Valikko
Kaupunki

Tervetuloa hiljainen raitiovaunukyyti – ensimmäinen Artic-raitiovaunu saapuu Helsinkiin kahden viikon päästä

Artic-vaunu pääsee ajoon helmikuussa.

Helsingin uusia raitiovaunuja alkaa tupsahdella kaupunkiin kahden viikon päästä. Ensimmäinen sarjatuotantovaiheen Artic-raitiovaunu on viettänyt viime viikot koeajoradalla Kajaanin Otanmäessä Transtechin tehtaalla.

”Ensimmäinen vaunu saapuu rekan kyydissä 19. päivä tammikuuta, ja sen jälkeen uusia vaunuja tulee kolmen neljän viikon välein. Ensimmäinen vaunu pääsee ajoon muutamien säätöjen jälkeen, näillä näkymin helmikuussa”, kertoo HKL:n kehittämispäällikkö Ollipekka Heikkilä.

Kaksi sarjatuontantovaihetta edeltänyttä Artic-vaunun esisarjavaunua on ollut koekäytössä Helsingin raitiolinjoilla kesästä 2013 lähtien. Heikkilän mukaan koevaunut ovat toimineet erittäin hyvin eikä niihin ole tarvinnut tehdä suuria muutoksia.

Helsingin mäkinen ja mutkainen raitiotieverkko on raitiovaunujen valmistajille pulmallinen. 2000-luvun taitteessa hankitut saksalaisen Bombardierin valmistamat Variotram-matalalattiavaunut ovat olleet tiuhaan korjauksessa.

Variotramissa telit, joissa pyörät ovat, eivät käänny. Siksi vaunu ei pysty myötäilemään rataa jyrkissä mutkissa. Tästä aiheutuu rasitusta sekä vaunulle että radalle.

Uusissa Artic-vaunuissa on muiden uudistusten lisäksi kääntyvät telit. Näin rasitus jyrkissä mutkissa pienenee ja vaunun liike muuttuu huomattavasti tasaisemmaksi ja hiljaisemmaksi.

Uusia Artic-vaunuja sijoitetaan ainakin aluksi kaikille linjoille. Vaunuja tulee ensimmäisessä vaihessa 40.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Joukkoliikenne
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    4. 4

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    7. 7

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    8. 8

      Valot sammuivat jälleen ilmaston puolesta – Earth Houria vietettiin niin tuomiokirkossa kuin Eiffel-tornissakin

    9. 9

      IFK:ta häiriköitiin Turkuhallissa, nuoret ryntäsivät joukkueen pukukoppi­käytävälle

    10. 10

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    7. 7

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    8. 8

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    9. 9

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    10. 10

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää