Valikko
Kaupunki

Vantaa testaa lasten kellokortteja päiväkodeissa

Koko Suomen piti laskuttaa päivähoidosta käytön mukaan vuonna 2015. Toisin kävi, mutta Vantaalla varaudutaan muutokseen kirjaamalla päiväkotilasten tulemiset ja lähtemiset älypuhelimeen.

Jokiniemi. Ruokopillin päiväkodin eteisessä Vantaalla vanhemmat kertovat nykyisin ensimmäisenä älypuhelimelle, että lapsi saapui nyt. Jokainen väläyttää laitteelle sinistä muovilätkää, jota kutsutaan tägiksi.

Viidessä vantaalaispäiväkodissa on alettu tammikuussa kokeilla sitä, että perheet kirjaavat kännyköille tulot ja lähdöt. Maksuihin kirjaus ei vaikuta – vielä.

”Yksinkertaisempaa ei voisi ollakaan”, sanoo Jukka Satukangas. Kolmivuotiaan Anni-tyttären kampaus vie tänään isältä enemmän aikaa kuin tägin kanssa säätäminen.

Vantaan idea on olla valmiina, jos tulevaisuudessa varhaiskasvatuksesta laskutetaan eri tavalla kuin nykyisin.

”Emme ole siirtyneet tuntiperusteiseen tarkkaan laskutukseen, mutta tarvitsemme luotettavan ja helpon digitaalisen seurantajärjestelmän”, varhaiskasvatusjohtaja Sole Askola-Vehviläinen kertoo.

Ruokopillin johtaja Silja Rahkamo sanoo toisen syyn: aikaa säästyy lapsille. Henkilökunnan ei tarvitse kirjata läsnäolotietoja erikseen käsin. Tapa toimia voi auttaa hienosäätämään työvuoroja nykyistä fiksummiksi.

”Näemme esimerkiksi, paljonko lapsia todella on paikalla ennen kahdeksaa tai puoli viiden jälkeen.”

Vantaalla todellista hoitoaikaa seurataan jo perhepäivähoidossa, ja siellä kirjaukset myös näkyvät laskussa. Vastaavaa sähköistä järjestelmää on kokeiltu Espoossa perhepäivähoidossa ja Helsingissä muutamassa päiväkodissa. Kummassakaan ei ole edes alustavia suunnitelmia muuttaa laskutusta.

Muutama vuosi sitten otsikot huusivat, että vuonna 2015 koko maassa päivähoidosta maksetaan todellisen hoitoajan mukaan. Muutoksesta puhuttiin edellisen hallituksen ohjelmassa.

Haaveet eivät toteutuneet täysin. Pieniä kokeiluja on tehty eri puolella maata, ja osassa kunnista on puututtu laskutusjärjestelmiin pysyvästi.

Missään tuntiperusteinen laskutus ei toki ole täysin vapaata, ja ajoista pitää yhä ilmoittaa etukäteen. Esimerkiksi Mikkelissä tuntimäärän voi valita seitsemästä vaihtoehdosta. Tätä verrataan toteutuneeseen kuukausittain. Jos lapsi on ollut hoidossa kaksi tuntia arvioitua enemmän, maksu nousee. Kun näin käy useasti peräkkäin, maksuluokkaa muutetaan.

Kokeilujen oppi on, että lasten hoitopäivät todella lyhenevät. Virkamiehet kehuvat helpotusta työvuorojen suunnitteluun, vanhemmat koko järjestelmää.

Toisaalta tuntiperusteisuus näyttäisi pienentävän kunnan tuloja, mutta kustannukset eivät laske samaan tahtiin. Aikuisten tarkkaan säädelty määrä suhteessa lasten määrään ei muutaman lapsen lyhyemmästä päivästä heilahda. Sijaisten palkkaamisessa tai vuoropäivähoidossa ehkä vähän säästetään. Kuntaliitossa uskotaan, että pikkuhiljaa malli silti yleistyy, vaikka järjestelmän rakentaminen on kunnalle iso investointi.

”Tätä mietitään enenevässä määrin”, arvioi erityisasiantuntija Jarkko Lahtinen.

Vantaalla kokeilu on vasta alkanut. Ruokopillin eteisessä vanhemmilta sataa kritiikkiä ja kehuja.

”Tämä on hankala käyttää. Aamuihin tuli yksi ylimääräinen toimenpide muiden päälle”, huokaa Heikki Majamaa, kun hän merkitsee Hertan, 4, ja Eliaksen, 2, tarhapäivän alkaneeksi. Hänestä ajatus on hyvä, toteutus ei.

Tommi Latosaari sen sijaan kehuu selkeyttä ja helppoutta, kun hän tuo tytärtään Oliviaa, 3, hoitoon.

”Uusi tapa laskuttaa olisi myös reilu.”

Maksut nousevat syksyllä

 Ensi syksynä päivähoitomaksut todennäköisesti nousevat suurimmalla osalla perheistä, eniten suurimmassa tuloluokassa. Parhaillaan lausuntokierroksella oleva luonnos uudeksi laiksi tavoittelee kunnille 54 miljoonan euron lisätuottoa ensi vuonna.

 Luonnos ei kehota eikä kiellä kuntaa siirtymästä tuntiperusteiseen maksuun. Valtio säätää, kuinka suurta maksua voi enintään periä.

 Kokoaikaista maksua voidaan ottaa, jos lapsi on varhaiskasvatuksessa yli 35 tuntia viikossa. Korkeintaan 20 tuntia viikossa tarkoittaa, että maksua on lupa periä enintään 60 prosenttia kokoaikaisesta maksusta. Jos tuntimäärä jää 20 ja 35 tunnin väliin, ”kunnan perimä maksu on suhteutettava lapsen varhaiskasvatusaikaan”.

 Korkeinta maksua maksaa noin neljännes vanhemmista. 16 prosenttia ei maksa päivähoidosta mitään.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    2. 2

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    3. 3

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    4. 4

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    5. 5

      ”Tilanne voi olla vaarallinen”, sanoo rasismista elokuvan tehnyt Elina Hirvonen: Suomi on jakaantunut leireihin, jotka eivät yritäkään ymmärtää toisiaan

    6. 6

      Näin tingit kiinteistönvälittäjän palkkiosta – mitä lähempänä asunto on Helsingin keskustaa, sitä varmemmin säästät

    7. 7

      Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

    8. 8

      Koko maan kattanut junahäiriö saatiin korjattua – liikenne palaamassa normaaliksi iltaa kohden, kaukojunissa pahoja viipeitä

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Keho muistaa häpeän, ja siksi jokaisen pomon tulisi välttää nöyryyttämistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    2. 2

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    3. 3

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    4. 4

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    5. 5

      Harkitsetko langattomia kuulokkeita? Ota huomioon nämä neljä asiaa

    6. 6

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    7. 7

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    8. 8

      Opas miehen hankintaan

    9. 9

      George W. Bush vastaan sadeviitta – Trumpin päivän todellinen draama nähtiin katsomossa

    10. 10

      Ilmastonmuutos katosi Valkoisen talon sivuilta – Tilalla ”puhdasta hiiltä” ja ”rauhaa voiman kautta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    6. 6

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    7. 7

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    8. 8

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Juristit vaativat sarjoja ja elokuvia ladanneilta rahaa uhkauskirjeillä – ”Lakimieheltä on turha kysyä moraalista”

    11. Näytä lisää