Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Helsinki odottaa nopeaa väestönkasvua – kasvu johtuu nuorista aikuisista ja maahanmuutosta

Lapsiperheiden muutto Helsingistä kehyskuntiin on jälleen nopeutunut.

Kaupunki
 
Jonne Heinonen / HS
Helsinki odottaa väestönkasvun jatkuvan nopeana myös lähivuosina. Kasvuun vaikuttaa olennaisesti se, kuinka paljon asuntoja Helsinkiin rakennetaan. Kuva Jätkäsaaren rakennustyömailta.
Helsinki odottaa väestönkasvun jatkuvan nopeana myös lähivuosina. Kasvuun vaikuttaa olennaisesti se, kuinka paljon asuntoja Helsinkiin rakennetaan. Kuva Jätkäsaaren rakennustyömailta. Kuva: Jonne Heinonen / HS

Helsinki odottaa väestönkasvunsa jatkuvan nopeana lähivuosina. Helsingin tietokeskuksen tuoreen, vuosia 2016–2050 kuvaavan, väestöennusteen mukaan kaupunki kasvaa lähivuosina noin 7 000 asukkaalla vuosittain.

Helsingin väestö on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana keskimäärin 7 900 hengellä vuodessa. Kasvu on ollut nopeinta 1960-luvun alun jälkeen.

Helsingin väestö kasvaa pitkälti muuttovoiton ansiosta. Kaupungin muuttovoitto oli viime vuonna 2015 noin 5 500 henkeä. Helsinkiin muuttaa etenkin nuoria aikuisia sekä ulkomaalaisia.

Loput Helsingin väestönkasvusta selittyy sillä, että Helsinkiin syntyy enemmän vauvoja kuin ihmisiä kuolee. Helsinkiin syntyi viime vuonna noin 7 000 vauvaa, kuolleita samaan aikaan oli hieman yli 5 100.

Kiinnostava kehitys Helsingin seudun sisäisessä muuttoliikkeessä on, että lapsiperheiden muutto pääkaupungista kehyskuntiin on jälleen nopeutunut. Vuonna 2015 Helsinki menetti Helsingin seudun sisäisessä muuttoliikkeessä kehyskuntiin 1 600 asukasta. Vuonna 2013 lukema oli vain 370. Vuosina 2002–2007 muuttotappio kehyskuntiin oli noin 4 000–5 000 henkeä vuosittain.

Tuoreen väestöennusteen mukaan Helsingin asukasmäärä voi rikkoa 700 000 asukkaan rajan vuonna 2026, jos väestö kasvaa kaikkein nopeimman kasvuennusteen mukaan. Nopean kasvun ennusteen toteutuminen tarkoittaisi, että Helsingissä olisi vuonna 2050 hieman yli 866 000 asukasta.

Perusvaihtoehdossa Helsingissä on vuonna 2050 hieman yli 756 000 asukasta ja hidastuvan kasvun vaihtoehdossa Helsingissä asuu vuosisadan puolivälissä noin 714 500 ihmistä.

Väestönkasvuennusteiden erot perustuvat oletukselle siitä, miten Helsingin ja Helsingin seudun talous ja asuntomarkkinat kehittyvät. Nopeassa vaihtoehdossa seudun talous elpyy lähivuosina taantumasta. Ennuste olettaa, että alueen tuotanto ja työllisyys kasvavat pitkällä aikavälillä jonkin verran Suomen ja EU:n keskiarvoja nopeammin. Ennusteen mukaan noin 70 prosenttia Helsingin muuttovoitosta koostuu maahanmuuttajista.

Perusvaihtoehdon mukaan Helsingin seudun talous elpyy hitaasti. Vaihtoehto olettaa, että seudun kasvu on vain hieman muuta maata ja EU-aluetta nopeampaa. Talouskasvun lisäksi seudun kasvua hidastavat myös liikenteen ruuhkautuminen ja tonttimaan niukkuus.

Hidastuvan kasvun ennuste puolestaan olettaa, että Helsingin seudun talous kasvaa hitaammin kuin muualla Suomessa ja EU-alueella.

Tietokeskuksen väestöennuste on tärkeä Helsingin kaupungin toimintaa ohjaava dokumentti. Se ohjaa voimakkaasti esimerkiksi Helsingin uutta yleiskaavaa sekä kaupungin rahankäyttöä.

Yleiskaavan lähtökohta on, että Helsingin on varauduttava siihen, että sen väestönkasvu toteutuu nopean kasvun ennusteen mukaisena vuoteen 2050 mennessä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat