Kaupunki

Drive-in-pankin tulevaisuutta mietitään

Ympyrätalon kupeesta Helsingin Hakaniemestä löytyy paikka, joka vaikuttaa unohdetulta.

Ympyrätalon kupeesta Helsingin Hakaniemestä löytyy paikka, joka vaikuttaa unohdetulta. Puiden ja pusikoiden katveessa seisovat kolme kioskirakennusta palvelivat 1960- ja 1970-lukujen taitteessa omintakeisina drive-in-pankkeina, mutta nyt niiden äärellä hoidetaan lähinnä muita tarpeita kuin rahantarpeita. Virtsankatku tunkee herkästi sieraimiin koppien kohdalla.

Ympyrätalon viime vuoteen asti omistanut eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen on aiemmin pohtinut yhdessä Museoviraston kanssa, miten pankkikioskit voisi saada käyttöön. Suojeltuun rakennukseen kuuluvat kioskit ovat mittavan remontin tarpeessa, eikä esimerkiksi kahvilatoimintaa ole nähty kannattavana.

Ryhmä Metropolia-ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelijoita yrittää nyt polkaista muutosta käyntiin. Murheenkryynistä halutaan eläväistä kaupunkia.

”Kaikki ovat ehkä tottuneet siihen, että kioskit tönöttävät tyhjänpanttina ja ränsistyneinä. Eihän niitä varsinkaan kesäaikaan oikeastaan edes näe, kun tulee Linjojen suunnasta”, kertoo Ympyrätalon kioskit -innovaatioprojektissa mukana ollut opiskelija Meri Suomela.

Kansallis-Osake-Pankin drive-in-konttorit olivat lyhyt tarina, johon kiteytyy Siltasaaren rakentamisen aikainen autokuume. Vuosien varrella kopeissa on kokeillut onneaan myös ainakin nakkikioski ja kukkakauppa.

Muotoilun opiskelijat keräsivät viime vuonna verkkokyselyllä ideoita pankkikioskien uusiokäyttöön. Vastauksia tuli muutamassa päivässä yli 900. Kukaan ei toivonut, että autoilua ja palveluja yhdisteltäisiin alkuperäiseen malliin.

”Se on kuitenkin myös läpikulkupaikka esimerkiksi työmatkalaisille, niin toiveissa on, että kaikki palvelut toimisivat drive-in-periaatteella – fillareilla, lastenvaunuilla tai ihan kävellen”, Suomela sanoo.

Ideoista syntyi kaksi konseptia, Kallio Dreaming ja Circle House Corner. ”Ruokakulttuuri nousi esille kaikkein vahvimmin. Toivottiin laadukasta, hyvähintaista ja vaihtuvaa katuruokaa. Sellaista pop up -henkistä.”

Kallio Dreaming -hahmotelmaan kuuluu myös muun muassa esiintymislava ja tavaravuokraamo.

Katso drive-in-pankkien alkuperäinen mainos.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kaupunkisuunnittelu
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Uutissuomalainen: Kansliapäällikkö Nerg kehottaa ilmoittamaan pienetkin epäilyttävät puheet poliisille

    6. 6

      Terrorismi kurottaa Marokosta eurooppalaisiin kaupunkeihin jihadistijärjestöjen mukana – suurin osa Isisin vierastaistelijoista oli viime vuonna marokkolaisia

    7. 7

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    8. 8

      Kynttilämeri valaisi pimenevää Turkua, kun kaupunkilaiset kokoontuivat muistamaan puukotusiskun uhreja – ”Tunnelma on epätodellinen”

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    10. 10

      Natsit kuljettivat Franczekin, 21, Lappiin pakkotyöhön – pian hän kävi elokuvissa, sai rovaniemeläisnaisen rakastumaan ja pakeni Etelä-Pohjanmaalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    6. 6

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    8. 8

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää