Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Länsimetro aloittaa pahasti raakileena – monilla asemilla matkustaja astuu työmaalle

Monen Espoon metroaseman ympäristö on rakennustyömaata vielä vuosia. Etenkin Tapiolassa valmista tulee vasta vuosien päästä.

Kaupunki
 
Jukka Gröndahl / HS
Keilaniemen metroaseman järjestelmiä ryhdytään testaamaan seuraavaksi.
Keilaniemen metroaseman järjestelmiä ryhdytään testaamaan seuraavaksi. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Fakta

Matinkylään pääsee metrolla ehkä tammikuussa

 Länsimetron piti aloittaa liikennöinti vuoden 2016 elokuussa. Liikennöinnin viivästymisestä ilmoitettiin kesäkuussa.

 Rakennustöistä vastaava Länsimetro Oy ei ole osannut antaa täsmällistä ajankohtaa liikennöinnin aloitukselle. Se on kuitenkin arvioinut, että liikenne saadaan mahdollisesti käyntiin vuoden 2017 tammikuussa. Toteutuuko tämä, se tiedetään lokakuun aikana.

 Länsimetron aloittaessa liikennöinnin pääkaupunkiseudun metrokartta laajenee aluksi kahdeksalla uudella asemalla. Ne ovat Lauttasaari, Koivusaari, Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu ja Matinkylä.

 Toisessa vaiheessa metrolinja pitenee Matinkylästä Kivenlahteen. Osuuden asemia ovat Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Länsimetron jatkeen liikennöinnin on arvioitu voivan alkaa aikaisintaan 2020-luvulla.

Länsimetro on tulossa, onko Espoo valmis? Ei ainakaan muutamaan vuoteen. Useat uudet metroasemat sijaitsevat keskellä rakennustyömaata tai aivan sellaisen välittömässä läheisyydessä.

Asemanseutujen keskeneräisyydestä huolimatta länsimetron asemien rakennustyöt ovat jo viimeistelytöitä lukuun ottamatta valmiita.

Asemilla ollaan siirrytty järjestelmien testaamisvaiheeseen. Metron liikkumisesta ja asemien toiminnasta vastaa 52 erilaista järjestelmää, jotka testataan ensin yksittäin ja lopulta yhdessä.

Järjestelmiin kuuluu muun muassa turva-automaatiosta vastaavia järjestelmiä, kulunvalvontalaitteistoa ja palonilmaisujärjestelmiä.

Testauksessa pitäisi käydä ilmi, milloin länsimetro pystytään avaamaan. Länsimetro Oy ilmoitti kesällä, että metron avaamisaikataulusta annetaan lisää tietoa lokakuun lopulla. Alustavan arvion mukaan metro voisi avautua käyttäjille tammikuussa.

Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkisen mukaan suunnitelman toteutumisesta ei voida vielä sanoa enempää.

”Sitä myötä, kun työt etenevät, tieto avaamisaikataulusta varmentuu”, Kokkinen sanoo.

Heidi Piiroinen / HS
Urheilupuiston metroasema Koivu-Mankkaan tien varrella ei ole kallioasema.
Urheilupuiston metroasema Koivu-Mankkaan tien varrella ei ole kallioasema.

Ensimmäiset järjestelmien yhteistoimintaa mittaavat yhteiskäyttökokeet aloitettiin viime viikolla Aalto-yliopiston asemalla Otaniemessä. Kokkinen kertoo, että kokeissa on käynyt ilmi pieniä ongelmia.

”Ne liittyvät sähkökytkentöihin, joita on pitänyt muuttaa joissakin paikoissa. Nämä asiat on kuitenkin nyt jo korjattu. Juuri tämän vuoksi näitä testejä tehdään”, Kokkinen sanoo.

Otaniemen jälkeen yhteiskäyttökokeita aletaan tehdä Keilaniemessä. Sitten Koivusaaressa, Tapiolassa, Lauttasaaressa, Urheilupuistossa, Niittykummussa ja lopulta Matinkylässä.

”Matinkylä valmistuu yhteiskoekäyttöihin viimeisenä osin senkin takia, että rakennustyöt aloitettiin siellä viimeisenä”, Kokkinen sanoo.

Länsimetron ympärillä pyörivä huhumylly on säilyttänyt vauhtinsa syksylläkin. Syyskuun puolivälissä useissa medioissa levisi Lauttasaari-lehden jutusta liikkeelle lähtenyt uutinen, jonka mukaan Länsimetron hallituksen jäsen Jyrki Kasvi (vihr) olisi ennustanut metron aukeavan vasta vuoden 2017 joulukuussa. Kasvi kiisti siteerauksen paikkansapitävyyden nopeasti.

Kokkinen kertoo olleensa paikalla keskustelutilaisuudessa, josta Lauttasaari-lehti teki uutisensa.

”Siinä oli tahdoton tai tahdonalainen väärinkäsitys. Metron aukeamisesta osaamme sanoa vasta sitten, kun olemme tehneet enemmän yhteiskäyttökokeita, siis lokakuun lopussa. Tilanne elää koko ajan, mutta mitään dramaattista ei ole tapahtunut”, Kokkinen sanoo.

Lokakuun lopulla on tarkoitus valmistua myös konsulttiyhtiö Deloittelta tilatun selvityksen länsimetron viivästymisestä. Länsimetron piti alun perin aloittaa kulkunsa jo elokuun puolivälissä, mutta Länsimetro Oy ilmoitti yllättäen kesäkuun alussa, ettei suunniteltuun aikatauluun päästä.

Vaikka länsimetro nyt valmistuisikin uudessa aikataulussaan, on useimpien metroasemien ympäristössä vielä pitkään käynnissä rakennustöitä.

Juttu jatkuu kuvien alla.

Jukka Gröndahl / HS
Matinkylän metroaseman ympäristön rakennukset ovat jo melko pitkällä.
Matinkylän metroaseman ympäristön rakennukset ovat jo melko pitkällä.
Jukka Gröndahl / HS
Aalto-yliopiston asemalla jatkuu kampuksen ja liiketilojen rakentaminen.
Aalto-yliopiston asemalla jatkuu kampuksen ja liiketilojen rakentaminen.
Jukka Gröndahl / HS
Metroaseman kylkeen tuleva kauppakeskus on Lauttasaaressa valmistumassa ajallaan vuoden loppuun mennessä.
Metroaseman kylkeen tuleva kauppakeskus on Lauttasaaressa valmistumassa ajallaan vuoden loppuun mennessä.
Jukka Gröndahl / HS
Tapiolan metroasemalla matkustaja nousee keskelle rakennustyömaata vielä vuosia.
Tapiolan metroasemalla matkustaja nousee keskelle rakennustyömaata vielä vuosia.
Jukka Gröndahl / HS
Asuntorakentaminen ei ole vielä käynnistynyt Koivusaaressa. Sama tilanne on Urheilupuiston aseman luona Espoossa.
Asuntorakentaminen ei ole vielä käynnistynyt Koivusaaressa. Sama tilanne on Urheilupuiston aseman luona Espoossa.
Heidi Piiroinen / HS
Niittykummun metroasemalla viimeistellään sisätiloja.
Niittykummun metroasemalla viimeistellään sisätiloja.

Kaikki metroasemat ovat valmiita ottamaan matkustajat vastaan. Sen sijaan ympäristön rakennustyöt jatkuvat joidenkin asemien läheisyydessä vielä vuosia. Koivusaaren ja Urheilupuiston metroasemia voidaan pitää sikäli valmiina, että niiden ympäristössä ei asuntorakentaminen ole vielä käynnistynyt. Lauttasaaren uusi kauppakeskus metron kupeeseen on valmistumassa ajallaan tämän vuoden loppuun mennessä.

Kaikki muut metropysäkit ovat vielä rakennustöiden keskellä.

Liikkuminen on jossain määrin hankalaa vielä pitkään ainakin Tapiolan metroasemalla ja Keilaniemessä, myöntää Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo. Niittykummun ympäristökään ei ole valmis, vaan matkustajien kulkua varten on rakennettu käytävä, joka kulkee työmaan läpi. Metroaseman yläpuolelle rakennetaan kauppakeskusta asuintorneineen. Aalto-yliopiston asemalla tehdään vielä Aalto-yliopiston kampusta.

Hankalin tilanne on Tapiolassa, missä metromatkustaja nousee käytännössä keskelle valtavaa rakennustyömaata. Aluetta myllätään vielä vuosikausia.

”Sitä aluetta rakennetaan vielä vuosia, joten kun metroasemalta tulee ulos, näkee rakennustyömaan.”

Tapiolan jatkoyhteyksiä liikennöidään kahdesta paikasta, Tapionaukiolta ja Pohjantieltä, ennen kuin uusi bussiterminaali valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä.

Myös Keilaniemessä matkataan vielä pitkään rakennustöiden lomassa ja väliaikaisreiteillä. Suurinta päänvaivaa aiheuttavat Kehä I:n parannus tunnelointeineen sekä myöhemmin rakentuvat asuintornit. Pelkkä tunnelin rakentaminen jatkuu vuoteen 2018 saakka. Sen jälkeen alueella alkaa kahden ensimmäisen tornitalon rakentaminen.

Isotalo näkee raskaat työmaa-alueet osana hyvää kehitystä.

”Se tarkoittaa, että alue kehittyy, eikä vain odotella, tuleeko sinne jotain.”

Useiden metroasemien lähiympäristössä on jo pitkään ollut Isotalon mukaan tarvetta joko rakennuskannan kunnostamiselle tai uudisrakentamiselle.

”Jos ajatellaan vaikka Tapiolaa, niin se oli pitkään taantumassa. Nyt sinne tehdään hienompaa, isompaa ja parempaa, se on kehitystä ja tarkoittaa samalla parempia palveluita. Ja se on meille tapa saada hyöty irti metrosta.”

Heidi Piiroinen / HS
Niittykumpu ja muut varsinaiset uudet metroasemat ovat jo melko valmiita. Parhaillaan testataan asemien toiminnasta vastaavia järjestelmiä. Sen sijaan valtaosa länsimetron asemanseuduista on keskeneräisiä.
Niittykumpu ja muut varsinaiset uudet metroasemat ovat jo melko valmiita. Parhaillaan testataan asemien toiminnasta vastaavia järjestelmiä. Sen sijaan valtaosa länsimetron asemanseuduista on keskeneräisiä.
Heidi Piiroinen / HS
Urheilupuiston metroasema on jo melko valmis. Aseman ympäristön asuntojen ja liiketilojen rakentamista ei ole vielä aloitettu.
Urheilupuiston metroasema on jo melko valmis. Aseman ympäristön asuntojen ja liiketilojen rakentamista ei ole vielä aloitettu.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat