Valikko
Kaupunki

Helsingin seudulta puuttuu jopa 20 000 asuntoa – ”Suomen talouskasvulle syntyy tulppa”

Jos kaupungistuminen kiihtyy entisestään, tulevaisuudessa joka vuosi pitäisi rakentaa 14 000 uutta asuntoa, kertoo tuore selvitys.

Pääkaupunkiseutu on Euroopan nopeimmin kasvavia kaupunkiseutuja, mutta asuntotuotanto ei ole pysynyt väestön lisäyksen vauhdissa. Seudulle on syntynyt 20 000 asunnon vaje.

”On mahdotonta arvioida, kuinka paljon asukkaita jää muuttamatta seudulle siksi, ettei heille löydy sopivaa asuntoa”, sanovat tutkimuksen tekijät Terttu Vainio, Kaj Mäntylä sekä Harri Nuuttila VTT:ltä.

Jos kaupungistuminen jatkuu samalla vauhdilla, ja asuntovajetta halutaan samalla kuroa umpeen, seudulle pitäisi rakentaa noin 14 000 asuntoa joka vuosi tulevaisuudessa, tutkijaryhmä arvioi.

Jotta uudet asunnot nousisivat sinne, missä kysyntää on eniten, Helsinkiin pitäisi valmistua määrästä ainakin 40 prosenttia eli 5 600 joka vuosi. Espooseen ja Kauniaisiin olisi rakennettava yli 3 500 asuntoa ja Vantaalle lähes 2 500 asuntoa.

Loput 2 800 asuntoa pitäisi saada syntymään kehyskuntiin –Keski-Uudellemaalle sekä Kirkkonummelle, Sipooseen sekä Hyvinkäälle.

Lisää painetta rakentaa uusia asuntoja tuo kasvava maahanmuutto, joka keskittyy Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle. Myös turvapaikanhakijoiden määrä lähes kymmenkertaistui vuonna 2015. Oleskeluluvan saaneet hakevat perheen yhdistämistä, mikä tuo ennen pitkää tuhansia maahanmuuttajia.

”Jos pääkaupunkiseudun asuntotuotantoa ei saada lisättyä, on riski, että koko maan talouskasvulle syntyy tulppa”, sanoo Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok).

Ongelmaa pystytään Rauhamäen mielestä ratkomaan kuntien ja valtion yhteistyöllä eli MAL-sopimuksilla niin kuin tähänkin astikin on tehty. Niissä on sovittu asuntotuotannon tavoitteista, kaavoituksen määristä ja investoinneista liikenneväyliin, joiden rahoitukseen valtio on osallistunut.

Tavoitteet eivät vain ole toteutuneet. Tuotanto on jäänyt vuosina 2012–2015 jälkeen noin 5 000 asunnolla. Huonoimmin maaliin ovat pinnistelleet Helsingin kehyskunnat, jotka jäivät sovitusta tavoitteesta runsaat 2 000 asunnolla.

Ympäristöministeriö ja seudun kunnat neuvottelevat parhaillaan uudesta sopimuksesta. Juha Sipilän (kesk) hallitusohjelmaan ei ole kirjattu valtion osallistumista liikennehankkeisiin.

”Tavoitteista pitäisi tehdä sitovia, vapaaehtoisuus ei näytä toimivan”, Rauhamäki tähdentää. ” Ja kannustimiksi olisi saatava valtion rahoitusta liikenneväylien investointeihin”, hän jatkaa.

Asuntopolitiikasta vastaava maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) mukaan ”rakentamisen lisääminen on valtiovallan toiveissa”.

”Parhaillaan tutkitaan, löytyykö hallituksella mahdollisuuksia vastaantuloon”, Tiilikainen sanoi viime viikolla.

HS:n tietojen mukaan neuvottelupöydällä ovat erilaiset mahdollisuudet ja mallit, joiden avulla valtio voisi osallistua Raide-Jokerin kustannuksiin. MAL-sopimuksen kohtalo ratkeaa maalis-huhtikuussa.

Vaikka sopimus syntyisikin, Rauhamäen mukaan pääkaupunkiseudulle tarvitaan vahva itsehallintoalue. ”Silloin pystyttäisiin kaavoittaman tontteja niin, että kunnat pääsisivät paremmin maaliin.”

Voimakas muuttoliike Helsingin seudulle ja maan muihin suurimpiin kasvukeskuksiin vaatii VTT:n tuoreen tutkimuksen mukaan rakentamaan yli 760 000 asuntoa vuoteen 2040 mennessä. Niistä jopa lähes puolet eli 365 000 pitäisi rakentaa Helsingin seudulle.

Tutkimuksen tilasivat ympäristöministeriö, Rakennusteollisuus, Kuntarahoitus, SAK, Suomen Hypoteekkiyhdistys sekä konsulttiyritysten SKOL.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuminen
  • Helsinki
  • asuntopula

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    2. 2

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    3. 3

      Anne Berneriltä uusi ehdotus – sadan miljoonan euron hankintatuki auton tänä vuonna ostaville

    4. 4

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    5. 5

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    6. 6

      Pohjoismaiden liittovaltio olisi 26 miljoonan asukkaan suurvalta

    7. 7

      Sata vuotta kouluruokaa – Suomi on ainoa maa maailmassa, jonka opetussuunnitelmaan ruoka kuuluu

    8. 8

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    9. 9

      ”Tilanne voi olla vaarallinen”, sanoo rasismista elokuvan tehnyt Elina Hirvonen: Suomi on jakaantunut leireihin, jotka eivät yritäkään ymmärtää toisiaan

    10. 10

      Paloheinässä sauvotaan kohti talven vilkkainta hiihtopäivää – laturaivo harmittaa kahvilayrittäjää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    2. 2

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    3. 3

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    4. 4

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    5. 5

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    6. 6

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    7. 7

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    8. 8

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    9. 9

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    10. 10

      Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    9. 9

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    10. 10

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    11. Näytä lisää