Valikko
Kaupunki

Suomenlinnan tunneli remonttiin – vesi vuotaa sisään ja katosta uhkaa pudota lohkareita

Myös ilmastointi ja valaistus kaipaavat korjaamista.

Suomenlinnan ja mantereen välinen tunneli pannaan täysremonttiin. 35-vuotias huoltotunneli on haperoitunut: vesi vuotaa ajoittain sisään, radonpitoisuus on kohonnut. Lisäksi vaarana on, että katosta putoaa lohkareita esimerkiksi pelastusajoneuvojen päälle.

”Samassa vaarassa ovat tietysti tunnelia huoltavat henkilöt”, rakennuttajapäällikkö Anu Ahoniemi Suomenlinnan hoitokunnasta kertoi torstaina.

Vesi on aiheuttanut tunnelissa korroosiota, ja myös ilmastointi ja valaistus kaipaavat korjaamista.

Koko Suomenlinnan toiminta on paljolti tunnelin varassa. Sen kautta kulkee kunnallistekniikka: sähköt, kaukolämpö, vesijohdot, viemärit ja tietoliikenne.

”Se on elinehto asukkaille, ja tietysti myös Suomenlinnassa työskenteleville sekä kävijöille”, Ahoniemi toteaa.

Suomenlinnassa on hiukan yli 800 vakinaista asukasta ja siellä kävi vuonna 2015 yli 900 000 turistia. Saaressa on myös runsaasti työpaikkoja.

Remontti on Ahoniemen mukaan vasta suunnitteluvaiheessa. Yksi keskeisistä lähtökohdista on, että pelastustoimi ei remontista häiriinny.

Saaressa on omat paloautot, joihin henkilöstö tulee kuitenkin talvisaikaan mantereelta. Myös ambulanssit käyttävät tunnelia. Ahoniemi vakuuttaa, ettei pelastustoimi häiriinny remontin aikana.

Työt alkavat tänä vuonna. Valmista on määrä olla vuoden 2017 loppuun mennessä. Kustannusarvio on noin seitsemän miljoonaa euroa. Rahat tulevat valtion budjetista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomenlinna
  • Liikenne
  • Etelä-Helsinki
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

    4. 4

      Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

    5. 5

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    6. 6

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    7. 7

      HS:n toimittajat paljastavat ennen julkaisemattomia tarinoita Kansallis­teatterissa – HSTV näyttää loppuunmyydyn Musta laatikko -esityksen suorana juuri nyt

    8. 8

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    9. 9

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    10. 10

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    6. 6

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    7. 7

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    8. 8

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    9. 9

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    10. 10

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää