Kaupunki

Kohu kiiskiveistoksesta ei hetkauta – Espoon uuteen sairaalaan tulee lähes 300 taideteosta

Rakennuskustannuksista noin yksi prosentti varataan rakennuksen tai sen ympäristön taiteelliseen parantamiseen. Kirsi Kivivirta tekee Espoon sairaalaan kuudesta osasta koostuvan teoksen.

Kallio/Karvasmäki. Valkoiset keramiikkalaatat on sommiteltu pöydälle kuin palapelin palaset. Oikeassa palapelissä osat napsahtavat saumattomasti toisiinsa.

Posliinipalat sen sijaan eivät, sillä osa on käyristynyt polttouunissa kaareviksi.

Keraamikko Kirsi Kivivirta ­tekee taidetta työhuoneellaan Kalliossa, Arlan saunan yläkerrassa.

Kivivirta keskittyy ja painaa varmoin ottein vanhan kiinalaisen veitsen sentin paksuiseen kosteaan savilevyyn.

Hän pitää vaiheesta, jossa työ alkaa konkreettisesti hahmottua. ”Ikään kuin piirrän veitsellä ja teen valintoja muodoista.”

Kivivirta tekee sairaalataidetta. Sitä, josta viime aikoina on kohuttu.

Helsingin Meilahteen rakennettavan uuden Lastensairaalan taide kohahdutti hiljattain. Veikko Hirvimäen teos Kalajuttu, kiiskeä esittävä veistos, herätti keskustelua 20 000 euron hintansa takia.

Kivivirran teos tulee syksyllä valmistuvaan Espoon uuteen sairaalaan Jorviin. Hänen käsissään posliinipaloista valmistuu Espoon sairaalaan kuudesta osasta koostuva teos. Näiden vaaleiden keramiikkareliefien äärellä moni sairaalassa kävijä tulee pysähtymään. Palapelinomaiset työt tulevat sairaalan hissiauloihin, joihin tullaan pysäköintihallista.

Jorvin uuteen sairaalarakennukseen tulee yhteensä kuusi tilaustaideteosta. Lisäksi 270 potilaan yksityishuoneisiin tulee omat taideteokset.

Mitä sairaalataide sitten on?

”Kun taidenäyttelyissä voi käsitellä aika rankkojakin aiheita, kuten esimerkiksi kuolemaa tai poliittisia aiheita, niin sellaisia angstisia teoksia ei potilashuoneisiin tule”, kertoo kokoelma­intendentti Henna Paunu Espoon modernin taiteen museosta Emmasta.

Hän on mukana toimikunnassa, joka valitsee taidetta Espoon uuteen sairaalaan. Toimikunta halusi sairaalaan hyvinvointia edistäviä teoksia.

Myös terveydenhuollon puolella puhutaan taiteen puolesta.

”Sairaalaan tulee meidän vip-asiakkaita. Kyseessä on ikääntyneiden kuntoutus- ja kotiuttamissairaala, ja kun sairaalassa yleensä ollaan heikossa kunnossa, niin haluamme, että se ympäristö on esteettisesti kaunis ja viihtyisä. Se viestii arvostusta käyttäjille ja henkilökunnalle”, toimikunnan puheenjohtaja, Espoon perusturvajohtaja Juha Metso sanoo.

Entä mitä taide saa maksaa?

Jorvissa noudatetaan prosenttiperiaatetta. Sadasosa rakennuskustannuksista käytetään siis taiteeseen. Näin käytettävissä oleva raha on etu­käteen budjetoitavissa.

”Tilat mahdollistavat taidetta eri tavoin ja johonkin kohtaa hintavampikin ratkaisu voi olla perusteltu. Käytettävissä oleva rahamäärä pitää käyttää vastuullisesti niin, että kokonaisuudesta tulee hyvä”, Metso ­sanoo.

Espoon uuden sairaalan potilashuoneisiin tulee paljon grafiikkaa.

”Suomalaisen grafiikan katselmus 50-luvulta nykypäivään”, valottaa Paunu.

”Teosten ansiosta huoneista, jotka muutoin ovat toistensa kaltaisia, tulee uniikkeja. Ne poistavat huoneista laitosmaisuutta ja tuovat niihin arvokkuutta.”

Keramiikkataiteilija Kirsi Kivivirran töiden lisäksi sairaalaan tulee viisi muuta tilaustyötä.

Suunnittelijapari Aamu Songin ja Johan Olinin Company tekee Maljakkopuu-teoksen. Sairaalaan tulee 18 metallista maljakkopuuta, jotka elävät sen mukaan miten niistä roikkuvia suupuhalletusta lasista tehtyjä maljakoita käytetään potilashuoneissa.

Jaakko Mattila tekee saattohoito-osastolle suurikokoisista, abstrakteista akvarelleista koostuvan teoskokonaisuuden. Akvarellien väri- ja muotomaailma on läpikuultava, kirkas ja kevyt.

Hiljaiseen huoneeseen tulee Leena Nion, Taneli Rautiaisen ja Jenni Toikan yhteisteos, joka rakentuu toistensa päälle pinotuista eri sävyisistä ja vahvuisista lasisoiroista muodostaen valoa heijastavan röpelöisen seinämän. Teoksessa käytettävä lasi kerätään lasiyrityksen ylijäämäpaloista.

Pääoven yhteyteen tulee Oona Tikkaojan geometrinen kierteen mallinen veistos, joka koostuu alumiinikolmioista. Alumiinikolmiot ovat ulkopuolelta mattavalkoisia ja sisäpuolelta sinisensävyisiä.

Hanna Vihriälältä valmistuu sisääntuloaulan kattoon Ketohanhikki ja ravintola-alueen edustan kattoon Suolaheinä. Teokset koostuvat noin 350 000 muovihelmestä, jotka on pujoteltu teräsvaijereihin. Sitkeät ruohokasvit on Vihriälän teoksissa suurennettu monumentaaliseen kokoon.

Espoon sairaalaan tilatun kuusiosaisen teoksen jokaiseen osaan Kivivirta on sommitellut vesiaiheen. Abstrakteimmissa töissä vesi on sekoittunut kiviin ja maahan. Sieltä se nousee kaivon ja ruukkujen kautta ihmisen luokse ja lopulta kulhoihin ja kuppeihin.

”Tarkoitukseni on kuvata vettä ja sen puhdistavaa ja parantavaa voimaa”, Kivivirta sanoo.

Työtä suunnitellessaan Kivivirta pohti sitä, että teokset kestäisivät mahdollisimman hyvin aikaa ja monenlaisia katsojia. Kaikki sairaalaan tulevat eivät ole potilaita, vaan ohi kulkee päivittäin esimerkiksi sairaalan työntekijöitä.

”Ajattelen, että työni kulkureittien varrella tarjoavat heillekin lyhyen pysähtymisen.”

Tällaiseen julkiseen tilaan tulevan teoksen on Kivivirran mielestä kestettävä hyvin aikaa.

”Teosten on jätettävä asioita auki, eikä alleviivata liikaa. Tällöin ne antavat katsojalle oman paikkansa teoksessa.”

Prosentti taiteelle

 Syksyllä 2016 Jorvin sairaalan viereen valmistuvaan Espoon sairaalaan tulee kuusi erillistä tilaustaideteosta.

 Rakennuskustannuksista noin yksi prosentti varataan rakennuksen tai sen ympäristön taiteelliseen parantamiseen.

 Taide tuo rakennettuun ympäristöön viihtyisyyttä ja persoonallisuutta.

 Sairaalaan tilattujen teosten on tarkoitus edistää hyvinvointia ja tervehtymistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Sairaalat
  • Taide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä

    3. 3

      Aasiasta saatu superbakteeri pilasi 21-vuotiaan Miran terveyden – Väärästä syystä syöty antibioottikuuri saattaa pahentaa bakteerin aiheuttamia tuhoja, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    6. 6

      Tutkimusvälineiden etsimistä ja potilaan riisuuntumisen avustamista – Lääkärin työaikaa kuluu epäolennaisiin asioihin

    7. 7

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    8. 8

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    9. 9

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    10. 10

      Jättiputki on kasvi helvetistä – tulevaisuudessa konenäkö ohjaa tuhoajat sen luo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää