Kaupunki

Teräsmiekat kalisivat Ruskeasuolla: ”Jos säikähdät helposti, älä opettele miekkailua”

Historiallisen miekkailun harrastajia kokoontui Helsinkiin. ”Jos pelkäät mustelmia, tämä ei ole oikea laji”, miekkailija Markus Koivisto sanoo.

Ruskeasuo

Kaikki tietävät keskiajalle sijoittuvista elokuvista kohtauksen, jossa kaksi urhoa painaa kaikin voimin miekat ristiin, ja siinä ne pysyvät kuin yhteen hitsattuina.

”Siinä sitten kyräillään, puuskutetaan ja lopulta aletaan solvata toista, eikö niin?” Petter Brodin naurahtaa kliseiselle elokuvakohtaukselle.

”Tosiasiassa tuosta miekat ristikkäin -tilanteesta on ainakin neljäkymmentä eri vaihtoehtoa päästä eteenpäin. Se on kirjojen mukaan tiedetty jo keskiajalla”, Markus Koivisto naurahtaa.

Näitä vaihtoehtoja nähtiin lauantaina Ruskeasuon urheiluhallissa, jossa käytiin kansainväliset historiallisen miekkailun kilpailut. Helsinki Longsword Open on osa Pohjoismaista historiallisen miekkailun liigaa, jonka osakilpailut järjestään myös Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.

Lauantain kilpailussa kyseessä oli 1300-luvulta peräisin oleva saksalainen miekkailu, niin sanottu Lichtenauer-koulukunnan miekkailu. Toisesta historiallisen miekkailun lajista, bolognalaisesta miekkailusta tämä eroaa esimerkiksi siinä, että miekkaa pidetään kahdella kädellä.

Miekkailijoita oli Pohjoismaiden lisäksi esimerkiksi Britanniasta ja Irlannista.

Jotain maagista siinä on, kun miekat kilahtavat toisiaan vastaan, ja miekkailijoiden kasvot ovat piilossa mustan maskin takana. Toppausten ja suojien alla syntyy litroittain hikeä ja kymmenittäin mustelmia.

”Jos säikähdät helposti, älä opettele miekkailemaan”, Koivisto sanoo.

Lause on keskiaikaisesta runosta, mutta pitää paikkansa edelleen.

”Jos pelkäät mustelmia, tämä ei ole oikea laji. Mutta on tämä turvallisempaa kuin vaikka jalkapallo tai jääkiekko”, hän vakuuttaa.

Petter Brodin nyökkäilee vieressä. Koivisto on joskus saanut aivotärähdyksen, Brodin käteensä tikin, siis yhden.

Hikiset miehet ovat juuri riisuneet maskinsa ja juttelevat leppoisasti, joten puheet turvallisuudesta voi ehkä jotenkin uskoa.

Mutta vielä äsken heidän välillään kalisi kaksi 140-senttistä metallimiekkaa. Muutamassa sekunnissa rento rupattelu vaihtui taisteluksi, joka oli täynnä lyöntejä, potkuja, miekan kalahduksia.

Miekka onkin suurin syy siihen, miksi miekkailuharrastus on yleensäkin aloitettu. Joku on pienestä pitäen piirrellyt miekkoja, toinen katsonut Kolmea muskettisoturia tai Zorroa. Kun saa käteensä ensimmäistä kertaa feder-teräsmiekan, ymmärtää hyvin sen, mitä moni sanoo: ”Miekat nyt vain ovat siistejä.”

Saman vastauksen saa miehiltä ja naisilta, joita on yhä enemmän saksalaisenkin miekkailun harrastajissa.

”Vaikka olen pienikokoinen, tuntuu, että miekka tasaa sitä kokoeroa”, kertoo 28-vuotias Hanna Kallio.

Miekkojen lisäksi häntä on aina kiinnostanut voimien mittely. Se on johtanut siihen, että Kallionkin keho on parin vuoden ajan ollut jatkuvasti mustelmilla miekkailun takia.

”Etenkin kesäisin huomaan, että ihmiset jäävät monesti tuijottamaan mustelmia”, Kallio naurahtaa ja esittelee olkapäässä ja ranteessa olevia taistelun jälkiä.

Ja useimmat niistä ovat peräisin miesten miekoista, sillä naisharrastajia on edelleen niin vähän, että harjoitusvastustajiksi heitä ei riitä. Kansainvälisissä kilpailuissa pystytään järjestämään naisille omat sarjansa.

Suomalainen naismiekkailu on muutenkin matkalla maailmalle. Kilpailut järjestäneen Historiallisen miekkailun seuran EHMS:n puheenjohtaja Eliisa Keskinen on käynyt hakemassa mitaleita kilpailuista eri puolilta maailmaa.

Pian Keskinen tunnetaan lajin harrastajien parissa entistä paremmin, sillä hän on suunnittelemassa nimeään kantavaa feder-miekkaa naisille.

Kyllä, historiallinen miekkailu sopii naisillekin, miekkailijat vakuuttavat. Kun kädessä on miekka ja kasvoilla naamio, ei miekkailijan sukupuolta edes erota teräksen kalinassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • miekkailu
  • Ruskeasuo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    2. 2

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    3. 3

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    6. 6

      Tavallista vahvemmin aseistettuja poliiseja näkyy kaduilla ja toreilla ainakin ensi viikon alkuun asti – Poliisiylijohtaja toivoo kansalaisilta malttia

    7. 7

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    8. 8

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    9. 9

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    10. 10

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    6. 6

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    7. 7

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    8. 8

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää