Kaupunki

Näin sota Guggenheimin museosta on edennyt

Näin suunnitelma Guggenheimin museon rakentamisesta Helsinkiin on edennyt.

Vuoden 2011 alussa Helsingin kaupunki tilasi Solomon R. Guggenheimin säätiöltä selvityksen mahdollisesta museohankkeesta. Helsinki maksoi pitkälti kynnysrahana Guggenheimin säätiölle 1,7 miljoonaa euroa – josta 750 000 euroa tuli suomalaissäätiöiltä ja loput veronmaksajilta – jotta Guggenheimin säätiö ryhtyisi selvittämään, haluaako se Helsinkiin.

Tilatun selvityksen tehtyään säätiö kertoi olevansa valmis laajentamaan verkostoaan Suomeen. Asiasta syntyi mitä kiihkein kulttuurikeskustelu.

Toukokuussa 2012 kaupunginhallitus kaatoi hankkeen arkkitehtuurikilpailun rahoittamisesta. Hanketta pidettiin liian kalliina.

Syksyllä 2013 Guggenheim jätti Helsingille uuden ehdotuksen, nyt Etelärantaan, ja lupasi maksaa arkkitehtuurikilpailun.

Vuonna 2014 Helsinki suostui varaamaan tontin Etelärannasta arkkitehtikilpailua varten. Itse rakentamiseen ja käyttökustannuksiin ei annettu rahoituslupauksia. Kilpailu alkoi kesäkuussa Guggenheimin säätiön hankkimin varoin.

Kesäkuussa 2015 Moreau Kusunoki Architectsin suunnitelma voitti arkkitehtuurikilpailun. Rakennuskustannuksiksi on arvioitu noin 130 miljoonaa euroa.

Loppuvuodesta 2015 HS sai tietää Guggenheimin säätiön helpottaneen ehtojaan, mutta lukuja ei annettu julkisuuteen.

20. tammikuuta 2016 Taloustutkimus julkisti tutkimuksen, joka Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen mukaan vahvistaa käsitystä hankkeen kannattavuudesta Helsingin ja koko Suomen veronmaksajille.

Kevät 2016: Guggenheim Helsinki -tukisäätiö jatkaa yksityisen rahan keräämistä 28 miljoonan lisenssimaksuun. Noin kolmasosa puuttuu vielä. Valtio, Helsingin kaupunki ja Guggenheim Helsinki -tukisäätiö neuvottelevat uudenlaisesta rahoitus- ja hallintomallista, joka muuttaisi vastuita aikaisemmista suunnitelmista.

Päätös rakentamisesta tai suunnitelman kaatumisesta odottaa nyt rahoitusneuvottelujen valmistumista. Sitä ennen Helsingin kaupunki ei viimeistele vaikutustutkimustaan eikä tuo asiaa poliittiseen päätöksentekoon.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    4. 4

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    5. 5

      Jopa 13 tonnia vetyperoksidia valunut maahan junan säiliövaunusta Kouvolassa

    6. 6

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    7. 7

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    10. 10

      NYT: Erikoissyyttäjä Mueller pyytää Valkoiselta talolta asiakirjoja Trumpin toimista presidenttinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää