Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pasilan liikenteen ruuhkauttanut polkupyöräprotesti on päättynyt

Jo toista kertaa järjestetyssä mielenosoituksessa kritisoidaan Tripla-keskuksen työmaan vuoksi tehtyjä poikkeusjärjestelyjä, jotka ovat ajaneet pyöräilijät vaaralliseksi koetulle reitille

Kaupunki
 
Pyöräilijät järjestivät mielenosoituksen Ratapihantiellä Pasilassa myös kesäkuussa.
Pyöräilijät järjestivät mielenosoituksen Ratapihantiellä Pasilassa myös kesäkuussa.

Helsingin Pasilassa liikennettä ruuhkauttanut polkupyöräilijöiden mielenosoitus on päättynyt ja liikenne palautunut normaaliksi. Protesti sujui hyvin, sanoo komisario Johanna Sinivuori Helsingin poliisista.

”Muutamat ajoivat päin punaisia, ehkä kyllästyivät odottamaan. Muuten kaikki sujui rauhallisesti.”

Mielenosoitus tukki Ratapihantien toisen autokaistan Rautatieläisenkadun ja Asemapäällikönkadun välisellä osuudella. Paikalla oli Sinivuoren mukaan noin 60–70 henkeä.

Mielenilmauksella kritisoitiin Pasilan aseman ja Tripla-keskuksen työmaajärjestelyjä, jotka ovat ajaneet pyöräilijät mutkikkaalle ja vaaralliseksi koetulle poikkeusreitille. Pääradan suuntainen pyörätie ja jalkakäytävä katkaistiin rakennustöiden vuoksi huhtikuun alussa, mutta autoliikenteen kaistoihin ei tullut erikoisjärjestelyjä.

Vastaavanlainen mielenosoitus järjestettiin edellisen kerran kesäkuussa. Tuolloin ajokaistoilla istui noin 70 ihmistä.

Pasilan kadunvaltaus II -mielenosoitusta järjestivät muun muassa Helsingin Polkupyöräilijät ja Helsingin seudun Maan ystävät. Torstaina 22. syyskuuta vietetään myös kansainvälistä autotonta päivää.

Kaupunki ja Triplaa rakentava rakennusyhtiö YIT ovat tehneet remontin aikana joitakin parannuksia kevyen liikenteen poikkeusjärjestelyihin. Jalankulkijat ja pyöräilijät on esimerkiksi ohjattu eri kaistoille, opasteita on parannettu ja pyöräkaistalle on lisätty punaista väriä ja hidasteita Opastinsillan kohdalle.

YIT on myös palkannut useita liikenteenohjaajia, jotka opastavat liikennettä ”kädestä pitäen”. YIT:n viestintäpäällikkö Heidi Kauppinen kertoo, että liikenteenohjaajia on ollut poikkeusreittien riskikohdissa urakan alusta lähtien.

Kaikkia vaaran paikkoja tämä ei ole kuitenkaan poistanut.

Yksi hämmennystä herättäneistä ongelmakohdista sijaitsee Ratapihantien itäpuolella, Pasilan virastotalon ovilla. Vaaraa aiheuttaa se, että ovet avautuvat suoraan pyöräilijöiden eteen.

Ovien läheisyydessä päivystää liikenteenohjaajia, ja asiasta ilmoitetaan varoituslapuilla, jotka neuvovat ovenavaajia huomioimaan pyöräliikenteen.

Kauppisen tiedossa ei ole, että kukaan olisi törmännyt oviin. On joka tapauksessa selvää, että avautuessaan väylän tukkiva ovi on konkreettinen riski.

Eikö tästä ongelmasta pääsisi sillä, että ovet vaihdettaisiin sisäänpäin aukeaviksi?

”En osaa sanoa, onko sellaista mietitty. Virastotalohan on Senaatti-kiinteistöjen omistama, ja tässä [poikkeusjärjestelyjen suunnittelussa] on mukana myös kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnittelu, rakennusvirasto ja me – koko ajan kaikkea suunnitellaan yhdessä”, Kauppinen sanoo.

”Toki voin viedä omasta puolestani terveisiä suunnitteluryhmiin.”

Työntekijät ohjaavat liikennettä virastotalon edustan lisäksi myös ainakin Ratapihantien toisella puolella olevien raitiovaunupysäkkien kohdalla ja asema-aukion luona.

Pelkät opastekyltit tulisivat halvemmaksi, mutta rakennusurakkaa tehdään niin vilkkaassa joukko- ja muun liikenteen solmukohdassa, että turvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden vuoksi myös elävät liikenteenohjaajat ovat Kauppisen mukaan välttämättömiä.

Vaikka erityisesti monet polkupyöräilijät ovat haukkuneet kovasanaisestikin Pasilan poikkeusjärjestelyjä, YIT on saanut Kauppisen mukaan myös positiivista palautetta juuri liikenteenohjaajista, jotka erään palautteenantajan mukaan ”toivottavat vielä hyvää huomenta aamun työmatkapyöräilijöille”.

”Kyllä meille tulee joskus tällaistakin palautetta”, Kauppinen kertoo.

Poikkeukselliset liikennejärjestelyt jatkuvat Pasilassa vielä vuosia. Tripla-keskuksen on määrä valmistua vaiheittain vuosina 2019–2022.

Pasilan aseman ohittaa Liikenneviraston mukaan arkisin kesällä keskimäärin noin 4 000 pyöräilijää vuorokaudessa. Ratapihantien automäärä voi nousta kohdasta riippuen 25 000:een vuorokaudessa.

Pasilassa on Helsingin hämmentävin liikennemerkkirykelmä
Pasilassa on Helsingin hämmentävin liikennemerkkirykelmä
Pasilansillan liikennemerkkirykelmä hämmentää sillan käyttäjiä. Siltaa käyttävien mielestä sillan liikennemerkit ovat todella sekavia. Toimittaja, kuvaus ja leikkaus: Joonas Laitinen
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat