Valikko
Kaupunki

Tuhannet himohiihtäjät keräävät latutietoa uuteen palveluun: Latutilanne.fi kertoo, missä suksi luistaa

Hiihtäjien oman karttapalvelun luojat uskovat, että vertaiset kertovat parhaiten luotettavaa tietoa nopeasti

Onko lähimetsässä jo hyvä hiihtää vai juuttuuko suksi hiekkaan? Tämän selvittämiseen on nyt luotu uusi verkkopalvelu, Latutilanne.fi.

Latujen kunnosta kertova kartta ei ole uutta. Pääkaupunkiseudun isot kaupungit näyttävät esimerkiksi kaikki tietoja avoimista laduista ja niiden kunnosta mSki-verkkopalvelun kautta, etenkin Pohjois-Suomessa myös esimerkiksi matkailuyrittäjät pitävät omia alueellisia palveluitaan.

Latutilanne.fi eroaa muista siinä, että sen tekevät hiihtäjät itse. Esimerkiksi Helsingin Laaksosta joku hiihtäjä on raportoinut tällä viikolla näin: ”Hyvä latu Ruskeasuolta Kehä I:lle 13.1. illalla. Vain siltojen alla puutetta lumesta”.

Kuka vain voi syöttää tietoja. Koko palvelun ovat lisäksi suunnitelleet hiihtoa rakastavat vapaaehtoiset.

Aluksi Latutilanne oli Facebook-yhteisö, josta kasvoi nopeasti suosittu. Nyt sivulla on jo yli 12 000 jäsentä. Moni heistä raportoi aktiivisesti latujen kunnosta.

”Ryhmä alkaa olla jo niin iso, että Facebook-sivun käyttöliittymä ei enää oikein toimi”, kertoo yksi Latutilanteen neljästä luojasta, Axa Sorjanen.

Vertaisarviointiin hän uskoo, hiihtäjät kun voivat itse kertoa toisilleen parhaiten ajan tasalla olevaa ja luotettavaa tietoa.

”Siis tyyliin että puolivälissä kolmosen lenkkiä on kaatunut puu, varokaa.”

Facebook-yhteisöstä erillään Matti Lankinen mietti samansuuntaista: pitäisi olla palvelu, joka toimisi myös mobiililaitteilla kunnolla.

”Ajattelin, että teen sellaisen palvelun, jota itse haluaisin käyttää. Kaikki hyötyvät, mutta itsekin pääsen katsomaan latutilannetta”, tiivistää Lankinen, joka kehittää palveluja myös työkseen. Sorjanen, Lankinen, Simo Pöyhönen ja Simo-Viljami Ojanen yhdistivät voimansa.

Latutilanteen ensimmäinen karttapohjainen versio julkaistiin viime vuoden puolella. Uudistettu palvelu on ollut pystyssä reilun viikon. Sitä kehitetään edelleen. Lankinen haaveilee myös erillisestä mobiilisovelluksesta, vaikka nykyisenkin palvelun pitäisi toimia sujuvasti mobiililaitteista ainakin Androidilla ja iPhonella ja olla Windows phonellakin melko hyvä käyttää.

”Ihmiset ovat merkinneet palveluun nyt noin 600 latua. Arvioisin, että Suomessa hoidettuja latuja on noin tuhat, niin että aika hyvällä mallilla ollaan jo nyt. Facebookissa meillä on jo yhteisö olemassa”, iloitsee Sorjanen.

Hän kehuu myös, että pääkaupunkiseudulla verkko alkaa olla kattava ja tietoja myös päivitetään usein.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hiihto
  • Verkkopalvelut
  • Talvi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    2. 2

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    3. 3

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    4. 4

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    5. 5

      Poliisi joutui puuttumaan poikkeukselliseen ravintolatilanteeseen Turussa – torjuttu mies virtsasi naisen jaloille tanssilattialla

    6. 6

      ”Tilanne voi olla vaarallinen”, sanoo rasismista elokuvan tehnyt Elina Hirvonen: Suomi on jakaantunut leireihin, jotka eivät yritäkään ymmärtää toisiaan

    7. 7

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    8. 8

      Keho muistaa häpeän, ja siksi jokaisen pomon tulisi välttää nöyryyttämistä

    9. 9

      Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

    10. 10

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    2. 2

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    3. 3

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    4. 4

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    5. 5

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    6. 6

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    7. 7

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    8. 8

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    9. 9

      Opas miehen hankintaan

    10. 10

      Ilmastonmuutos katosi Valkoisen talon sivuilta – Tilalla ”puhdasta hiiltä” ja ”rauhaa voiman kautta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    11. Näytä lisää