Valikko
Kaupunki

Kahdella miljoonalla eurolla pääsee Kalasataman katolle – torniryppään ensimmäisen talon myynti alkaa

Torniin tulee lähes 300 asuntoa. Kaksioiden neliöhinnat ovat jopa 10 000 euroa.

Kalasatama

Suomen korkeimmaksi mainostetun asuintalon huipulta saa varattua itselleen kodin, jos kahden miljoonan euron hinta ei ole ongelma.

Kalasatamaan rakennettavan ensimmäisen asuintornin Majakan ennakkovarauksia aletaan ottaa vastaan tiistaista lähtien. Tornin 35 kerrokseen rakennetaan 283 erikokoista asuntoa. Talon on tarkoitus valmistua vuonna 2019.

Majakka rakennetaan kauppakeskus Redin yläpuolelle. Majakan esitteen mukaan kyse ei ole tavallisista asunnoista, sillä ”korkealla asuminen on inspiroivaa, se on jatkuva elämys”.

Merimaisemilla varustettu, lähellä palveluita ja Helsingin ydinkeskustaa sijaitseva koti maksaa maltaita: alimmassa asuinkerroksessa eli kuudennessa kerroksessa sijaitsevassa 37-neliöisessä kaksiossa neliöhinta nousee yli 7 000 euron. 32. kerroksen kaksion hinta kohoaa lähes 10 000 euroon.

Listahintojen perusteella SRV saisi asuntojen myynnistä 108 miljoonaa euroa. Lisäksi asukkailla on mahdollisuus lunastaa osuutensa tornin tontista, jonka yhteishinta on 20 miljoonaa euroa.

Valmistuessaan Majakka ei ole vain maan korkein asuinrakennus, vaan markkinoinnissa korostetaan sen tuovan Suomeen aivan uudenlaista asumista. Asuintorniin tulee esimerkiksi päivystävä aulahenkilö, jonka kautta asukkaat voivat esimerkiksi järjestää toivomiaan palveluita tai varata yhteistiloja, kuten 33. kerroksessa sijaitsevia saunoja.

”Yhdysvalloissa ja muualla suuressa maailmassahan on ollut kautta aikojen vastaanotto ja aulapalvelua. Ja toisaalta meillä Suomessa on ollut talonmiehiä”, muistuttaa SRV:n viestintäjohtaja Päivi Kauhanen.

Aulapalvelu auttaa esimerkiksi verkkokaupasta tilattujen tavaroiden ja vaikka ruokakassien säilömisestä ja toimittamisesta asukkaiden kotiin.

Paraatipaikalle rakennettujen elämysasuntojen hintalappu on kova. Keiden Kauhanen uskoo kiinnostuvan niistä?

”Ihmisten, jotka haluavat tehdä elämästään helpompaa.”

Esimerkiksi lasten toppavaatteisiin pukevia äitejä saattaa houkuttaa ajatus, että lapsen saisikin vietyä päiväkotiin hissillä suoraan kotoa. Ja töistä kotiin tullessa ruokakassit odottaisivatkin jo siellä valmiina.

”On huomattu, että monet lapsiperheetkin haluavat ruuhkavuosina lähemmäs palveluita ja ovat valmiita tinkimään tilasta”, Kauhanen pohtii.

Majakka-torniin rakennettavat asunnot ovat kooltaan 33–128,5 neliömetriä. Suurimman asunnon hinta tonttiosuus mukaan luettuna on 2 095 200 euroa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kalasatama
  • Rakentaminen
  • Asuntokauppa
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    2. 2

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    3. 3

      Uusi oikeusministeri Antti Häkkänen: ”Väkivalta- ja seksuaalirikoksista on annettu kohtuullisen lieviä tuomioita”

    4. 4

      Kyllä, Donald Trumpin työpöydällä on nappi, jota painamalla saa Cokista – internet tietysti rakastaa

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Anemia voi tulla, vaikka söisi oikein – Nämä kuusi myyttiä raudasta on aika kumota

    7. 7

      Emmekö juhlavuotena uskalla puhua Suomen historian säröistä – juhlarahan sensurointi oli jo viikon toinen huono sananvapausuutinen

    8. 8

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    9. 9

      Ensimmäinen länsimetroa koskevista oikeudenkäynneistä sai päätöksensä: maksajiksi joutuvat YIT ja Länsimetro Oy

    10. 10

      Suomalaisten omistusten piilottelun mahdollistava porsaanreikä jää lakiin – talousvaliokunnan puheenjohtaja Turunen puolustaa esitystä: ”Pidän tätä voittona perussuomalaisille”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    3. 3

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    4. 4

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    7. 7

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    8. 8

      Vihreiltä todellinen jättiyllätys: Sanna Vesikansa valittiin Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta vastaavaksi apulaispormestariksi

    9. 9

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    10. 10

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    9. 9

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    10. 10

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    11. Näytä lisää