Valikko
Kaupunki

Kannelmäen laukaus oli vahinko – osui omaan jalkaan

1994 syntynyt mies kantoi luvatonta asetta mahdollisen selkkauksen varalta.

Helsingin Kannelmäessä sunnuntai-iltana ammuttu laukaus oli vahinko. Humalassa ollut ampuja oli osunut omaan jalkaansa.

Vuonna 1994 syntynyt mieshenkilö oli ottanut pistoolimallisen aseen mukaansa mahdollisen selkkauksen varalta. Sunnuntai-iltana ase laukesi Kannelmäen vanhan ostoskeskuksen lähistöllä.

Poliisin mukaan ase laukesi puhtaasti vahingossa, eikä miehellä ollut tarkoitus ampua sillä ketään.

”Ei kaiketi”, sanoo komisario Kirsi Kanth.

Omaan jalkaansa vammautunutta ampujaa epäillään ampuma-aserikoksesta, vaaran aiheuttamisesta ja rattijuopumuksesta. Poliisin mukaan hän oli kahden promillen humalassa, kun hänet tavoitettiin välikohtauksen jälkeen Hämeenlinnanväylältä.

Kaksi muuta kiinniotettua on vapautettu. He olivat ampujan tuttuja, mutta poistuivat Kannelmäestä eri porukassa.

Tapaus sattui sunnuntaina ennen iltakahdeksaa. Tapahtumaketjun yksityiskohdat ovat edelleen epäselvät. Selkoa ei ole esimerkiksi siitä, laukesiko ase ampujan taskussa vai kädessä.

Ampujalla on taustallaan tuomioita pienistä omaisuusrikoksista sekä rattijuopumuksista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kannelmäki
  • Ampuma-aserikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    2. 2

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Ruotsin puolustusvoimien salaista tietoa vuotanut ulkomaille – tietoturvaskandaali paisuu

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    7. 7

      Poliisi tutkii ”haukimafian” toimia Norjassa – petokaloja laskettu luvatta lukuisiin järviin

    8. 8

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    9. 9

      Näin Trumpin tiedottaja mokaili minuutti minuutilta itsensä syvemmälle Hitler-möläytyksen suohon, koonti tapahtumista

    10. 10

      Ulkomailla opiskelu saattaa viedä valtion harjoittelupaikan – Lontoossa opiskeleva Ville olisi tehnyt töitä vaikka ilmaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    5. 5

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    8. 8

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    9. 9

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    10. 10

      Donald Trumpin viestintäpäällikkö Sean Spicer on irtisanoutunut – tilalle nousee Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Huckabee Sanders

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää