden tai kymmenen taloyhtiön asioita eivätkä välttämättä osaa auttaa – eivät ole ehkä koskaan koko taloa nähnytkään.

Nyt Suoranta ei ole ollut kokopäivätöissä enää vuosiin. Osakkeen ostettuaan Suorannasta tuli myös hallituksen jäsen. Nyt hän toimii osa-aikaisena talonmiehenä.

Talkkarin hommia Suoranta ei ole jättämässä, ei niin kauan kuin niitä jaksaa tehdä. Talo tuntuu omalta, ja omaa kädenjälkeä on mukava katsoa.

”Kun minä tässä kuljen, niin näen kyllä, missä on tehtävää. Sen pitää olla täsmällisesti tehtyä.”

Välillä voi istahtaa pihakeinuun auringonpaisteeseen ja katsella kukkia – itse istuttamiaan.

”Tämä työ on minun henkireikäni. Olen aina tykännyt ruumiillisesta työstä ja käsillä tekemisestä. En ole ikinä ollut mikään lukija.”

Suoranta on onnellisimmillaan silloin kun hän avaa yksiönsä oven ja näkee takapihansa nurmikon ja puut.

”Olen luonteeltani tyytyväinen enkä vaadi asunnolta paljon, kunhan on lämmintä ja katto pään päällä”, hän kertoo.

”Monet haluavat koko ajan isompaa tai hienompaa, mutta ei sitä kuitenkaan itseään karkuun pääse.”

Tausta: Talkkari – tuo legendaarinen hahmo

Talonmies on tuttu hahmo vanhoista suomalaisista elokuvista. Niissä talonmies oli äreän toimelias ja jahtasi pihan lapsia harja kädessään.

Talonmiesten kulta-aika lienee ollut Helsingissä 1950-luvulla, mutta toki heitä on tarvittu sitä aiemminkin. Ensimmäiset merkit ammattikunnasta osuvat 1900-luvun alkuvuosiin, kertoo Palvelualojen ammattiliitto.

Talkkareiden ammattikunnan katoaminen alkoi jo 1960–1970-luvuilla rakennetuissa lähiöissä, joissa siirryttiin ensimmäisinä aluehuoltoyhtiöihin. Helsingissä oli kuitenkin laajalti talonmiehiä vielä 1980-luvulla, kertoo toimitusjohtaja Markku Kulomäki SKH-isännöinnistä.

Yhteiskunnan muutos, tekniikan kehittyminen, palkkatason nousu ja asuntojen hintojen nousu johtivat siihen, että talonmiehet alkoivat käydä harvinaisemmiksi.

Vielä 1970-luvulla oli yleistä, että ihmisillä oli kaksi työtä, ja osa-aikainen talonmiehen pesti saattoi olla niistä toinen, muistelee Kulomäki.

”Kun palkat nousivat, ihmiset pärjäsivät yhdellä palkalla. Ei ehkä enää ollut tulijoitakaan talkkarinhommiin.”

Pisimpään talonmiehiä oli Helsingin kantakaupungin taloyhtiöissä, kertoo toimitusjohtaja Juha Salmi Suomen asuntotietokeskuksesta, josta ammattikunta katosi 1990-luvulla. Taloyhtiön omistamasta talonmiehenasunnosta sai paremman tuoton vuokraamalla tai myymällä.

Monissa taloyhtiöissä asukkaat haikailevat yhä perinteisiä talonmiespalveluja, Salmi sanoo.

”Lopulta asukkaat tyytyvät siihen, että saavat ehkä vähän huonompaa palvelua vähän halvemmalla.”

Kiinteistöliitolla ei ole tarkkaa tietoa, montako talonmiestä Helsingissä vielä on. Ei monta, liitosta arvellaan.

Talonmies oli enemmän kuin pelkkä siivous- ja huoltomies, sanoo Salmi.

”Hän toimi tiedotusverkostona, kuunteli, eikä ollut pelkkä tekninen suorittaja.”

Heidi Piiroinen / HS
Suoranta kertoo olevansa onnellisimmillaan silloin, kun hän avaa yksiönsä oven ja näkee takapihan nurmikon ja puut.
Suoranta kertoo olevansa onnellisimmillaan silloin, kun hän avaa yksiönsä oven ja näkee takapihan nurmikon ja puut.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat