Valikko
Kaupunki

Vanhukset muuttavat kirkkoon Helsingin Paloheinässä – pyhätöstä tehtiin hoitokoti

Remontoituun kirkkorakennukseen pääsee tutustumaan avoimien ovien päivänä ensi viikolla.

Paloheinän vanhaan kirkkoon tulee hoitokoti. Paloheinän kirkko on seissyt käyttämättömänä vuodesta 2010. Sen purkamista suunniteltiin ja tilalle pohdittiin asuntoja, mutta alueen asukkaat vastustivat Paloheinän kirkon purkamista.

”Sitten aloimme miettiä vaihtoehtoa kirkon säilyttämiseksi”, sanoo Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Kai Heinonen.

”Kirkkoihin liittyy paljon muistoja ja kotiseuturakkautta. Siellä on menty vihille ja päästy ripille”, sanoo Heinonen.

”Kun kirkko muutetaan muuhun käyttötarkoitukseen, sen pitää palvella ympärillä olevaa yhdyskuntaa ja rakennuksen täytyy edelleen sopia edellisen käytön arvoihin. Sinne ei haluttu mitä tahansa.”

Perusteellisesti remontoituun kirkkorakennukseen avataan helmikuussa Hoitokoti Päiväkumpu. Rakennuksen kerhotiloihin on rakennettu neljä palveluasuntoa ja papin asunnon paikalle hoitokodin asuinhuoneita. Kirkon yhteyteen on tehty myös uudisrakennus.

Kirkkosali on yhä avoin alueen asukkaille. Se on nimetty monitoimitila Sointulaksi. Monitoimitilassa alkaa kevään aikana vanhusten päivätoiminta.

”Se on myös vuokrattavissa paikallisten käyttöön”, Heinonen vinkkaa.

Uusitussa rakennuksessa on avoimet ovet ensi viikon torstaina 28.1. kello 12–19.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirkko
  • Vanhustenhoito
  • Paloheinä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Kommentti: USA:n oikeiston bluffi paljastui

    4. 4

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    5. 5

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin ennen – muissa maissa olisi jo hätätila

    8. 8

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    9. 9

      Herätkää poliittiset päättäjät – Suomi on sairastunut, ja taudin nimi on avoin rasismi

    10. 10

      Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    6. 6

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    7. 7

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    8. 8

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    9. 9

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    10. 10

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää