Kaupunki

Sosiaalisen median tutkija:”Käsityksemme yksityisyydestä tulee muuttumaan”

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen pyörittämän Nuorten ääni -toimitus järjesti Sanomatalon mediatorilla keskustelun nuorten suhtautumisesta yksityisyyteen verkossa.

"Käsityksemme yksityisyydestä tulee muuttumaan avoimemmaksi, sillä ympäristö, jossa elämme on myös muuttunut voimakkaasti", sosiaaliseen mediaan erikoistunut Helsingin yliopiston tutkija Janne Matikainen sanoi maanantaina Sanomatalossa.

Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen pyörittämän Nuorten Ääni -toimituksen järjestämässä Tiukkaa keskustelua tietoturvasta -paneelissa keskusteltiin siitä, mihin massiivinen tiedonkeruu johtaa tulevaisuudessa, ja mitä se tarkoittaa erityisesti nuorille – ensimmäiselle diginatiiville sukupolvelle.

Paneeliin osallistuivat Matikaisen lisäksi vloggaaja Maija "Mansikkka" Voutilainen, Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Max Mickelsson, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, Nurmijärven Yhteiskoulun rehtori Mikko Jordman, Effin varapuheenjohtaja Leena Romppainen ja Timi Wahalahti Piraattipuolueesta.

Sosiaalinen media on yhä suurempi osa jokapäiväistä elämäämme. Henkilökohtaista tietoa jaetaan yhä enemmän netissä. Tietojamme kuitenkin varastoidaan ja käytetään eri tarkoituksiin. Paneelissa nousi esiin, että yksityisyydensuoja kiinnostaa, mutta tietotaidot eivät aina riitä yksityisyyden suojaamiseen.

"Oman identiteetin rakentaminen, sosiaalinen kanssakäyminen, jakaminen ja vuorovaikutus motivoivat sosiaalisessa mediassa toimimiseen", tutkija Matikainen totesi.

Matikainen kertoi, että nuorten somen käyttötaito on hyvä, mutta nuoret eivät välttämättä välttämättä tiedä, mihin tieto tallentuu ja mihin sitä mahdollisesti käytetään.

"Yksityisyys on tärkeää. En esimerkiksi jaa yksityisviesteissä salasanoja, sillä joku voi päästä niihin käsiksi", vloggaaja Voutilainen kertoo.

Matikaisen mukaan kyselyt osoittavat, että nuoret tuntevat vanhempia ikäluokkia suurempaa huolta yksityisyydestä, vaikka yleinen ajatus on se, että nuoret jakavat huoletta kaiken netissä.

"Itse en ajattele tietoturva-asioita päivittäin, vaikka ehkä pitäisi. Tuntuu, että tiedän liian vähän yksityisyyden suojaamisesta. Olisi kiva saada lisää tietoa", Voutilainen pohtii.

Matikainen huomauttaa, että netin käyttöön liittyvä paradoksi on siinä, että elämästämme on tullut entistä julkisempaa. Haluamme olla netissä, joten tietoja vääjäämättä kertyy johonkin.

"Elämme mediayhteiskunnassa, jossa toisaalta halutaan olla näkyviä ja toisaalta suojata yksityisyyttä."

Voutilainen kertoo, että esimerkiksi asuinpaikka on asia, jonka hän haluaa pitää verkossa yksityisenä tietona.

"Muutaman kerran fanit ovat kuitenkin tulleet ovellenikin asti. Se on tuntunut yksityisyyden loukkaamiselta, mutta he ovat olleet nuoria, eivätkä ole välttämättä ymmärtäneet asiaa", Voutilainen toteaa.

Kirjoittaja on Pääkaupunkiseudun Nuorten Ääni -toimituksen toimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Nuorten ääni
  • Tietoturva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poika harrasti seksiä kehitysvammaisen tytön kanssa – oikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta, koska oli epäselvää, miten tyttö kieltäytyi

    2. 2

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    3. 3

      Arnold Schwarzenegger oli maailman isoin toimintatähti, joka nousi kuvernööriksi kuin Donald Trump presidentiksi – olemalla menestynyt mies, joka ahdistelee ja kourii naisia häpeilemättä

    4. 4

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    5. 5

      Suomalaislapsilta vaaditaan liikaa itsenäisyyttä – Ranskassa pikku koululaisten ei tarvitse viettää iltapäiviään yksin

    6. 6

      Festareiden silmiinpistävät: Hippi-Arto, 65, joka tanssii, vaikka ystävät ovat kuolleet huumeisiin

    7. 7

      Helsingissä liftataan nyt ilman autoa kulkevien ohikulkijoiden matkaan – Näin toimii suomalaiskaverusten kehittelemä Urban Hitchhiking

    8. 8

      Tämä viikko teki selväksi, kuinka hankalaa Ruotsia on johtaa nykyisellä tavalla

    9. 9

      Putin lähti kotiin, voimme nyt rauhoittua

    10. 10

      Junaid Khan, 15, puukotettiin kuoliaaksi, koska hän syö lihaa – ”pihvilynkkaukset” ovat kesän kuumin puheenaihe Intiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Helsinkiläinen yökerho myöntää: vain suomalaiset ajokortit kelpaavat – Lady Moon käännytti meksikolaisen ovelta ”koska tämä on Suomi”

    4. 4

      Treffailussa on edelleen yksi kammottavan vanhanaikainen piirre: Deiteillä nainen odottaa miehen hoitavan kaiken

    5. 5

      Putin arvosteli USA:ta Punkaharjulla: ”On mahdotonta sietää loputtomiin häikäilemättömyyttä maatamme kohtaan” – Niinistö sanoi vastaan venäläistoimittajalle

    6. 6

      Seksuaaliseen häirintään törmää Helsingissä kaikkialla

    7. 7

      Olen nähnyt miehiä tyydyttämässä itseään metron penkillä ja uimahalleissa – ei ole Sompasaunan vika, jos lauteilla irstaillaan

    8. 8

      Presidentti Niinistö esitti onnistuneesti jäyhää länsisuomalaista äijää – samalla hän viestitti Putinille, että Suomi kuuluu länteen

    9. 9

      Niinistö ja Putin kävivät oopperassa Putinin Suomen-vierailun päätteeksi – faniseurue kiljahteli ja heilutti Venäjän lippua, kun he näkivät vilauksen Putinista katsomossa

    10. 10

      Yhdysvaltain senaatti kaatoi yhdellä äänellä Obamacaren ”laihan kumouksen” – McCain taas ratkaisijoiden joukossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    9. 9

      Professori Markku Kivinen: Putin lähetti lehdistötilaisuudessa piiloviestin Suomelle

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää