Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Signe Brander kuoli nälkiintyneenä ja haudattiin mielisairaalan joukkohautaan – tältä näyttää legendaarisen valokuvaajan Helsinki

Naisvalokuvaaja eli yksin, omistautui valokuvaukselle ja päätyi lopulta hautaan numero 312 mielisairaalan takapihalle pitkän ja kylmän talven jälkeen.

Kaupunki
 
Signe Brander / HKM
Kuva: Signe Brander / HKM

Se oli kova talvi. Oli kylmä, pula ravinnosta ja sota. Lanttutalveksi sitä kutsuttiin, sillä syötävänä ei ollut lantunkuorista keitettyä lientä kummempaa. Voita tehtiin jauhoista, jos sellaista oli jäljellä – kahvia keitettiin sokerijuurikkaasta tai voikukista.

Lanttutalvi vuonna 1942 koitui myös valokuvistaan tunnetun Signe Branderin kohtaloksi. Helsingin ehkä tunnetuimman valokuvaajan elämä päättyi Nikkilän mielisairaalan juhlasalin hätämajoituksessa, nälän ja todennäköisesti vatsataudin, nuhakuumeen tai lavantaudin runtelemana.

Jatkosota oli alkanut edellisenä kesänä, ja Suomea vaivasi vakava viljakriisi. Takana oli jo yksi katovuosi, ja sitä seurasi helteinen ja kuuma kesä sekä varhain alkanut kova pakkastalvi. Lisäksi Itämeri oli poikkeuksellisen laajasti paksun jään peitossa, joten viljan tuonti oli vaikeaa. Työkuntoiset miehet olivat sodassa, joka osaltaan heikensi viljasatoa.

Nälkä ja kylmä sopivat huonosti yhteen ja johtavat ahtaissa oloissa kiertotauteihin ja kuolemaan. Näin kävi Nikkilässä Branderin lisäksi sadoille muillekin potilaille.

Brander syntyi Parkanon pitäjään, Runsaan taloon, vuonna 1869 metsänhoitaja Ernst Branderin ja ruotsalaisen Jenny Rääfin viidenneksi lapseksi.

Brander muutti äitinsä kanssa Helsinkiin isän kuoltua ja opiskeli Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1889–1891. Hän ei mennyt koskaan naimisiin, seurapiirielämäkin saattoi olla vaisunpuoleista. Tämä kaikki on kuitenkin arvailua, sillä Branderin elämästä tiedetään verrattain vähän.

Signe Brander kuvattuna Savonlinnassa 1890-luvun loppupuolella.
Signe Brander kuvattuna Savonlinnassa 1890-luvun loppupuolella.

”Hänellä oli melko heikko kuulo. Olen sellaisessa käsityksessä, että hän oli ehkä hieman ujo ja viihtyi omissa oloissaan”, sanoo kaupunginmuseon Riitta Pakarinen.

Brander näyttää omistaneen elämänsä valokuvaukselle. Hän perusti Helsinkiin oman valokuvausstudion, Helikon, mutta sulki sen pian ja alkoi kuvata kaupunkia.

Vuonna 1906 Helsingin muinaismuistolautakunta pestasi Branderin valokuvaamaan muuttuvaa kaupunkia, sillä kaupunkia rakennettiin kiivasta tahtia.

Toimenkuvana oli kuvata rakennuksia, mutta myös kaupunkielämää ja juhlaa. Brander otti Helsingistä yli 900 kuvaa vuosien 1907–1913 välisenä aikana.

Branderin kuvissa on mukana kaupunkilaisia, usein työläisiä: kalastajia, torimyyjiä tai kahvikioskin pitäjiä. Niistä löytyy myös sisäpihojen elämä pyykkilankoineen ja laskiämpäreineen.

Branderin työ Helsingin kuvaajana päättyi hieman yllättäen vuonna 1913 ilmeisesti erimielisyyksiin kaupungin muinaismuistolautakunnan kanssa. Se päätti palkata tehtävään toisen ihmisen.

Kukaan ei tiedä, miksi Brander ei saanut jatkaa työtään. Pakarinen arvelee, että valokuvaajan ja lautakunnan jäsenten välillä on voinut syntyä kiistaa rahasta.

”En keksi muutakaan syytä. Voi olla, että Brander on pyytänyt isompaa palkkiota, naisille ei varmaan tuohon aikaan ole kovin hyvin maksettu.”

Brander kuitenkin jatkoi uraansa vielä kahden vuosikymmenen ajan. Hän kuvasi sodan taistelupaikkoja sekä kartanoiden elämää. Näihinkin kuviin hän tallensi tavallisia ihmisiä.

1930-luvulla Branderin terveys heikkeni. Hän oli tuolloin yli 50-vuotias ja joutui ilmeisesti luopumaan kuvauksesta kokonaan, sillä hänen näkönsä huononi. Oikea silmä sokeutui kaihin vuoksi kokonaan ja vasemman silmänkin näkö heikkeni. Lisäksi hän kärsi jatkuvista kuulo-ongelmista.

Brander joutui Helsingin Kivelän sairaalan sisätautiosastolle. Sieltä hänet siirrettiin muiden vanhustenhoidon potilaiden mukana Nikkilän mielisairaalaan Sipooseen suojaan Helsingin pommituksilta vuonna 1941.

Evakoille järjestettiin väliaikaiset leposijat juhlasalista. Vuoteita oli vieri vieressä – näyttämökin täyttyi niistä.

Pakkanen oli kova koko maassa, mutta erityisen kylmä oli pääkaupunkiseudulla, missä pakkanen saattoi laskea lähelle 30:tä astetta. Kaikilla oli pula ruoasta, sillä takana oli kaksi kuivaa kesää ja yksi vaikea pakkastalvi.

Nikkilä oli osittain omavarainen, mutta kun potilasmäärä nousi lähelle 2 000:ta ihmistä, alkoi ravinto olla kortilla. Usein ruokana oli vain harmaata jauhovelliä muutaman lantunpalan kera, muistelee sairaanhoitaja Maria Jaatinen Nikkilän sairaalan historiikissa Inhimillinen Nikkilä.

”Kun potilaat keväällä pääsivät ulos ja näkivät vihreää ruohoa, he syöksyivät kuin lampaat syömään sitä. Vatsat eivät kuitenkaan kestäneet sellaista ja monet kuolivat.”

Tuon talven aikana kuoli neljännes koko sairaalan potilaista, yhteensä 247, kertoo Nikkilästä kirjoittanut tietokirjailija Sirkka Liisa Tuovinen. Vuodeosastoilla mellastivat vatsataudit, flunssakuume, keuhkotuberkuloosi sekä lavantauti.

Kuolinsyyksi kirjattiin usein avitaminoosi, kertoo Tuovinen. Se tarkoittaa vitamiinipuutosta.

Juhani Niiranen / HS
Nikkilän mielisairaalassa sodan aikana kuolleet on haudattu joukkohautaan läheiseen metsään. Hautapaikan ympärille rakennettiin myöhemmin kiviaita muistolaattoineen.
Nikkilän mielisairaalassa sodan aikana kuolleet on haudattu joukkohautaan läheiseen metsään. Hautapaikan ympärille rakennettiin myöhemmin kiviaita muistolaattoineen.

Brander kuoli ilmeisesti joko nälkään tai johonkin kulkutaudeista. Muita potilaita siirrettiin takaisin Helsinkiin jo alkuvuodesta 1942, mutta Branderia ei.

”Ehkä hän oli niin heikossa kunnossa, ettei häntä kannattanut siirtää”, Tuovinen arvelee.

Brander kuoli toukokuussa 1942. Hänet haudattiin läheiseen metsään, joukkohaudan tapaiseen, paikalle numero 312. Aukiolle haudattiin nimettöminä yli 700 Nikkilässä vuosina 1940–1945 kuollutta potilasta. Hautakiviä tai hautanumeroita niityllä ei ole. Se on kuin mikä tahansa niitty sipoolaisen kuntopolun varressa.

Oikaisu 18.9. kello 15.56: Poistettu maininta, että Parkanon pitäjä olisi pohjalainen. Parkano kuului aiemmin Satakunnan maakuntaan ja nykyisin Pirkanmaahan.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat