Valikko
Kaupunki

Puheenjohtajan nuija siirtyi Maria Guzeninalle Espoon valtuustossa

Yksi suurimmista haasteista Espoossa on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen, Guzenina sanoo.

Espoo kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin maanantaina Maria Guzenina (sd).

Yksi suurimmista haasteista Espoossa on sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen, Guzenina sanoo. Hänen mukaan hallitukselle pitäisi viedä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa yhteistyössä viestiä siitä, että metropolialue on oma erityinen alueensa, mihin ei voi soveltaa samoja sääntöjä kuin muualla Suomessa.

”Aion tehdä kaikkeni, että kaikki pääkaupunkiseudun kunnat teemme tässä asiassa yhteistyötä. Hallitus näyttää nyt hieman jääräpäiseltä, eikä tunnu ottavan vastaan lainkaan asiantuntijoiden neuvoja.”

Espoo on vaatinut erillistä lakia pääkaupunkiseudun sote-palveluiden järjestämiseen.

Guzenina johtaa poliitikkojen puhetta todennäköisesti vuoden 2017 keväällä järjestettäviin kuntavaaleihin saakka.

”Puheenjohtajana ei voi ihan samalla tavoin tuoda oman ryhmän kantoja esiin. Pitää pitää kokoukset sujuvina ja kohdella kaikkia sen jäseniä tasa-arvoisesti.”

Vuoden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa valittiin valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Sirpa Hertell (vihr.) sekä toiseksi varapuheenjohtajaksi Marika Niemi (kok). Espoossa on tällä valtuustokaudella jaettu puheenjohtajakaudet noin vuoden mittaisiksi. Viime vuoden puheenjohtajana toimi Jyrki Kasvi (vihr).

Maria Guzenina on Sdp:n kansanedustaja, entinen peruspalveluministeri ja toiminut kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2004.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Kuntapolitiikka
  • Maria Guzenina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    2. 2

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    3. 3

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      IS: Trump esittää Suomen suurlähettilääksi David Baltonia

    6. 6

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    7. 7

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    8. 8

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    9. 9

      Lopetetaan sinkkujen neuvominen

    10. 10

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    3. 3

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    6. 6

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    7. 7

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    8. 8

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    9. 9

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    10. 10

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää