-
Lumitöiden takia neljä Helsingin toria tai aukiota muutetaan tällä viikolla väliaikaisiksi parkkipaikoiksi. Kaupunkilaiset saavat pysäköidä autonsa Kasarmitorille, Hietalahdentorille, Väinö Tannerin kentälle sekä Hesperian puiston hiekkakentälle.Rakennusviraston mukaan katujen varsille...
-
Kolumni
Tänään sunnuntaina Herttoniemessä vietetään laskiaista Helsingin komeimmalla lumilinnalla, kaupungin komeimmalla paikalla!Arvio on vähän puolueellinen, sillä linna on itse tehty. Sen rakensi Facebookissa kokoon haalittu muutaman kymmenen helsinkiläisen talkooporukka. Linnalta avautuu...
-
-
Abiturienttien perinteiset penkkariajot järjestetään torstaina iltapäivällä. Odotettavissa on, että Helsingin keskustan liikenne ruuhkaantuu ajojen ajaksi. Poliisi toivoo, että autoilijat välttäisivät ydinkeskustaa tapahtuman aikana.
-
Vihreiden kansanedustaja ja entinen oikeusministeri Tuija Brax pyrkii Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Hän ilmoitti asiasta vihreiden eduskuntaryhmälle tiistaina, ja asia oli vihreiden Helsingin valtuustoryhmän käsiteltävänä tänään. Asiasta kertoi ensimmäisenä Vihreä Lanka.
-
Helsingin Energian johtokunta päätti tiistai-iltana, ettei se enää katso hyvällä kaupungin käymistä energiayhtiön kukkarolla.Johtokunta päätti esittää, ettei yhtiö tulouta kaupungille tämän odottamaa 200 miljoonaa euroa vaan vain neljänneksen eli 50 miljoonaa.Leikkaus kaupungin tuloihin olisi merkittävä.
-
Vuokrat ovat nousseet Helsingissä huomattavan korkeiksi jopa valtion tuella rakennetuissa vuokra-asunnoissa.Esimerkiksi Viikkiin valmistuvista vuokra-asunnoista joutuu maksamaan jo noin 20 euroa neliöltä.Vuokra on poikkeuksellisen kova verrattuna naapuritontin vuokrataloon, joka valmistui viisi vuotta sitten.
-
Helsingissä Sörnäisten rantatie katkaistiin vesivuodon takia liikenteeltä noin kolmen tunnin ajaksi lauantain vastaisena yönä. Kadunalaisesta putkesta koskena ryöpynnyt vesi havaittiin ennen puoltayötä.Tiellä oli yöllä pahimmillaan kymmenisen senttiä vettä, joka pääsi paikoin jäätymään.
-
Helsingissä ja lähialueilla oleskelee tänä talvena satakunta ulkomaalaista romania.Edes romanien parissa työskentelevät ihmiset eivät tiedä, missä kiertolaiset asuvat. Kalasataman leiri suljettiin viime vuonna."Meillä ei ole tarkkaa tietoa, missä he asuvat. Kadulla tai autoissa ei...