Kaupunki

40 vuoden ostaritarina päättyy – Pitäjänmäen legendaarinen Wossikka-ravintola kuopataan viikonloppuna

”Wossikan Ellu” työskenteli ravintolassa yli 30 vuotta.

Pitäjänmäki

Eila Hopea katselee haikeasti ympärilleen perinteisessä ra­vintola Wossikassa perjantaina illansuussa Helsingin Pitäjän­mäessä.

On vielä hiljaista. Vain muutama kanta-asiakas on paikalla, ja bingoporukka tulee kuudeksi.

”Tämä paikka on kuin minun lapsi. Sydän on täällä, sain asiakkaista paljon tuttuja ja ystäviä”, sanoo 34 vuotta ravintolassa työskennellyt Hopea.

Vieläkin tuolla Pitskun kaupoissa ihmiset tulevat moikkaamaan Wossikan Ellua.

Kun hän jäi viime vappuna eläkkeelle, alkoi näkyä merkkejä, että 40 vuotta täyttäneen ravintolan tarina saattaa loppua.

Ravintolan keittiö lopetti syyskuussa, ja tulevana viikonloppuna asiakkaat ja vanhat työntekijät jättävät jäähyväiset legendaariselle ravintolalle.

Hopea on nähnyt ravintolan suuruuden ajat.

Wossikka oli harvoja Helsingin esikaupunkialueille 1960- ja 1970-luvuilla perustettuja ravintoloita. Lähin kilpailija oli Niemenmäessä asti.

”Kun täällä oli keskiviikkoisin kuuluisat naisten tanssit, monen kymmenen metrin jono kiemurteli terassille asti. Väkeä tuli Espoosta ja Helsingin keskustasta”.

Nyt Wossikka kuuluu harvenevien ravintoloiden joukkoon, jotka ovat toimineet vuosikymmeniä samalla nimellä ja paikalla.

Ravintola sulkee ovensa Sulkatorilla, koska 1970-luvun ostari on lähes tyhjä ja sen tulevaisuus on epävarma.

”Vuokrasopimusta on pidennetty pätkissä. Emme tiedä, milloin ostari puretaan”, kertovat omistaja Arash Motamedi ja Yasar Kesim, jolla on useita ravintoloita Espoossa.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa on valmisteilla asemakaavan muutos, jonka mukaan Pohjola rakennusyhtiö voisi rakentaa kaksi asuinkerros­taloa.

Mikään tavallinen ravintola-pub Wossikka ei ole ollut, vaan siellä vilisi paljon julkkiksia.

Eila Hopea muistelee aikaa 1980-luvulla, kun perinteiset tanssit muuttuivat diskoksi.

”Kun ensi kertaa kuulin tiskijukan äänen, luulin, että se oli uutisten lukija Heikki Kahila. ­Pian selvisi, että asialla olikin hänen veljensä Matti – niin samanlainen ääni oli.”

Kun Matti Nykänen esiintyi, talo oli Hopean mukaan ”aivan turvoksissa”. Ihmiset seisoivat pöydillä ja esiintyjä hyppäsi kattoon.

”Paneelit menivät rikki. Matti korvasi vahingon antamalla puolet palkkiostaan ravintolalle.

Myös lähellä oleva äänitys­studio entisessä elokuvateatterissa. on tuonut paljon kuuluisia asiakkaita.

”Sieltä tulivat syömään oopperaleipää Reijo Taipale ja Kari Tapio.”

Niin myös Tuomari Nurmio, M. A. Numminen ja Harri Marstio. ”Ja tietysti Irwin, jonka viimeisen levyn kansi kuvattiin Wossikassa.”

Lounasta tarjoiltiin joka päivä. Iltaisin a la carte- listalla oli herkkuja kuten härkää parillalla valkosipuliperunoiden ja metsäsienten kera sekä lankkupihvi.

”Erityisen suosittu oli läskisoosi, jota keittiömestari haudutti neljä tuntia.”

Hopean lisäksi Wossikassa työskenteli keskiviikkoisin yhdessä vuorossa hovimestari, viinikassa, kaksi kokkia, neljä tarjoilijaa, kaksi pubin työntekijää sekä kaksi vahtimestaria.

Pitäjänmäen väelle Wossikasta muodostui olohuone, johon miehet kerääntyivät pelaamaan šakkia ja heittämään tikkaa. Bingo taas veti naisia.

Kantaporukka perusti kymmenkunta vuotta sitten Mallasseura Wossikan, josta kasvoi Suomen suurin olutseura. Matti Hopea oli sen ensimmäinen puheenjohtaja.

Seura kasvoi Suomen suurimmaksi olutseuraksi. Parhaimmillaan jäseniä oli kolmisen­sataa.

Kun toista viikkoa sitten seura piti päätösbileensä, paikalle tuli sata henkeä.

Viimeinen puheenjohtaja Aki Kähkönen kertoo olevansa haikeilla mielellä. ”Tämä paikka on niin kotoinen!”

Tunnelmaa luovat takaseinän apteekkihyllyt. Ne tuotiin 1990-luvun remontin myötä Hollannista.

”Joskus asiakkaille järjestettiin arpajaisia. Kerran voittona oli timanttisormus, joka oli pantu yhteen laatikoista”, Eila Hopea muistelee kulta-aikoja.

Muita esikaupunkienvanhoja ravintoloita

 Tillikka perustettiin Ala-Malmille vuonna 1963.

 Herttoniemen Wanha Mylly avasi ovensa 1960-luvun alussa Herttoniemen kartanoon kuuluvassa vanhassa rakennuksessa.

 Siltamäen ostoskeskuksessa avattiin ravintola Rubiini vuonna 1973.

 Kannelmäen ostoskeskuksessa aloitti ensimmäinen englantilaistyylinen pubi Britannia vuonna 1973. Kun ostari puretaan, Britannia muuttaa tilalle rakennettavaan uuteen taloon.

 Ravintola Ruiskumestari avautui Roihuvuoren Tuhkimotielle 1970-luvun puolivälissä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • ravintola
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    2. 2

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    3. 3

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    4. 4

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    7. 7

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    8. 8

      Vaikka olimme tehneet jakeluvirheilmoituksen jo kaksi kertaa, Posti jatkoi kirjeiden lähettämistä väärään osoitteeseen

    9. 9

      Meteoriitti teki tiilikattoon reiän ja lävisti viisi senttiä paksun lankkulattian – Suomessa meteoriitit ovat lojuneet nurkissa ja päätyneet lasten leikkeihin

    10. 10

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää