Valikko
Kaupunki

Valtion miljoonat Raide-Jokerille yllättivät Helsingin: ”Aikataulu on nopea, mutta suunnittelukin on jo pitkällä”

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki (vihr) yllättyi iloisesti Raide-Jokerin saamista miljoonista. Edes hankkeen tiukka aikataulu ei pelota.

Tieto valtion osallistumisesta Raide-Jokerin rahoitukseen yllätti iloisesti Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäen (vihr).

”Uskon, että koko seudulla ollaan iloisia siitä, että valtio tulee poikittaista Raide-Jokeria, joka parantaa joukkoliikenneyhteyksiä ja helpottaa työssä käyvien ihmisten sekä eri oppilaitoksissa opiskelevien arkea”, Sinnemäki sanoo.

”Päätös kertoo siitä, että hallitus arvostaa seudulla asuvia ihmisiä”, hän lisää.

Samalla asuntopolitiikasta vastaavan ministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk) lupaus 83 miljoonan euron avustuksesta jatkaa Sinnemäen mielestä hyvin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimusten hyvää historiaa.

Tiilikainen kertoi keskiviikkona, että Juha Sipilän (kesk) hallituksen muutkin puolueet kannattavat rahoituksen antamista Valtion asuntorahastosta (VAR) Raide-Jokerille.

Uusi raideyhteys on Sinnemäen mukaan Tiilikaisen vaatimaa hyvää ilmastopolitiikka, koska se hyvin todennäköisesti lisää väen siirtymistä joukkoliikenteen käyttäjiksi. ”Yhteys myös vaikuttaa ilmanlaatuun.”

Valtion miljoonat tulevat käyttöön vuosina 2017–2019. ”Aikataulu on nopea, mutta suunnittelukin on jo pitkällä.”

Helsingissä päättäjät suhtautuvat Raide-Jokeriin myönteisesti. Sinnemäki uskoo, että poliittiset päätökset saadaan aikaan vielä tänä vuonna.

Tiilikaisen haasteen puurakentamisesta Sinnemäki ottaa vastaan rauhallisin mielin. Kaupunki itse on rakennuttanut puuasuintaloja Pukinmäkeen. Jätkäsaareen on tulossa kokonainen puukortteli ja myös Honkasuolle on myös tulossa puisia asuinrakennuksia.

”Me voimme kyllä panna kaavamääräyksiin puurakentamista. Voimme nojata KHO:n päätökseen, jonka mukaan kaavassa voidaan vaatia puisia rakennuksia”, Sinnemäki kertoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Joukkoliikenne
  • Helsinki
  • Espoo
  • Asuntopolitiikka
  • asuntopula

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Täytyykö kolmekymppisistä repiä kaikki irti, pohtii 34-vuotias isä ja luokanopettaja – Nyt hän hoitaa kotona lapsia, jotta ei tarvitse myöhemmin katua

    2. 2

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    3. 3

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    4. 4

      Heikki Aittokosken essee: Kauna on aikamme avainsana, ja toistuvat terrori-iskut voivat panna Euroopan vielä kovalle koetteelle

    5. 5

      Tytöt ja nuoret naiset tinkivät ehkäisystä rahanpuutteen takia – ”Asun yksin ja mietin, ostanko ruokaa vai e-pillereitä”

    6. 6

      Työn epävarmuus lykkää lapsen hankintaa – ”Karkeasti sanottuna työtön ja pienituloinen mies ei houkuta naisia”

    7. 7

      Alkoholi­lain uudistus voi kaatua kokonaan – keskusta vastustaa vahvojen juomien tuloa kauppoihin

    8. 8

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    9. 9

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    10. 10

      Poliisi nimesi Salman Abedin Manchesterin iskun epäillyksi tekijäksi – tämä hänestä tiedetään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    2. 2

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    3. 3

      Fossiililöytö mullistaa ihmisen kehityshistorian: sukulinja erkani apinoista Euroopassa eikä Afrikassa

    4. 4

      Poikkeuksellinen tuomio: tuntematonta miestä puukottanut nuori nainen joutuu suorittamaan vankeutensa kokonaan

    5. 5

      Stubb lipsautti paneelissa: ”Luotin johonkuhun liikaa, ja se kostautui”

    6. 6

      Oslolainen Noah, 20, tunsi olevansa väärässä kehossa jo viisivuotiaana – Norja vapautti translakiaan, ja Suomesta tuli ainoa sterilointia vaativa Pohjoismaa

    7. 7

      Herttoniemestä kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena Sipoonkorvesta

    8. 8

      Roger Moore on kuollut – rakastettu Bond-näyttelijä esitti salaista agenttia ”pilke silmäkulmassa”

    9. 9

      Rikkaiden ja köyhien kuntien asukkaiden tuloissa isot erot – katso tienaatko enemmän kuin kotikuntasi asukas keskimäärin

    10. 10

      Pahantekijät tietävät, miten kauhun ruuvia väännetään yhä kireämmälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia nosti uhkatason kriittiseksi ja pelkää välitöntä uutta iskua, poliisien avuksi määrätty sotilaita

    3. 3

      Keskustelutilaisuus päättyi riitaan: Taloustieteen huippuprofessori kyllästyi Suomeen, irtisanoutui ja palaa takaisin Ruotsiin – ”Tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”

    4. 4

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    5. 5

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    6. 6

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    7. 7

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    8. 8

      Ihon kunto kertoo koko elimistön vanhenemisesta – Runsas sokerinkäyttö voi veltostuttaa ihoa, sanoo professori

    9. 9

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    10. 10

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    11. Näytä lisää