Valikko
Kaupunki

Kissalaakson nuoriso lähtee Korkeasaaresta

Lumileopardin pennuista yksi matkaa Yhdysvaltoihin ja kaksi Ranskaan.

Korkeasaaren lumileopardien ystävien kannattaa nyt kiirehtiä eläintarhaan, koska kissapetojen lapsikatras supistuu kevään aikana. Puolentoista vuoden ikään ehtineet lumileopardin pennut lähtevät yksi toisensa perästä maailmalle.

Yksi naaras matkasi jo lokakuussa Itävaltaan Salzburgin eläintarhaan. Toisen naaraspennun määränpää on Toledon eläintarha Yhdysvalloissa.

”Pennun jenkkimatkaa on valmisteltu lähes vuoden. Kuten voi kuvitella Yhdysvaltoja varten tarvitaan aika paljon paperihommia ja muita järjestelyjä”, sanoo Korkeasaaren eläinhoitoyksikön päällikkö Nina Trontti.

Kahdelle urospennulle on järjestynyt paikka Ranskaan, Mulhousen ja Auvergnen eläintarhoihin.

Lumileopardit ovat Korkeasaaren yleisömagneetteja, koska yleisö voi varmuudella nähdä niitä tarhassa. Jollei muuta niin paksu pörröinen häntä roikkuu lepolavan yli.

Sen sijaan amurinleopardit elävät niin piilottelevaa arkea takatarhoissa, että on vaikea uskoa, että niitä on yhteensä neljä.

Lisääntyvän parin ja eläkepäiviä viettävän 14-vuotiaan naaraan lisäksi on puolivuotias naaraspentu, jota suuri yleisö on nähnyt lähinnä Korkeasaaren nettivideoissa.

”Olen nähnyt sen vain kerran, ja olen sentään täällä töissä”, hymähtää Trontti.

Harvinainen naaraspentu on kuitenkin korvaamattoman arvokas, ja sillä olisi ottajia jonoksi asti.

”Meillä oli syyskuussa eurooppalaisten eläintarhojen kokous, jossa amurinleopardien koordinaattori iloitsi kovasti meidän tyttöpennustamme. Poikia on nyt syntynyt enemmän”, Trontti sanoo.

Luonnossa amurinleopardeja elää vain noin 80 yksilöä Venäjän kaukoidässä. Laji on maailman uhanalaisin kissapeto. Eläintarhoissa niitä on 200 yksilöä, joista puolet Euroopassa.

Amurinleopardien luontoon palauttamista on viritetty sen kotiseuduille jo pitkään, koska tarhaeläinten avulla luonnonkantaa pystyttäisiin vahvistamaan. Riittävän laajan luonnonsuojelualueen lisäksi tarvitaan tarha, jossa eläimiä voi totuttaa luonnonmukaiseen elämään.

”Näyttää siltä, että rakennustyöt pääsevät alkuun tämän vuoden alussa. Vielä on jonkin verran epäselvyyttä siitä, sijoitetaanko sinne pari, jonka poikaset pääsevät luontoon vai totutetaanko siellä eläintarhoissa syntyneitä poikasia”, Trontti sanoo.

Luonnonkanta ei ole ainakaan mennyt huonompaan suuntaan, koska uusimmissa laskennoissa on arvioitu eläimiä olevan tuplaten aiempaan verrattuna. Trontin mukaan laskentamenetelmät ovat tehostuneet.

Salametsästys on amurinleopardien suurin uhka, koska sen turkki on arvokas. Metsästysuutiset eivät kaikeksi onneksi aina pääty huonosti. Taannoin suojelijat saivat pelastettua ansaan joutuneen amurinleopardinpennun hengissä.

Korkeasaaren Kissalaakson nuorisosta myös aasianleijonan kolmoset ovat tulleet siirtoikään. Ensimmäinen naarasleijona matkustaa Kölnin eläintarhaan maaliskuussa. Sen sisaruksille pitäisi järjestyä uusi koti samoihin aikoihin.

Aasianleijonat ovat lisääntyneet erinomaisesti tarhaoloissa, mikä mahdollistaisi niiden palauttamisen luontoon. Intiaan on suunniteltu jo pitkään luonnonsuojelualuetta aasianleijonien tarpeisiin, mutta Trontin mukaan hanke ei ole vielä valmis. Neuvotteluvastuu Intian valtion kanssa on englantilaisilla toimijoilla.

Luonnonkannan vahvistaminen tarhaeläimillä on aina vaikea projekti, joka voi mennä pieleen monissa eri vaiheissa. Tästä hyvä esimerkki on mongolianvillihevosten siirto, johon Korkeasaarikin osallistui. Siirtoa koordinoi Prahan eläintarha.

”Meiltä lähti Prahaan yksi mongolianvillihevonen, mutta ennen varsinaista siirtoa muun lauman kanssa se oli juossut yöllä vieraassa tarhassa päin seinää. Hevonen menehtyi”, Trontti kertoo.

Siirtoprojekti päättyi vuoden vaihteessa, koska koordinaattorit haluavat katsoa, miten jo siirretyt eläimet sopeutuvat luonnonkantaan.

Korkeasaari ei ole pelkästään kissapetojen viejä, vaan luvassa on myös uusia tulokkaita kevään aikana. Ilvestarhaan on tulossa kansainvälinen pariskunta Puolan ja Latvian eläintarhoista. Tarhan edellinen asukki, ilvesuros jouduttiin lopettamaan vanhuudenvaivojen vuoksi.

Seuraavia pentu-uutisia sopii odottaa amurintiikereiltä, vaikka niiden puolitehoiset paritteluyritykset eivät ole vakuuttaneet asiantuntijoita.

”Ne pääsevät toistensa seuraan kiima-aikana. Ei kuitenkaan ole odotettavissa, että vielä tärppäisi, koska kyse on hyvin nuorista eläimistä”, Trontti toppuuttelee.

Naaras täyttää huhtikuussa kolme vuotta. Uros on sitä muutaman kuukauden vanhempi.

Amurintiikereille on ehdotettu täysin uutta suojelualuetta Kazakstaniin, alueelle, missä aikanaan vaelsi kaspiantiikereitä. Trontin mukaan on epäselvää, siirrettäisiinkö sinne tarheläimiä vai luonnonkantaa muilta alueilta. Amurintiikereillä on luonnonsuojelualue Venäjän Kaukoidässä.

Luonnossa amurintiikereitä elää 450–500. Eläintarhoissa niitä on yhtä paljon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Korkeasaari
  • leopardi
  • Tiikeri
  • ilves
  • leijona

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    4. 4

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    5. 5

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    8. 8

      Alkoholin kohtuukäyttö on riskikäyttöä

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Merkittävä venäläispoliitikko uhkaa Yhdysvaltoja ”kivuliailla vastatoimilla” – USA:n edustajainhuone äänesti uusien Venäjä-pakotteiden puolesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    3. 3

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    4. 4

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    9. 9

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    10. 10

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää