Valikko
Kaupunki

Oikeus perui kolme vuotta vanhan parkkisakon – Helsinki vetosi kilometrien päässä oleviin liikennemerkkeihin

Onko toisessa kaupunginosassa sijaitseva liikennemerkki riittävä peruste pysäköintivirhemaksulle? Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan ei.

Korkein hallinto-oikeus on ratkaissut lähes kolme vuotta vanhan pysäköintivirhemaksun autoilijan hyväksi. Helsingin pysäköinninvalvonta oli perustellut sakkoa aivan toisessa kaupunginosassa sijaitsevilla liikennemerkeillä.

Autoilija oli saanut toukokuussa 2013 pysäköintivirhemaksun Helsingin Toukolassa. Kun hän vaati maksuun oikaisua, Helsingin pysäköinninvalvonta vetosi pysäköintikieltoaluetta osoittaviin liikennemerkkeihin yli kahden kilometrin päässä Pasilassa.

Väärät liikennemerkit -perustelu kantoi hallinto-oikeuteen asti.

”Pasilassa olevilla pysäköintikieltoaluemerkeillä ei ole asiassa merkitystä, vaikka niihin on hallinto-oikeuden ja pysäköinninvalvonnan päätöksissä viitattu”, kirjoitetaan korkeimman hallinto-oikeuden perusteluissa.

Autoilijalle oli jäänyt epäselväksi, millä perusteella hän oli saanut maksumääräyksen. Hän valitti Helsingin hallinto-oikeuteen, joka piti syyskuussa 2014 virhemaksun voimassa – edelleen väärien liikennemerkkien nojalla.

Pysäköinninvalvonta korjasi vasta korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä, lokakuussa 2015, että virhemaksu perustui todellisuudessa Toukolan alueen liikennemerkkeihin.

Pysäköintivalvonnan mukaan auto oli ainakin 19 minuutin ajan pysäköitynä Jan-Magnus Janssonin aukion laidalle lähelle ruotsinkielistä ammattioppilaitosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden mielestä hallinto-oikeus ei ollut omaa päätöstään tehdessään huolehtinut siitä, että asia tulee selvitetyksi, eikä pysäköinninvalvonta puolestaan oikaisupäätöstä tehdessään huolehtinut asian riittävästä selvittämisestä.

”Asian ratkaisemisen kannalta merkitykselliset liikennemerkkien sijaintipaikat on ilmoitettu vasta yli kaksi vuotta tapahtumahetken jälkeen asiaa täällä käsiteltäessä”, korkein hallinto-oikeus päättelee.

Oikaisu 21.1 kello 11.00: Artikkelissa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että hallinto-oikeuden päätöksen olisi kumonnut korkein oikeus. Oikea taho on korkein hallinto-oikeus.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Pysäköinti
  • Tätä on Hesari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    2. 2

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    3. 3

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    4. 4

      Perussuomalaisten kannatus laskee taas – Näin sitä selittävät ex-puolueaktiivit, tutkija ja Halla-aho

    5. 5

      Trumpin virkaanastujaisissa soivat Sibeliuksen Finlandian sävelet

    6. 6

      Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

    7. 7

      Kansanedustaja Mikko Kärnä vieraili Utsjoella saamelaiskoululla – osa oppilaista jäi vierailun takia kotiin

    8. 8

      Sandstorm teki 17 vuotta sitten Darudesta tähden, ja nyt hän on selviämässä siitä

    9. 9

      Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

    10. 10

      Väljät virkaanastujaiset – Washingtoniin ei tullut Trumpin ennustamaa ”uskomatonta, ennätysmäistä yleisöä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Nauroin työkaverin lähettämälle rivolle viestille, mutta jälkikäteen inhotti

    3. 3

      Emmi Salminen, 99, synnytti 20-vuotiaana aviottoman lapsen: ”Kätilö haukkui minua koko yön”

    4. 4

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    5. 5

      Sinisilmäiset vanhemmat uskoivat sadun koulun järjestämästä laivaristeilystä – valvojia olikin hankittu Tinderistä

    6. 6

      Ministeri Bernerin pelottelutaktiikassa on eräs perin tuttu, mutta holtiton piirre

    7. 7

      Trumpin virkaanastujaisissa soivat Sibeliuksen Finlandian sävelet

    8. 8

      Trump ei tarjonnut sovinnon eleitä – ensimmäinen puhe presidenttinä oli raju populistinen julistus, suoranainen sodanjulistus

    9. 9

      Perussuomalaiset tekevät rasismirikoksistaan vaalimainoksia

    10. 10

      Trump nousi valtaan, Obama jätti hyvästit – näin virkaanastujaispäivä eteni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Huonossa parisuhteessa on turha roikkua – olen suomalainen nainen 2010-luvulla ja voin tehdä mitä haluan

    10. 10

      Autoetu ja 200 000 euron vuosipalkka eivät tehneet onnelliseksi – mainostoimistopomo halusi vain joogata

    11. Näytä lisää