Valikko
Kaupunki

Turvapäällikkö ihmettelee poliisin kommentteja Senaatintorin uudestavuodesta: ”Ei laajamittaista häirintää”

Järjestyksenvalvojat pitivät illan aikana kirjaa tapahtumista Senaatintorilla. Näistä kirjauksista ei löydy tietoa useammista ahdistelutapauksista.

Senaatintorin uudenvuoden tapahtuman turvapäällikkö Ville Ketosen mukaan tapahtumassa ei ollut laajamittaista seksuaalista häirintää, joka olisi tullut järjestyksenvalvojien tietoon.

Helsingin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki on aiemmin sanonut sekä brittilehti The Telegraphin että Helsingin Sanomien haastattelussa, että Senaatintorilla olisi ollut laajaa seksuaalista häirintää.

Aiemmin poliisi tiedotti, että pääkaupunkiseudulla olevilla turvapaikanhakijoilla oli Suomessa samanlaisia suunnitelmia kuin Kölnin rautatieasemalle kokoontuneilla miehillä. Saksan Kölnissä oli koolla noin tuhannen ulkomaalaistaustaisen miehen joukko, joista osan epäillään syyllistyneen kymmeniin rikoksiin. Kölnin poliisi kertoi lauantaina, että uudenvuodenyön tapahtumista on tehty lähes 380 rikosilmoitusta.

Poliisille ilmoitettiin uudenvuodenyönä Helsingin ydinkeskustasta kolmesta ahdistelutapauksesta, joista kahdesta on tehty rikosilmoitus. Koskimäen mukaan poliisin tietoon on kuitenkin tullut, että tapauksia olisi ollut enemmän. Koskimäki kertoi Helsingin Sanomille, että poliisi on saanut nämä tiedot järjestyksenvalvojilta.

Senaatintorin tapahtuma oli Helsingin kaupungin järjestämä, ja sen turvallisuudesta vastasi Local Crew -yhtiö.

Turvapäällikkö Ville Ketonen Local Crewsta kertoo, että järjestyksenvalvojat seurasivat tilannetta tarkasti. Ketosen mukaan heillä ei ole tietoa laajamittaisesta ahdistelusta.

”Keskustassa oli poliisin arvion mukaan noin tuhat ja meidän arvion mukaan satoja turvapaikanhakijoita. Senaatintorin lavan edessä oli heitä noin 30–50 miehen joukko, joka käyttäytyi levottomasti. Siinä oli vähän levotonta touhua, pientä tönimistä ja suunsoittoa, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi antanut syyn poistaa heitä paikalta”, Ketonen sanoo.

Ketonen kertoo järjestyksenvalvojien pitäneen joukkoa silmällä erityisen tarkasti, mutta he eivät nähneet ahdistelua.

”Miesjoukon lisäksi lavan edessä oli kuitenkin nuoria, teini-ikäisiä tyttöjä. Heistä kaksi tai kolme jäi konsertin jälkeen paikalle ja näytti kalpeilta ja järkyttyneiltä. Heitä oli ilmeisesti ahdisteltu, työnnetty kättä haaroväliin ja rintoihin.”

”Lisäksi oli yksi, arviolta 14-vuotias tyttö, joka oli yksin ison miesjoukon keskellä. Hänet järjestyksenvalvojat siirsivät sivuun tilanteesta hänen oman turvallisuutensa takia. Tyttö itse olisi mielellään jäänyt”, Ketonen kertoo.

Ketosen mukaan järjestyksenvalvojat pitivät illan aikana kirjaa tapahtumista Senaatintorilla. Näistä kirjauksista ei löydy tietoa useammista ahdistelutapauksista.

”Itse vähän hämmästyin siitä poliisin lausunnosta. Minun tietooni ei ole tullut laajamittaista ahdistelua. En voisi mennä oikeuteen sanomaan, että sellaista on ollut.”

Ketosen mukaan uutta oli kuitenkin se, että ahdistelu tapahtui porukassa.

”Kyseessä oli selvästi porukka eikä irralliset yksittäistapaukset. Aiemmin olen törmännyt senkaltaiseen limudiskoissa, jossa on koolla 13–17 -kesäisistä pojista koostuvia porukoita. Nyt uutta oli se, että kyseessä olivat aikuiset miehet.”

Helsingin Sanomat ei lauantai-iltana tavoittanut apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäkeä kommentoimaan turvapäällikkö Ketosen kuvausta uudenvuodenaaton tapahtumista.

Oikaisu 9.1. kello 23:54: Kölnin poliisi kertoi lauantaina, että uudenvuodenyön tapahtumista on tehty lähes 380 rikosilmoitusta. Aiemmin uutisessa määräksi kerrottiin virheellisesti 15. Oikaisu 10.1. klo 10.30: Poliisille ilmoitettiin kolmesta ahdistelutapauksesta Helsingin ydinkeskustan alueelta, ei Senaatintorilta, kuten artikkelissa aiemmin luki. Oikaisu 10.1. kello 17.05: 14-vuotias tyttö siirrettiin sivuun tilanteesta, häntä ei poistettu tapahtumasta. Jutussa luki aiemmin, että tyttö poistettiin paikalta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

    3. 3

      Perussuomalaiset tekevät rasismirikoksistaan vaalimainoksia

    4. 4

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    5. 5

      Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä

    6. 6

      Perhe syyttää: Hoasin homeinen asunto sairastutti koko perheen – ”yskin niin kovaa, että minulta murtui kylkiluu”

    7. 7

      Emmi Salminen, 99, taisteli naisille paikan rakennustyömailla ja pelasti opiskelijan ahdistelijoilta – ”En peruuttanut, vaikka mies pyöritti poraa rintani edessä”

    8. 8

      Sijoittajakonkari vaatii Sampoa pelastamaan osakkaidensa jättisäästöt – Katso, onko taloyhtiösi tietämättään yksi 279 miljoonan euron jakajista

    9. 9

      15-vuotiaan julma joukkopahoinpitely kuohuttaa Sipoossa – kuntalaiset puuhaavat mielenosoitusta lauantaiksi

    10. 10

      Ihmiset ennustivat jo 1500-luvulla, millainen Suomesta tuli 2000-luvulla – nämä historialliset ennustukset ovat toteutuneet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    3. 3

      Vuosikymmeniä autoveron poistamiseksi työskennellyt juristi tyrmää Bernerin toiminnan – ”Autokaupan kannalta tilanne on hirveä”

    4. 4

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    5. 5

      Selkäkipu ei estä seksiä – katso kuvat kahdeksasta asennosta, joissa petipuuhat asiantuntijoiden mukaan onnistuvat

    6. 6

      Kuluttaja tuskin käärisi täyttä hyötyä autoveron poistosta – myyjien ei välttämättä kannata laskea hintoja täysimääräisesti

    7. 7

      15-vuotiaan julma joukkopahoinpitely kuohuttaa Sipoossa – kuntalaiset puuhaavat mielenosoitusta lauantaiksi

    8. 8

      Autoveron poistuminen laskisi uusien autojen hintoja tuhansilla euroilla – katso yli 6 000 automallin uusi hinta

    9. 9

      Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä

    10. 10

      Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokanopettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    3. 3

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    4. 4

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    5. 5

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    9. 9

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    10. 10

      Huonossa parisuhteessa on turha roikkua – olen suomalainen nainen 2010-luvulla ja voin tehdä mitä haluan

    11. Näytä lisää