Valikko
Kaupunki

Aalto-yliopiston irtisanomisista yli puolet osuu opetukseen ja tutkimukseen

Yliopisto julkisti perjantaina tarkemmat yt-luvut

Aalto-yliopisto irtisanoo yhteensä 188 ihmistä. Lisäksi muiden muutosten kuten määräaikaisten työsuhteiden päättämisen ja eläkkeelle jäämisen kautta henkilöstön määrä vähenee 128:lla. Yhteensä työpaikkoja siis häviää 316.

Irtisanottavista 109 on opetus- ja tutkimushenkilöstöä, muista muutoksista 66 kohdistuu opetukseen ja tutkimukseen. Palveluista karsitaan siis hivenen vähemmän, mutta palvelujen henkilöstö on vähentynyt rajusti jo aiemmissa yt-neuvotteluissa 2014.

Yliopisto tiedotti yt-neuvottelujen tuloksista tarkemmin perjantaina, neuvottelujen päättymisestä kerrottiin jo aiemmin tässä kuussa. Irtisanomiset pyritään hoitamaan pääosin helmikuun alussa, muita muutoksia tapahtuu vuoden 2018 loppuun asti.

Yt-neuvottelujen taustalla ovat hallituksen yliopistosäästöt. Aalto-yliopiston laskujen mukaan sen rahoituksesta leikataan 136 miljoonaa kolmen vuoden aikana.

Henkilöstön vähennykset kattavat leikkauksista neljänneksen. Loput säästöt haetaan karsimalla tiloista ja ostoista, käyttämällä sijoitustoiminnan tuottoja ja hakemalla yliopistolle lisärahoitusta muualta.

Yliopistolla arveltiin aiemmin, että leikkaukset tarkoittavat kokonaisten tutkimusryhmien lopettamista.

Helsingin yliopisto ilmoitti alkuviikosta, että sieltä työpaikkoja häviää tuhat.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yt-neuvottelut
  • Aalto-yliopisto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    2. 2

      HSTV seuraa liikenne­uudistuksen ratkaisupäivää: ministeriön tiedotustilaisuus käynnissä, ministeri Berner studiossa kello 16

    3. 3

      Erika Vikman on tv-tähti, suosikkilaulaja – ja Dannyn kumppani, mutta miten hän oikein on 23-vuotiaana tullut tähän?

    4. 4

      HSTV kello 11: Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokan­opettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    5. 5

      Lumivyöry Italiassa hautasi hotellin – useita kuollut, rakennuksessa oli jopa 30 ihmistä

    6. 6

      HS asensi kohutun ”mustan laatikon” testiautoon – tällaista tietoa Bernerin esille nostama seurantalaite keräsi

    7. 7

      ”Jos mieheni ei olisi halunnut lapsia, olisin varmasti ollut tyytyväinen ilman” – Erimielisyys lasten hankkimisesta on parisuhteissa yleistä

    8. 8

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    9. 9

      Anne Berner infossa: Liikenteen lähivuosien muutos on suurempi kuin auton keksiminen

    10. 10

      Kuvasarja: Pilkkopimeässä ja myrkyllisessä luolassa kehittyy 5,5 miljoonassa vuodessa erikoisia öttiäisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    2. 2

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    3. 3

      Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä

    4. 4

      ”Jokainen, jolla on auto, häviää” – Veronmaksajien mukaan Bernerin esitys uhkaa romahduttaa käytettyjen autojen arvon jo nyt

    5. 5

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    6. 6

      Helsingin epäily tarkentui: Virkamies veti välistä oppilaiden tietokoneisiin tarkoitettuja rahoja – päätti jopa 55 miljoonasta eurosta

    7. 7

      Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira

    8. 8

      Ennen musiikkiluokille jonotettiin, nyt niitä ajetaan alas: ”Musiikista tulee tätä menoa vain eliitin harrastus”

    9. 9

      HSTV kello 11: Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokan­opettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”

    10. 10

      HK sekoittaa jauhelihan joukkoon porkkanaa – ”Kasvisten pilkkominen on työlästä ja vie aikaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    6. 6

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    9. 9

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    10. 10

      Viranomaiset hakivat espoolaispojan kesken koulupäivän – vakavasti sairas äiti ei pääse tapaamaan satojen kilometrien päähän vietyä lastaan

    11. Näytä lisää